Avainsana: arkikalenteri

Uuden kalenterin käyttökokemuksia – Kokuyo Jibun Techo

Aloitin heinäkuun alussa käyttämään My Indie & Co:lta kokeiluun saamaani Kokuyo Jibun Techo -kalenteria enemmän kuin innoissani. Kesälomani sijoittui heinäkuulle, enkä ole lomani aikana koskenutkaan varsinaiseen planneriini, sillä tämä kevyt ja kätevä tyyppi on vienyt minut mennessään. Ajattelin kalenterin saatuani, että se tulisi toimittamaan vähän kaikkien hommaa – post-it-lappujen, aikatauluttamisen, muistilistojen, ja varsinaisen kalenteritoiminnan. Vaikka seuraavat kuvat ovatkin monen silmään varmaan enemmän kuin kaoottisia, on niissä minulle tarkat infot hyvinkin selkeästi.

Jibunin kanssa on enemmän kuin helppoa siirtyä värikoodaamisen ihmeelliseen maailmaan, joka on ollut lempitapojani merkata menojani jo yli kymmenen vuoden ajan, mikäli tarrat eivät ole käytössä. Olen värikoodannut yläasteikäisestä asti kalentereitani, joten oli suorastaan nautinto päästä toteuttamaan sitä jälleen. Työajat olen merkannut violetilla, kun taas unen määrä on saanut sinisen sävyn omakseen. Eli toisinsanoen ensimmäiset kynät, jotka pöydältäni löysin. Unimerkinnöistä voi lukea hyvin sen, miten onneton unirytmi voikaan ihmisellä olla, kuten myös sen, miten loman alkaminen vaikutti unirytmiini hyvin vahvasti. Aion tilastoida nämä tunnit vielä erilliselle sivulle Jibuniini, kunhan keksin, miten niitä haluan tilastoida.

Kynien käytön suhteen en ole ottanut stressiä, ja merkinnät kirjaankin sillä, mikä nyt ensimmäisenä sattuu käteen löytymään. Kalenteri toimii minulla pikaisten merkintöjen, muistiinpanojen yms alustana, joten tiettyihin kyniin sitoutuminen heikentäisi motivaatiotani kirjata asiat ylös, mikä taas aiheuttaisi sen, että hilloaisin kaikkia näitä pieniä asioita aivoissani tuskastumiseen asti. En ole aiemmin käyttänyt muistilappuja, ja normaalisti hilloamistekniikka on ollut se mun juttu, mutta voitte kuvitella millainen ahtaus aivoissa alkaa olemaan, kun pakottaa itsensä muistamaan jokaisen pienenkin tapahtuman yli kuukauden ajan jokaiselta päivältä. Jibunin myötä näin ei pääse käymään, ja voin täyttää nuo muistitilat jatkossa jollain astetta hyödyllisemmällä.

Yksi omista suosikkijutuistani tämän kalenterin suhteen on saatavilla olevat, täydellisesti mitoitetut muistilaput. Ihanan värikkäät minilaput näyttävät silmääni jotenkin enemmän kuin miellyttävältä, ja niiden päälle on helppo kirjoittaa. Plussaa myös todella hyvästä liimapinnasta! Sain Jibun Techon muutamia oheistuotteita myös kokeiluun kesän aikana, ja nämä post-itit ovat tulleet käytössäni jäädäkseen. Näillä on niin helppo korostaa tärkeimpiä menoja ja asioita, ja ne nyt ovat vaan pirun somia.

Japanilaisen tilaihmeen etutaskuista löytyvät korttiosiot kantavat todella kätevästi rakkaita muistilappujani. Taskusta ne on myös näppärä löytää tarvittaessa. Ajattelin sijoittaa muihin taskuihin ajan myötä mm. washisampleja, tarpeellisia käyntikortteja ja muuta pientavaraa, mitä nyt sattuisi menossa mahdollisesti tarvitsemaan.

Jibun Techo on tullut selkeästi jäädäkseen omaan kalenteriarsenaaliini, ja on hyvin todennäköistä, että tämän loppuessa sijoitan uuteen yksilöön. Onneksi loppumisesta ei tarvitse ihan vielä olla huolissaan, ja saan nauttia kalenteriseuralaisestani vielä kuukausien ajan.

Joko teitä on kalenterikärpänen purrut japanilaisten mallien suhteen? Mikäli teitä jäi Jibun Techo kutkuttelemaan, muistakaa käydä seuraamassa My Indie & Co:n Instagram– sekä Facebook-sivuja, niin mahdolliset uutuudet eivät jää huomaamatta!

– Milja

Toimiva arkikalenteri

Otsikko jo sen kertookin; tämä postaus käsittelee sitä, kuinka sitä oikein saisi juuri itselleen sopivan kalenterin valittua jokapäiväiseen käyttöön! Samalla oma arkikalenterini tulee esittäytyneeksi. Itse kävin muutamankin kalenterin (esimerkiksi Ajaston Doodle ja Color Crush Travelers Notebook kulkivat hetken mukana repussa) läpi, kunnes löysin itselleni sen tälläkin hetkellä täydelliseltä tuntuvan vaihtoehdon. Heidi Swappin Traveler Notebook vei sydämeni samantien, kun siitä ensimmäisen sneak peak-kuvat ennen julkistusta näin! Tein siitä salamannopeasti ennakkovarauksen Chic Companylle, jotta varmasti saan omani – ja niin sain ♥ Ja tämä on kyllä vastannut mukana kulkevalle kalenterille asettamilleni vaatimuksiin todella hyvin!

Jo se, että kalenteri on tosiaan ollut käytössä tauotta jo helmikuusta asti, kertoo sen kuinka toimiva se on ollut! Ei ole ollut tarvetta vaihtaa – kai tätä voisi kutsua jonkinasteiseksi planner peaceksikin. 🙂

Tämän kalenterin kun tilasin, tuli kansien lisäksi mukana 2 samanlaista kalenteri-vihkoa. Omasta mielestäni nätisti istuu kerrallaan näihin kansiin vain toinen näistä vihkoista. Ulkoasultaan kalenterinäkymä on hyvin simppeli; vasemmalla sivulla allekkain päivät maanantaista sunnuntaihin, ja oikealla puolella taas on tyhjä pistesivuinen sivu. Tykkään pistepohjast tässä ihan kamalan paljon!

Kalenterivihkot ovat päiväämättömät, ja olen itse tarroittanut päivämäärät, yleensä pari kuukautta kerrallaan. Koristeluiltaan tämä kalenteri on se, jonka pyrin pitämään suhteellisen simppelinä. Tai no, ainakin ennen viikkoa! Haluan, että jos tulee ylös kirjattavia menoja, niin niille myös on tilaa! Jälkeenpäin sitten taas saatan tähänkin kalenteriin läiskiä paljonkin tarroja, jos on jäänyt paljon tyhjää tilaa.

Mikä sitten on ollut se ratkaiseva tekijä siinä, että juuri tämä kalenteri on ollut toimiva päivittäin mukana kannettavana? Sanoisin, että se, että tämä on kompakti! Siron kokoinen, mutta kalenterivihkon ulkoasu mahdollistaa kuitenkin itselleni riittävän muistiinpanotilan, niin että mahtuu hiukan kuitenkin koristelemaankin. Tämä on myös, kiitos pienehkön kokonsa, mukavan kevyt, verrattuna esimerkiksi Heidin Swappin largeihin memoryplannereihin tai vaikka Happy Planneriin.

 

Loppuun halusin listata muutaman kysymyksen, jotka kannattaa kysyä itseltään ennen oman arkikalenterin valintaa!

  1. Koko? Minkä kokoisia laukkuja, tai kenties reppua normaalisti käytät, mahtuuko sinne minkä kokoinen vain kalenteri? Oletko valmis kantamaan vähän isompaa, eli painavampaa kalenteria mukana, vai pitäisikö plannerin olla kevyehkö?
  2. Muokattavuus? Tarvitseko arkikalenteriisi muutakin sisältöä, esimerkiksi muistiinpanosivuja? Jos vastaus on kyllä, kannattanee ainakin sidotut kalenterit unohtaa.
  3. Leiska? Vaakasivut vai pystysivut – vai kenties laatikkonäkymä viikkoaukeamalle? Päivä per sivu, viikko yhdellä sivulla? Millaisena hahmotat viikkosi/kuukautesi parhaiten?

Muistakaa myös, että kukaan ei kiellä vaihtamasta kalenteria vaikka kymmentä kertaa, jos käytössä oleva ei vain itsellä toimi! Mieluumminhan sitä kannattaa vaihtaa toimivaan, kuin kituutta kalenterin kanssa joka ei vastaa omiin tarpeisiin. Hutiostoksethan manian jäsenet voi sitten pistää kiertoon Kalenterimanian kirpparilla 😉

 

 

♥, Inka