Avainsana: askartelumateriaalit

Plan with me – Carita

Pitkästä aikaa pääsin kirjoittelemaan perinteistä plan with me -postausta, edellisestä tuntuukin olevan jo tovi! Vaikka itse postaus on lopulta yksinkertainen, tuntui kirjoittaminen yllättävän vaikealta. Olen tottunut koristelemaan kalenteria aika aivot narikassa ja nyt piti suorastaan pysähtyä välillä tarkastelemaan, mitä oli siihen mennessä saanut aikaan. Katsotaanpa mitä syntyi.

En ole pitkään aikaan ostanut oikeastaan mitään uutta, vaan olen pyrkinyt käyttämään pois jo olemassaolevia materiaaleja. Välillä se on tuntunut haastavalta, koska toki monet lempparit on jo käytetty ja jäljellä on niitä toiseksi parhaita vaihtoehtoja tai jopa sellaisia, jotka eivät ole niin mieleen. On siis pitänyt hieman myös löytää uusia tapoja tekemiseen.

Tällä kertaa lähdin siinä mielessä hyvin perinteisesti liikkeelle, että valitsin ensimmäisenä niin sanotun pohjawashin. Teen näin aika usein, että nappaan yhden tai kaksi washiteippiä, joilla selätän valkoisen paperin kammon ja jatkan sitten siitä. Mielessä oli tällä kertaa luoda jotain melko neutraalia. Kestikin hetken, ennen kuin löysin kätköistäni kyseisen washin, mistä voinee päätellä, että neutraalius ei ole ehkä minulle yleensä kaikkein ominta.

Vuosien varrella olen hamstrannut yhden jos toisenkin Mambin (Me and My Big Ideas) tarravihkon, ja vaikka monet niistä onkin aika hyvin koluttu läpi, riittää niissä edelleen valtavasti käytettävää materiaalia. Nappasinkin aika fiilispohjalta pinosta muutaman tarrakirjan ja aloin selailla niitä läpi sen toivossa, että joku herättäisi inspiraatiota.

Olin tosiaan jo washiteipin kohdalla päätynyt melko neutraaliin värimaailmaan, joten suhteellisen neutraalisti jatkoinkin. Viime aikoina koristelutyylini on muuttunut jossain määrin käytännöllisempään suuntaan. Aiemmin aukeamat täyttyivät pääasiassa erilaisista näteistä kuvista, mutta nyt mukana on enemmän myös erilaisia listatarroja ja muitakin funktionaalisempia tarroja. Osasyy voi olla se, että iso osa niistä näteistä tarroista on jo käytetty, mutta samaan aikaan koen, että kaipaan nykyään vain vähän erilaista fiilistä kalenteriin kuin ennen.

Aukeama alkoi muodostua aika itsestään, kun valitsin muutamia tarroja parista eri tarrakirjasta. Pyrin yleensä aina tiedostamattani pitämään jonkinlaisen harmonian valitsemissani väreissä, ja aina jos käytän jonkin tarran, pyrin lisäämään sille vähintään ”parin” johonkin toiseen kohtaa aukeamaa. Näin vältän sen, että lopputuloksesta tulisi mielestäni liian kaoottinen.

Tämä aukeama oli valmis aika nopeasti, kun tosiaan käytin vain kahta materiaalia. Tämän takia juuri rakastankin tarroja, ne ovat niin helppoja ja monikäyttöisiä! Joskus taas saattaa vuorostaan olla sellainen olo, että haluaa kokeilla ja testailla erilaisia materiaaleja ja tehdä jotain vähän villimpää, mutta nyt ei ollut sellainen päivä. Nyt oli ”helppoa, yksinkertaista ja sopusointuista” -päivä.

-Carita

Materiaaleista on moneksi – leimat

Syyskuu on vaihtunut ja on seuraavan tutkimuksen aika. Tällä kertaa tarkastellaan sitä, miten moneksi leimat taipuvat kalenteriaskartelussa. Edelliset tutkimusmatkat materiaalien monimuotoisuuteen löytyvät täältä.

Leimasimia ja leimailuun käytettäviä musteita on erilaisia. Kenties eniten ryhmässä näkyy kirkkaita akryylileimasimia, jotka kiinnitetään joko akryylipalikalle tai vaikka lasin pohjaan leimailua varten. Koska leimoja on monen kokoisia, niin on myös akryylipalikoita. Puupalikallisia leimasimia, joissa leima on valmiiksi kiinni puupalikassa, näkyy myös jonkun verran. Leimoja on erilaisten juhlapyhien mukaan, monenlaisia ikoneita, numeroita ja esimerkiksi yksittäisiä kirjaimia. Teemoittain löytyy eläin tai taruolennoin kuvioituja leimoja, taustoiksi sopivia abstraktimpia leimoja tai valmiita tekstejä. Kun leimailusta innostuu, on valinnan varaa mielettömästi! Muista puhdistaa leimasin leimailun jälkeen esimerkiksi kosteuspyyhkeellä tai vedellä.

Askartelukauppaan astuessa, myös musteiden valmistajien ja värien suuret määrät saattavat hirvittää. Leimailuun käytettäviä musteita on erilaisia ja muste kannattaa valita paperin mukaan. Itse olen luottanut kokeilevaan tyyliini, vaikka asiaa tutkimalla saisi kenties varmemman tietopohjan leimasimien ja musteiden valintaan. Itse pidän Mementon musteista erityisen paljon, mutta luulen tämän liittyvän enemmän mustetyynyn muotoon ja helppokäyttöisyyteen. Lyhyesti, leimasimeen kerätään mustetta ja kuva painetaan paperille. Leimailusta löydät lisää tietoa täältä.

En voi väittää olevani asiantuntija leimasinaskartelussa, vaikka kiinnostusta työskentelytapaa kohtaan on ollut jo iät ja ajat. Jonkinlainen ajatus siitä, mihin kaikkeen leimattuja kuvia voi käyttää, mulla kuitenkin on. Monesti näkyy erilaisissa bullet journaleissa (myöhemmin bujo) leimattuja päivämääriä tai päivien nimiä. Leimailu onkin oivallinen tapa luoda yhtenäistä ilmettä tai valmiita pohjia bujon sivuille. Leimatuista kuvista voi myös tehdä die cutseja eli leikekuvia tai vaikka värityskuvia, mikäli sellaisille on tarvetta. Leimoin saa myös kauniita yksityiskohtia niin korttiaskartelussa kuin art journalia tehdessä. Tietysti kalenterin sivulle saa ihania yksityiskohtia leimatuilla kuvilla, mikäli kalenterin paperi kestää mustetta. Vielä mieleeni tulee, että leimoja voi käyttää myös kirjanmerkkejä askarrellessa, ATC-korttien teossa, memory planneria tehdessä sekä erilaisille tarrapapereille, jolloin niistä saa tehtyä ihania tarroja. Kuten todettua, leimoja voi käyttää moneen ja monella tavalla!

Tällä viikolla livessä leimaillaan ja on todettava, että jännittää aika paljon, miten leimailu onnistuu ja mitä saadaan yhdessä aikaan. Live on ryhmässä sunnuntaina, tule mun kanssa leimailemaan!

Onko sulla lisää ideoita tai ajatuksia siitä, mihin kaikkeen leimailu sopii? Tule ryhmään keskustelemaan aiheesta lisää!

Halauksin ja innostunein terkuin, Terhi