Avainsana: askartelutarvikkeet

Esittelyssä – Tuotepaketti (Paperipilvi)

Postauksessa esiteltävät tuotteet on saatu yhteistyössä Paperipilven kanssa. Postauksen lopussa näkyvä kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Pääsin ilokseni tekemään yhteistyötä itselleni aiemmin tuntemattoman kaupan kanssa. Paperipilvi on porvoolainen askartelu- ja taidetarvikekauppa, jonka monipuolisesta valikoimasta löytyy erilaisia tarvikkeita jokaisen askartelijan, taiteilijan tai käsityöihmisen tarpeisiin.

Saamani yhteistyötuotteet olen aiemmin avannut livessä ryhmän puolella, mutta nyt esittelen ne tarkemmin tässä postauksessa. Olin varsin innoissani paketin avatessani, sillä sisältä paljastui paljon kaikkia ihania, hiljattain herännyttä maalausinnostustani tukevia tuotteita ja niiden lisäksi pari ekstraa. Paketti sisälsi kuusi erilaista akryylimaalituubia, yhden acrylic ink -purkin, sivellinsetin, tarra-arkkeja ja washiteippimäisen tarrarullan. Lisäksi mukana oli muutama arkki paksumpaa paperia, joka soveltuu erinomaisesti niin vesiväreille kuin akryylimaaleillekin.

Sain testattavakseni Stamperia Vivace -merkin akryylimaaleja väreissä ultamariinin sininen, okrankeltainen ja kyyhkynharmaa (värisävy tortora maalipurkissa). Kolme muuta tuubia ovat merkiltään Royal Talens Amsterdam ja niistä sain kokeiltavakseni tummansinisen, valkoisen ja tummanpunaisen.

Olen maalannut akryyleilla pari kertaa aiemminkin, mutta ne eivät ole minulle ennestään kovin tuttuja, joten olin tietysti innoissani tästä mahdollisuudesta päästä syventymään niihin paremmin. Erityisen mielenkiintoinen tuttavuus oli Liquitexin hopeanvärinen acrylic ink, sillä sellaista en ollut kokeillut koskaan aikaisemmin.

Akryyleissa minua viehättää erityisesti niiden monikäyttöisyys. Ne kun kestävät hyvin valoa, joten teokset eivät haalistu ajan saatossa, ja niillä voi maalata useille erilaisille pinnoille. Tätä postausta varten avasin tuubit ja testasin värejä hieman, jotta näkisin, miltä ne näyttävät oikeasti paperilla. Värivalikoimasta saa myös monipuolisesti sekoitettua erilaisia sävyjä. Teinkin pienen testin sekoittamalla valkoista ja ultramariinin sinistä keskenään ja sain aikaiseksi kauniin vaaleamman sinisen.

Koska pääsin vauhtiin, tein myös pikaisen maalauksen. Näin pääsin hyvin testailemaan värien lisäksi myös saamiani Daler & Rowneyn siveltimiä. Siveltimiä on mukavasti eri kokoa, joten niillä onnistuu sekä hieman suurempien alueiden, että pienten yksityiskohtien maalaaminen. Lopputulos kokeilustani on nähtävissä alla. Innostuin valtavasti, miten kivalta hopeinen akrylic ink näytti muun maalauksen päällä.

Maaleja aion esitellä tulevaisuudessa enemmänkin blogissa, kunhan pääsen niiden kanssa kunnolla vauhtiin, joten pysykäähän kuulolla.

Maalaustarvikkeiden lisäksi saamassani paketissa oli mukana pieni tarra-arkkipakkaus, jossa oli kolme samanlaista arkkia fitness- ja liikunta-aiheisia tarroja. Tällaiselle aktiiviselle liikkujalle ne tulevat aivan varmasti käyttöön ja niillä on kätevä merkata kalenteriviikkoihin esimerkiksi liikuntasuorituksia .

Lisäksi paketissa oli suloinen, eläinkuvioinen washiteippitarrarulla. Materiaali on siis samanlaista kuin japanilaisissa washiteipeissä. Rullassa on kätevät repäisyreunat, joten eri kuvioita saa helposti irrotettua rullasta ja liimattua tarrojen tapaan kalenteriaukeamille. Irrotettuna tarrat muistuttavat hauskasti postimerkkejä.

Tällaisia ihanuuksia Paperipilven paketista siis paljastui! Innolla odotan saavani kaikki tuotteet kunnolla käyttöön.

Mukavaa viikonloppua!
-Carita

Täynnä tarmoa uuteen vuoteen

Oi! Kuinka ihanaa onkaan aloittaa uusi vuosi ja päästä tekemään upeita kalenterisivuja! Viime vuonna päädyin ostamaan jonkinlaisena heräteostoksena kirpputorilta käytetyn Carpe Diemin A5-kokoisen rengasplannerin. Kyllä, vaikka olin juuri kummastellut ”miten ihmeessä jollain riittää aikaa ja ideoita useammalle kalenterille’’, mutta tässä sitä ollaan: vuosi 2021 tallustellaan kissakuosisen Happy Planner classicin ja mintunvihreän Carpe Diem –rengasplannerin kera. Never say never. Ensimmäisen kuukauden perusteella voin sanoa, että aikaa riittää ja jää paljon muuhunkin!

Mistä kaikki tämä innostus oikein kumpuaa? Vastaus on erittäin materialistinen, mutta en voi sille juuri mitään. Uutuuden viehätys on tässä avainsana! Tällä tarkoitan täysin uuden kalenterimallin käyttöönottoa ja päätöstä, että teen suurimman osan Happy Plannerini viikkoaukeamista käyttäen kittejä. Rengasplannerissa minulla on Sinikara Stationarylta tilatut insertit ja välilehtiä olen löytänyt satunnaisista ulkomaisista Etsy-kaupoista tai tuunannut itse esimerkiksi postikorteista. Happy Planneriin kittejä olen ostanut mm. kotimaiselta Planning Futurelta ja ruotsalaiselta TuuliPlansilta. Lisäksi olen katsonut Youtubesta paljon Plan with me -aiheisia videoita ympäri maailmaa ja minulle on pikkuhiljaa alkanut muodostua hahmotelma millaista tyyliä haluan tehdä.

Kalenterimanian kautta saamani vertaistuki on ollut osaltaan suuri vaikuttava tekijä. Olemalla aktiivinen ryhmässä en ole voinut välttyä teemahaasteilta, vaihdoilta tai inspiroivilta videoilta. Tältä vuodelta odotan eritoten kotimaisten yritysten kanssa tehtyjä yhteistöitä. Vaikka olen itse ollut niissä vain sivustaseuraaja, ne inspiroivat minua paljon. Meillä on mahtava porukka kasassa ja hyvä meininki. Ja tietenkin haluan mainita myös tämän blogin ja tubetiimin, jotka mahdollistavat oman tyylin esittelemisen muille hieman eri tavalla kuin vaikkapa ryhmän puolella.

Viimeisenä haluan jakaa teille millaisia suunnitelmia minulla on kalenterituunailuun liittyen vuodelle 2021. Haluan tavata ihmisiä, joihin olen netissä tutustunut. Viime vuoden suurmiitti jäi osaltani väliin sairastapauksen vuoksi. Se harmitti ja jopa suututti minua todella paljon. Vaikka tänä vuonna ei suurmiittiä olekkaan, haluan silti tarttua tilaisuuteen tavatakseni harrastusystäviäni – toki ottaen huomioon viranomaisten ohjeistukset.

Toisena suunnitelmana on työhuoneeni kalusteremontti. Eli aion hankkia isomman työpöydän, johon mahtuisivat samaan aikaan tietokoneen näyttö, kannettava tietokone, säilytysratkaisuja sekä kalenterini. Olen ollut vuoden 2020 maaliskuun lopusta alkaen pelkästään etätöissä, joten olisi mielestäni aika päivittää tämän hetkistä kalustekattausta. Plussaa olisi myös mikäli saisin tulostimeni toimimaan ja sille löytyisi uudelta, isolta työpöydältäni sopiva paikka. Suunnitelmissani on kuvata Instagram-tililleni tuosta prosessista hieman sisältöä. Ja Instagramin mainitessa on kerrottava myös suunnitelmistani panostaa enemmän omiin julkaisuihini niin sisällön kuin aikavälinkin osalta.

Ihanaa helmikuuta teille kaikille ja insipiroivia tuunailuhetkiä kalenterienne parissa!

-Essi (IG: plansofmine)