Annan aarteet

Moikka kaikille!

Olen Anna, päälle kolmekymppinen askartelija ja käsillä tekijä. Pienestä pitäen olen tykännyt puuhata ja näpertää, saada valmiiksi käsilläni. Ainoastaan teini-iässä pidin pari vuotta taukoa tästä kaikesta, mutta sen jälkeen mikään ei ole enää pidätellyt. Pidän tekemisistäni askartelublogia (annanaarteet.blogspot.com), jossa esittelen kaikkea mitä on syntynyt. Varmasti kalenteriasiatkin alkavat siellä näkyä enenevässä määrin. En rajoita harrastustani ainoastaan yhteen lajiin, vaan minut on helppo saada innostumaan melkeinpä mistä vaan. Viime vuosina suurimpia hurahduksia ovat olleet paperiaskartelu, kukkien sidonta sekä erilaisten sisustustuotteiden tekeminen. Harrastuksessani on ollut niitä vauhdikkaampia aikoja, ja kuten viimeisimmät vuodet, vähän niitä hiljaisempiakin kausia. Siksi tämä kalenterihurahdus osui kohdallani varsin sopivaan saumaan. Jo pitkään nimittäin olin toivonut jostain uutta inspiraatiota, mutta mikään vanhoista tekniikoista tai miten niitä nyt voisi nimittää, ei saanut enää oikein mukaansa.

WP_20160425_22_43_32_Pro   6tag_010516-225623 Minulla on aina ollut paperinen kalenteri. En ole osannut viime vuosinakaan siirtyä käyttämään kännykän tai läppärin sähköistä kalenteria. Siinä ei vaan ole sitä tunnetta kun voi merkata tärkeitä menoja ylös tai selata nopeasti oman elämän tapahtumia lävitse. Jo teini-iässä minulle oli tärkeää omistaa kalenteri, silloin se oli ensin hevoshullun kalenteri, sitten suosikin tai mixin ja lopuksi soodan. Olen yrittänyt miettiä, mitä kalentereihin merkkasin, mutta harmikseni en sen tarkemmin muista kuinka niitä käytin. Sen kuitenkin muistan, että joka syksy oli saatava uusi upea kalenteri.

WP_20160504_001

6tag_100516-215241

Kalenterien tuunailuun innostuin aivan sattumalta nähtyäni Facebookissa jonkun linkkaaman kalenterienkoristeluvideon. Rakastuin heti. Googlettelin vähän lisää asiaa ja törmäsin vasta perustettuun Kalenterimania-ryhmään. Kun tutustuin asiaan paremmin, huomasin myös että koko tähänastinen askarteluelämäni on ollut vain pitkäjänteistä valmistautumista tätä varten. Olen nimittäin kerännyt varastot täyteen washi-teippejä, tarroja, klemmareita sekä muuta kalenteriaskartelua varten sopivaa tavaraa. Vaikka kaikki ovat olleet ihania tuotteita, en niitä jostain syystä ole koskaan käyttänyt esimerkiksi korteissa. Mutta nytpä pääsevät nuokin ihanuudet käyttöön.

WP_20160512_23_23_40_Pro

6tag_300416-233009

Skräppäysbuumin rantautuessa Suomeen, se kiehtoi minua mutta jostain syystä en siihen päässyt ikinä mukaan. Johtuikohan siitä, etten juuri ota valokuvia. Ehkä tämä kalenterien ”skräppääminen” on nyt lähintä (ja minulle ominta) mitä sillä saralla voisin tehdä. Aloitin koristelemalla omaa perus-Burdeani, mutta sen verran harrastus on vienyt mennessään että hankin nopeasti myös Happy Plannerin. Ja kuten me kaikki askartelijat tiedetään, hankinnat tuskin siihen jäävät. Eihän se ole harrastus eikä mikään mihin ei saa kaikkia rahoja menemään.

Jenkeistä on rantautunut yksi hulluus muiden joukossa

Moikka kaikki kalenterihullut! Olen Krista, yksi kalenterimania ylläpitäjistä.
34-vuotias äiti, vaimo sekä Lähihoitaja-opiskelija. En kestä EI-sanaa, rakastan punaista huulipunaa ja inhoan kiirettä.

Millainen on minun kalenterimania-historia?

Tarrat olivat minun ensimmäinen rakkauteni. Niin kuin jokainen pikkutyttö, myös minä aloin keräillä niitä. Myöhemmin ilmestyivät muistilaput (ilman tarrapintaa), joita kerättiin ja vaihdettiin jopa kirjekavereiden kanssa jotka asuivat Japanissa saakka. Yläasteella kuvioihin tulivat Suosikki-kalenterit ja muistivihot joita koristeltiin tarroin, tussein, leimoin ja ne päällystettiin julisteilla.

Joten voi sanoa, että olen ollut kalenteriaddikti vuodesta ´97. Milloin enemmän, milloin vähemmän. Välillä yritin kännykässä olevaa kalenteria, mutta ei se toiminut minulla. Olen old school -tyttö ja minun tarvitsee kirjoittaa kalenteriin, ei näppäillä.

Muutama kuukausi sitten ystäväni Mira otti minuun yhteyttä ja kyseli kiinnostuksestani kalenterituunausta kohtaan. Silmäni kirkastuivat ja inspiraatio syttyi heti. Eihän entistä kalenteriaddiktia tarvitse montaa kertaa houkutella. Mira oli muutaman muun tytön kanssa tuumannut, että Suomessa kalenterien tuunaus on vielä ihan vauvankengissä ja suomalaisille kalenteriaddikteille ei ollut vielä omaa ryhmää. Tytöt perustivat Facebookiin ryhmän nimeltä Kalenterimania ja minusta tehtiin hyvin äkkiä yksi ylläpitäjistä.

12809773_10206887823851995_6785976350344888805_n
Oma DIY-kalenteri

Alkuun askartelin DIY-kalenteria, mutta ei mennyt kauaa kun olin tilannut ensimmäisen Happy Plannerin. Tuunailin sitä vajaan kuukauden, mutta se ei tuntunut omalta. Tuntui, että tarvitsen jotain sirompaa ja siitä se ajatus sitten lähti. Hetki sitten tilasin A5-kokoisen Color Crushin ja nyt sen saapumista luokseni odottelen.

Jotkut ihmiset (varsinkin mieheni) ovat nauraneet termille ”kalenterituunaus”. Se kuulostaa lasten askartelulle, eikö? Mutta tämä on paljon paljon enemmän…

DSC_0012
Happy Planner Blitsy-nettikaupasta

Joka viikonloppu lukitsen itseni ”omaan luolaani” (siisti vaatehuone, jonne olen rakentanut askartelutilan itselleni). Mukaani otan kahvia, laitan musiikin soimaan ja avaan kalenterini. Aloitan suunnitteluprosessin, jonka kanssa vierähtää tunti-pari. Tämä antaa minulle mielenrauhaa ja mahdollisuuden harjoitella erilaisia askartelutekniikoita. Aika lentää kuin siivillä kun saan washiteippini, tarrani, erilaiset paperit ja muut koristeet ympärilleni ja avaan kalenterin.

Naiset: Kalenterituunaus ja nimenomaan Kalenterimania muutti elämäni.

Kalenteriaddiktion lisäksi olen lähihoitajaopiskelija, äiti kolmelle lapselle (3,6,8), vaimo yhdelle brittimiehelle sekä www.ihmemutsi.com -bloggaaja.