Avainsana: aukeaman tuunaus

Inspiraationa Kalenterimafia – Milja

Haastepostaustorstai, hyvää päivää! Meillä on nyt parin viimeviikon ajan kulkenut täällä blogissa haaste, jossa tulee inspiroitua toisesta ylläpidon aka Kalenterimafian jäsenestä, ja tämä torstai ei ole ollenkaan poikkeus. Arpaonnen myötä sain itselleni inspiraation lähteeksi ihanan Sinin!

Sinistä tulee mulle jostain syystä heti mieleen keltainen väri, kirsikankukat ja klassinen musiikki. Sini on jotenkin eläväinen, aurinkoinen ja silti samalla seesteinen persoona silmissäni, mitä saamani mielleyhtymät tukevat. Aurinkoisen pirteää keltaista, eloisuutta keväisin kirsikankukin, ja kaunista klassista musiikkia taustalle mieltä rentouttamaan. Hyvä Sini-paketti, siis. Harmikseni olin hukannut jonnekin tavararöykkiöihin nuottiwashini, mutta onneksi teipeistä ei ole tässä taloudessa pulaa.

Ihana kirsikankukkawashi ja pirteä keltainen washi tarvitsivat kaveriksi teemaan sopivia tarroja. Käytän 95% ajasta tuunauksissani pohjana ilmaisprinttitarroja, ja löysin onneksi myös nyt juuri mieleisen tiedoston aukeamaa varten. Vaikken arkin lausahdustarroja käyttänytkään aukeamallani, toivat nekin mieleeni Sinin hyvin vahvasti.

Hempeät ja kuvankauniit kirsikankukkakuvat sopivat hyvin yhteen räväkän keltaisen kanssa, vaikka alkuun mietinkin vähän että miten saisin ne sointumaan toisiinsa. Lisäsin Kesämiitin vaihtopöydältä löytyneestä washisamplesta ihanaa foilattua ruusuwashia sekä glitterteippiä keltaisen kaveriksi, sillä nuo ruusut toivat jotenkin myös Sinin mieleen ja jokainen aukeama ansaitsee vähän kimallusta.

Itselleni tuttuun tapaan lopputulos on rönsyilevä ja runsas, mutta samalla jotenkin seesteisempi kuin normaalisti. Lisäsin sivuille myös erilaisia ”iloisempia” lausahdustarroja, joita normaalisti en ehkä käyttäisi, mutta Sini-teemaan inspiraatiolauseet ja tsempit sopivat enemmän kuin hyvin. Sini jaksaa aina tsempata ja piristää muita, joten täytyihän sekin hyvä piirre saada paperille lisättyä.

Tämä postaussarja on mielestäni tosi hauska ja ehdottomasti inspiroiva. Haastankin nyt tätä lukevat Manialaiset inspiroitumaan jostain tutusta tai tuntemattomasta – oli se sitten heidän tuunaustyylinsä, ulkonäkönsä tai luonteensa!

Aiemmin kalenterinsa – hyvin hupaisasti myös personal-kokoiset Color Crushit – haastekekoon ovat kantaneet: AJ sekä Piia!

Kesäkuun kuukausihaaste Heidin kanssa

No niin, aika siis minunkin uskaltaa tehdä tänne postaus. Alunperin mulla oli ajatuksena tehdä tämä postaus kesäkuun kuukausihaasteesta, sattuisi se olemaan millainen vaan. Ilokseni Ruut haastoi meidät tuunaamaan kalenterit värikkäiksi ja tässä minun panokseni.

Kalenterina mulla on Heidi Swappin personal-kokoinen planneri. Päätin tehdä viikkoaukeamasta kunnon väripläjäyksen. Ensin mietin, josko olisin koittanut tehdä vesimarmorointikuvioita, mutta totesin sen sotkevan myös seuraavan viikon, joten jätin tämän sikseen. Sen sijaan kaivoin väripaperilehtiön esiin ja aloin leikkelemään siitä paloja ja liimasin niitä sivuille eri muotoihin. Varsinainen sekametelisoppa! Sivut tietenkin käpristyivät Erikeeperin ja paperien vaikutuksesta, mutta laitoin ne hetkeksi painon alle, jotta lopputuunaus olisi helpompaa.

Jatkoin jakamalla päiviä mielestäni kuvioihin sopivilla ohuilla teipeillä. Yleensä mulla on tapana jokaisella viikkoaukeamalla laittaa ensin normileveää teippiä sivujen ulko- ja alareunoihin, mutta nyt laitoin samalla ohuella teipillä reunat, kun jaoin päivätkin. Tämän jälkeen lätkin päivämäärätarrat. Tähän tehtävään päätyi tällä kertaa Tokmannilta ostamani värikkäät paksummat numerotarrat. Samantapaisista tarrapaketeista nappasin myös muutaman lomatarran, koska odotettu kesäloma alkoi viimein, sekä ihanan joutsenen lapsenlapseni ristiäispäivälle. Vielä muutama kesäinen tarra vielä ja lopuksi tekstit, niin aukeama oli valmis.

Kun aukema pääsi paikalleen kalenteriin, lisäsin sivujen väliin kutsukortin 9.6. pidettäviin ristiäisiin. Siellä kaunis kortti pysyy tallessa.

-Heidi