Avainsana: 2018 kalenteri

Alkuvuoden aukeamasuosikkeja

Kalenterini on syönyt tyytyväisenä nyt yli puoli vuotta jos jonkinlaista tarraa ja washia, sekä rutkasti glitteriä. Ajattelin, että olisi siis kiva vähän vilkaista esimakua siitä, miltä kalenteri tulee näyttämään kokonaisuudessaan puolen vuoden päästä! Tein viimevuoden kalenteristani flip through -videon Kalenterimanian YouTube-kanavalle, ja sen innoittamana lähdin vähän näitä alkuvuoden aukeamia teille vilauttelemaankin nyt jo.

Yksi suosikkiaukeamistani sopii sävy sävyyn täydellisesti keltaisen Color Crushini kanssa. Tykkään paljon keltaisesta, sitä enemmän mehiläisistä ja vielä enemmän hunajasta, joten tämä aukeama rakentui nätisti näiden teemojen ympärille. Heidin Korttipajasta löydetyt mehiläistarrat toimivat suuresti tämän aukeaman innoittajana.

Huhtikuussa pääsin nauttimaan yhden lempibändini viimeisimmästä Suomen keikasta, joten kyseisen viikon aukeama sai liudan Jeesuksen kuvia päälleen. Okei okei, Jared Letoja, mutta moni voisi helposti erehtyä. Thirty Seconds To Mars on ollut erinäisistä syistä mulle erittäin tärkeä bändi jo noin 14 vuotta, ja keikalla oli yhtä hyvä fiilis kuin sillä ensimmäisellä, jonka heiltä näin. Aukeaman sävyt on napattu bändin useinkäyttämistä symboleista ja kuvituksista. Yes please!

Tätä aukeamaa tehdessä olen aika varma, että Mirppu oli jotenkin tunkeutunut alitajuntaani. Pinkkiä, glitteriä ja lisää pinkkiä. Tämä aukeama on saanut myös ihan hurjasti kehuja meidän Facebook-ryhmän puolella, kiitos siitä! Tykkään noista söpöistä Doodlebugin tarroista itse ihan possuna, donitsitarrat taas olivat kiva lahja yhdeltä ryhmäläiseltä. Tästä syntyi siis kaikenkaikkiaan supersöpö aukeama.

Viimeisenä haluan nostaa tänne näkyviin tämän American Horror Storysta inspiraationsa saaneen aukeaman, sillä AHS on yksi lempisarjoistani, ja en malta millään odottaa kahdeksatta kautta alkavaksi. Oon spekuloinut jo ikuisuuden, että mitä teemaa kausi kantaa ja mitä kaikkea kivaa sillä tullaan näkemään. Osasyy tälle bloginostolle aukeaman suhteen oli kuitenkin myös tuo ulkoreunan mustavalkoinen washi – olen saanut sen samplena jostain, jonka nyt kulutin loppuun. Ilmiantakaa mulle siis, mistä voisin ostaa lisää tuota kaunokaista!

Kunniamaininta menee vielä kiintiöluihuisaukeamalle, koska niitä löytyy yllättäen joka vuosi kalenteristani ainakin muutama.

Onko teillä vietetty jo kalenterin puolivuotisia, vai vaihteletteko kalenteria vuoden sisällä?

– Milja

Esittelyssä – Campus opiskelijakalenteri (Ajasto)

Opiskelijakalentereiden metsästysaika ei ole vielä edes alkanut, mutta minulla on jo saalis käsissäni. Ajastolta yhteistyönä minulle arvioitavaksi tullut Campus opiskelijakalenteri ei aluksi täysin vakuuttanut minua, mutta pikkuhiljaa olen alkanut lämmetä sille. Eniten minua vaivasi kannen hyvin maskuliininen tunnelma. Kalenteria kuvatessani kuitenkin huomasin, että kalenterituunaustavaroideni ympäröimänä se on kuin kotonaan. Tein myös Kalenterimanian facebook-ryhmään kalenterista live-videon, jossa pohdin, että kansi voisi olla helppo vaihtaa. Päätinkin lopulta toteuttaa tämän idean ja voitte ihastella lopputulosta täällä blogissa parin viikon kuluttua!

Ennen varsinaisia kalenterisivuja Campuksesta löytyvät Suomen liputuspäivät vuosille 2018 ja 2019, henkilötietosivu, sivu koulu- ja loma-ajoille, sivu syntymäpäiville, suomen- ja ruotsinkieliset nimipäivät sekä vuoden 2019 vuosinäkymä. Kalenterisivuja on elokuusta 2018 heinäkuulle 2019 ja ne alkavat kuukausinäkymällä, jossa pyhäpäivien päivämäärien väri on pinkki ja muiden musta. Viikkoja on näkyvillä kuukausinäkymässä yhteensä kuusi ja edeltävään ja seuraavaan kuukauteen kuuluvat päivät on merkitty haaleammalla värillä. Vasemmalle on merkitty myös viikkonumerot ja jätetty pieni haalealla sinisellä pohjalla oleva viivoitettu muistiinpanotila, jollainen on myös oikean sivun yläreunassa. Kuukausinäkymää seuraa aukeama, jonka vasemmalla puolella on muistiinpanosivu ja oikealla to do -lista. Näihin on kätevä merkitä kunkin kuukauden tärkeimpiä muistettavia asioita.

Viikkonäkymä on horisontaalinen, ja viikonlopulle on jaettu yksi laatikko puoliksi, siinä missä arkipäivillä on jokaisella omansa. Päivät on, viikonloppua lukuunottamatta, viivoitettu ja yläotsikoitu seuraavasti: klo, mitä, missä ja muuta. Niihin voi helposti merkitä ylös esimerkiksi oppitunnit tai luennot, miksei myös kokoukset. Päivämäärät on sijoitettu kunkin päivän kohdalle oikeaan yläkulmaan ja ne dominoivat aukeamaa vahvasti. Värimaailma on miellyttävä ja raikas, mutta pienestä pinkistä lisästä huolimatta yllättävän maskuliininen. Viikkoaukeama haaleine sinisine yksityiskohtineen saa myös kalenterin puhtaanvalkoisen paperin näyttämään hieman sinertävältä.

Kalenterin ulkomitat ovat 16,5 x 22 cm ja sivujen koko on 15 x 21 cm. A5-kokoinen Campus onkin juuri sopivan kokoinen laukkuun ja siinä on riittävästi tilaa merkitä menonsa. Campus on suunnattu lukio-opiskelijoille, mutta mielestäni se sopii täydellisesti myös yliopisto-opiskelijoille ja miksei kenelle tahansa muullekin. Kalenterin hyviin puoliin kuuluvat ehdottomasti takana olevat sivut, joiden joukossa on seitsemän kappaletta lukujärjestyksiä, 20 sivua muistiinpanotilaa sekä erilaisia opiskelun seurantaa helpottavia sivuja, kuten kurssit, arvosanat, hankittavat kirjat, tavoiteseuranta ja työhistoria. Sivujen joukossa on muutama, joita ei varmaankaan tulisi käytettyä. Onneksi ongelma on kuitenkin helppo ratkaista peittämällä otsikko vaikkapa palalla washiteippiä, jolloin aukeamaa voi käyttää mihin haluaa.

Kalenterin mukana tulee kätevä viivotin, jonka ylälaidassa lukee today. Viivotin toimii samalla loistavana kirjanmerkkinä, jonka voi siirtää haluamansa viikon kohdalle. Kalenteri sisältää myös kaksi siirrettävää muovitaskua, joihin voi kerätä vaikkapa suosikkitarrojaan mukana kannettavaksi tai kuvia perheenjäsenistä ja kavereista piristämään päivää.

Kalenterin kannet ovat tukevaa läpinäkyvää muovia ja musta kiinnityskuminauha tuntuu hyvin jämäkältä. Kierresidonta on tukeva ja oletan sen kestävän hyvin normaalia käyttöä. Tiedoksenne, että yritin taivutella kierteitä eri suuntiin, mutta eivät ne juuri liikahtaneet. Campus läpäisi myös kynätestin loistavin arvosanoin, sillä mikään testaamani kynä ei normaalikäytössä vuotanut läpi sivun toiselle puolelle eikä myöskään ghostannut. Ainoastaan Stabilon point 88 -kynä ja boss original -yliviivaustussi vuosivat hieman sivun läpi, kun imeytin niitä pari sekuntia ja teräväkärkisistä kynistä tuli sivuun hieman painaumaa.

Kaiken kaikkiaan Ajaston Campus on pirteä ja käytännöllinen kokonaisuus, ja odotan innolla yhteisen taipaleemme alkua.

Nautinnollisia hetkiä kalenterienne parissa! <3

– Sini

Kurkkaa myös muiden Ajaston vuoden 2018 kalenterien esittelyt:

Kamu

Teinari

Maker

Kompagnon