Avainsana: aika itselle

Oma aika palautumiseen

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tuuliplans kanssa.

Ihanaa toukokuun viimeistä maanantaita. Enää muutama hassu päivä ja ollaan kesäkuussa, kesäloman ensimmäiset kaksi viikkoa häämöttävät jo nurkan takana. Viikosta ei voi tulla muuta kuin hyvä.

Kolmivuorotyössä viikot eivät koskaan ole samanlaisia. Vietät vapaapäivää yleensä silloin, kun muut ovat töissä ja olet töissä silloin, kun muut ovat vapaalla. Joudut suunnittelemaan elämää viikkoja eteenpäin, vaikka todellisuudessa et ole varma mitä huomenna tapahtuu. Et aina tiedä mitä viikonpäivää elät ja saatat toivottaa hyvää viikonloppua maanantaina. Kuulostaa kaaottiselta, sitä se välillä onkin. Alkuvuosi on töiden osalta ollut melkoista pyöritystä ja toivon todella, että kesää kohti kaikki helpottuu.

Silloin, kun tunnen tarvitsevani nollausta istahdan työpöytäni ääreen, käännän kalenterista tyhjän aukeaman eteeni ja laitan lempisoittolistan soimaan. Voisin viettää tunteja kalenteriani hypistellessä ja välillä näin todella tapahtuukin. Musiikki vaihtuu taustalla pyörivään sarjaan samalla, kun pinsetit irroittaa tarran arkista ja katse etsii sille sopivaa paikkaa. Pienikin hetki kalenterin kanssa vaikuttaa suuresti omaan mieleen ja töistä palautumiseen.

Oma aika voi olla mitä tahansa mielekästä tekemistä joka vie ajatukset pois sen hetken kaaoksesta. Mieli tarvitsee aikansa palautumiseen ja se palkitsee, kun aikaa antaa.

Bisous Janita

Ps. Koodilla NANNA20 saat -20% Tuuliplansin tilauksesta ja mainitsemalla (Nanna) viestikentässä saat vielä mukaasi mun ihanan freebien.

Mistä aika bujoiluun?

Heippa!

Täällä kirjottelee 33-vuotias, 4 pienen lapsen äiti. En edes muista milloin ja missä törmäsin bujoiluun, ehkä jossain mammaryhmässä. Muistan ihastuneeni ajatukseen heti ja aloin selvittämään asiaa tarkemmin.

Mie haluaisin monesta eri asiasta läärytä mutta ajattelin paneutua nyt asiaan, mikä on vaatinut itseltä kovasti harjoittelua.. Ehkä seukki kerralla jokin vähän mielentiintoisempi aihe. 😀 Mutta minun aiheeni tänään on… Mistä aika bujoiluun?

Kuten mainitsin, niin minulta löytyy neljä pientä lasta. Isoin aloitti koulun ja pienin on 1v4kk. Päivät ovat täynnä menoa ja meininkiä. Aviomieskin löytyy ja sillekin pitäisi aika jostain raapia. Mutta mie olen huomannut, että kun saan pitää itseni kartalla menoista, olen hiukan rennompi.

Minulla on käytössä lettu (leuchtturm1917). Minulla on vakiintunut viikkonäkymä, joka toimii monien menojen kanssa. Voin tehdä näkymän pariksikin viikoksi etiäpäin, mutta viikonloppuna otan aina hetken bujoiluun, ja koristelen seuraavan viikon. Jos koristelen. Monesti koristelu jää pariin tarraan. 😀

Kahvikuppi ja bujo, mies lasten kanssa muualla, tai kuulokkeet minulla korvilla. Olen onnellinen, että mieheni ei tästä valita, antaa minulle hetken omaa aikaa ja tietää miten se helpottaa minun arkea, kun pysyn asioista kärryillä. Eli pieni neuvoni on se, että ota se hetki jostain. Kyllä sen jostain aina repäisee. Vaikka sitten lapsen kanssa yhdessä, lapselle vaikka oma vihko.

Minun ensi viikkoni on syyslomaviikko ja ajattelin kokeilla erilaista viikkonäkymää. Mutta siitä tuli ihan pelkistetty! Vain vähän teippiä ja yksi kynä. Apua. Ei vain pystynytkään enempään, tällä kertaa ei jaksanut.

Mutta muutama kuva lokakuun alusta ennen merkintöjä sekä ensi viikko! Sori ettei se ole kummempi.

Oikein nautinnollista syksyä kaikille! Otetaan hetki itsellemme kaiken keskeltä.
-Tiina Sipola
Ps. Ehkä ensi kerran voisin esitellä parhaimmat tarvikkeeni bujoiluun. Vaikkei nekään mitään erikoisia ole.