Avainsana: ajasto polku

Piia ja Ajasto – Polkua pitkin hyvinvointiin

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Kuten jo viime postauksessa vihjaisin, tänään aiheena on Polkua pitkin hyvinvointiin. Polku-hyvinvointikalenteri on ollut markkinoilla kaksi vuotta, mutta itse en ole tutunut siihen aikaisemmin. Olikin siis mielenkiintoista selailla sivuja ja valmistautua kalenterin käyttöönottoon.

Polussa on aivan uudenlainen konsepti. Se on stressinhallintamenetelmiin ja positiivisen psykologian teoriaan pohjautuva kalenteri, joka tukee käyttäjän hyvinvointia ja kannustaa itsetutkiskeluun. Tarkoituksena on, että käyttäjä kartoittaa nykytilanteensa, asettaa vuositavoitteet ja suunnittelee sitten kuukautensa saavuttaakseen asettamansa tavoitteet.

Kalenteria selatessani ensimmäinen ajatus oli: apua, miten paljon erilaisia asioita täytettäväksi. Onneksi kalenterin alkuteksti johdattaa käyttäjän alkuun asioiden pohtimisessa. Johdannon teksti oli samaan aikaan sekä puhutteleva että tsemppaava. Sen luettuani olin päässyt juuri oikeanlaiseen vireystilaan täyttääkseni tavoitesivut. Valitsin päätavoitteekseni henkisen hyvinvoinnin lisäämisen.

Ensin pysähdyin miettimään lähtötilannetta ja senhetkistä elämääni kartoittamalla muun muassa elämäni arvoja ja haaveitani, sekä vahvuuksiani. Pohdin myös mihin elämässäni olen tyytyväinen ja mihin asioihin kaipaisin muutosta. Oli henkisesti yllättävän uuvuttavaa käydä läpi asioita ja kirjoittaa ne paperille.

Kalenterissa on mukana tyhjiä pistesivuja, joita voi hyödyntää haluamallaan tavalla. Yhdelle sivuista kirjoitin omia hyvinvointiani lisääviä asioita. Koristeeksi liimasin sivun alalaitaan majakka-die cutin, koska se oli juuri omiaan johdattamaan ja toimimaan suunnannäyttäjänä kohti henkistä hyvinvointia.

Seuraavaksi pohdin hoitamista odottavien tehtävien jakamista eri kategorioihin niiden tärkeyden ja kiireellisyyden mukaan. Kuten saatesivun lopussa kysytään, huomasin todellakin oloni kevenevän sitä myötä, kun sain tehtäviä luokiteltua. Minusta tuntui myös helpommalta tarttua toimeen, kun minulla oli selkeä suunnitelma siitä missä järjestyksessä hoidan tehtävät.

Tokihan sivuja täytyi myös piristää koristelemalla niitä washiteipeillä. Valitsin erilaisia sinisiä washeja, jotka sopivat mielestäni parhaiten kalenterin värimaailmaan ja teemaan. Ne osaltaan lisäävät kalenterin rauhoittavaa tunnelmaa.

Kalenterin sivuilla on kannustavia lauseita viitoittamassa tietä kohti hyvinvointia. Yllä oleva lause on mielestäni aivan erityisen puhutteleva. Vallitsevassa maailmantilanteessa koen lauseen tuovan myös tietynlaista lohtua ja helpottavan siten osaltaan henkistä taakkaani. Vaikka matkani kohti henkistä hyvinvointia on vasta alussa, olen todella tyytyväinen kalenteriin ja siihen, miten monipuolisesti sitä pystyn hyödyntämään omassa kasvussani.

Tämän kuun lopussa julkaistavassa postauksessa aiheena on Project365:n sama viikko, eri layout. Palataan siis silloin.

xoxo Ajasto-Lady Piia

Syysmiitin arvontapalkinnot – osa 1

Kalenterimanian vuosittainen sadan ryhmäläisen suurmiitti järjestettiin syyskuun lopulla kauniissa Turun Ruissalossa Syysmiittinä. Kalenterimanian miitit ovat osallistujille aina maksuttomia ja ovat ihana tapa tavata muita kalenteriharrastajia ympäri Suomea. Tämänvuotista miittiä sponsoroimassa goodie bagin tuotteilla sekä arvontapalkinnoilla oli huikea määrä yrityksiä, joille haluamme lähettää vielä suuret kiitokset. Tämä postaus on ensimmäinen osa Syysmiitin arvontapalkintoja esittelevistä postauksista. Myöhemmin Laura kertoo teille toisessa postauksessa mitä muuta arvontapöytä pitikään sisällään. Olkaa siis kuulolla, mikäli haluatte vaikka lahjavinkkejä pukinkonttiin!

Ainoa myy asennetta uhkuvia paperituotteita netissä ja tuotteita löytyy myös muutamilta suomalaisilta jälleenmyyjiltä. Yritys on ryhmässä parhaiten tunnettu upeasta Aura notebookista, jollaisen huikea Aino lahjoitti miitissä arvottavaksi.

Ajasto on valmistanut suomalaisia paperikalentereita jo yli 100 vuoden ajan ja onkin meistä monelle vanha tuttu. Ajasto lahjoitti arvottavaksi huikeat 13 kalenteria ja kaksi Timex Planner -lukuvuosipakettia 2019-2020 – kyseinen paketti on suunniteltu yhdessä Kalenterimanian Facebook-ryhmän kanssa! Näistä upeista kalentereista riitti iloa monelle onnekkaalle arvonnan voittajalle.

Chic Company on kotkalainen yritys ja yksi Kalenterimanian pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista. Ihana Omziin myy kaupassaan kalenterimaanikoille vaikka mitä, kuten myös lahjoiksi sopivia tuotteita. Tästä hyvänä esimerkkinä Chicin suositut erilaiset yllärit, joita saatiin miittiin arvottavaksi kaksin kappalein. Miitissä syntyikin kova kuhina siitä, mitä pussukat mahtavat pitää sisällään.

The Happiness Planner myy kuvankauniita englanninkielisiä kalentereita ja muistikirjoja, joista saimme arvottavaksi kuusi erilaista heidän ”Explore your inner world” -journaleiden mallistostaan. Kirjat ovat itsetutkiskeluun ja elämänhallintaan oiva lisä!

Hidasta Elämää myy monipuolisia hyvinvointiin keskittyviä tuotteita – puodista löydät kalenterit, postikortit, kirjat ja lukuisia muita hyvää mieltä tuovia tuotteita! Miittiin arvottavaksi saimme kolme omien unelmien tavoitteluun keskittyvää Unelmien vuosi -kalenteria.

Klemmarikellari myy monenlaisia kalenteri- ja askartelutarvikkeita niin netissä kuin kivijalkakaupassaan Turussa. Upea Klemmiksen Jonna ilahdutti miittiläisiä paikan päällä esittelemällä demoilupisteellään sapluunoiden ja leimaisinmusteiden käyttöä kalentereissa. Klemmarikellari lahjoitti Syysmiitissä arvottavaksi huikean Heidi Swappin Memory Planner -boksin.

Kuusade on ihanan ryhmäläisemme Jennan kauniita, taianomaisia käsitöitä myyvä yritys, joiden uniikkeja tuotteita löytyy heidän verkkosivujensa lisäksi myös Etsystä. Jenna lahjoitti arvottavaksi kaksi varta vasten miittiin suunniteltua yllärikokonaisuutta, sekä yhden normaalivalikoimasta löytyvistä tuotteista kootun ylläripaketin.

Lahden Työn Paikka valmistaa ja myy muun muassa kalentereita, asiakkaan omiin tarpeisiin kustomoituja vihkoja ja muistikirjoja sekä tarroja. Miittiin arvottavaksi saimme kaksi ihanaa muistikirjaa, mustasivuisen lehtiön sekä kaksi tarrasettiä.

Nanna on yksi Kalenterimanian Facebook-ryhmän ylläpitäjistä ja lahjoitti miittiin arvottavaksi kolme kokoamaansa muistikirjasettiä bujoilun aloittamiselle.

Valtava kiitos sponsoreille miitin arvontapöydän mahdollistamisesta. ♥