Avainsana: blanko

Inspiraationa kirja – Suvi

Postauksen muistikirja saatu kaupallisessa yhteistyössä CupOfTherapyltä.

Jälleen koittaa uuden haastesarjan aika, ja tälläkertaa pitää inspiroitua kirjasta.

Koska varsinaisen kalenterini tuunaustapa ja -tyyli ovat vakiintuneet, ei perinteinen aukeama ollut tällä kertaa vaihtoehto. Siispä käännyin oitis CupOfTherapyn muistikirjani puoleen, jossa pidän #kmterapiatuokio-liveistä tuttua onnistumispäiväkirjaa.

Koska muistikirjani teema on mielenterveyteeni liittyvät asiat, tuntui valintani luonnollisemmalta kuin koskaan. Valitsin kirjakseni Alcottin teoksen Pikku naisia. Se on neljän sisaruksen kasvutarina, joka pitää sisällään iloja ja suruja – aivan kuten minun muistikirjani on minun kasvutarinani iloineen ja suruineen.

Olin jo valinnut englanninkielisen lainauksen kirjasta, kun aloin hahmotella lyikkärillä neljää tyttöhahmoa mekoissaan niittykummun päälle. Ja koko aukeaman mitalle, tottakai.

Kun olin tyytyväinen hahmotelmaan, jatkoin työtä vahvistamalla tyttöjen ääriviivat mustalla Pilot Maicalla.

Seuraavaksi hahmottelin lainauksen sivulle ensin lyijykynällä, ja sitten piirsin päälle Sharpien tusseilla sekä Pilot Frixionilla.

Aivan viimeisenä halusin luoda työlle yksinkertaisen taustan, joten kaivoin naftaliinista vahaliidut. Tyttöjen figuurit saivat haalean violetin värin, kumpare vihreää ja taivaalle yritin luoda myrskyn tuntua, sekä ukonilmaa, jota ulommaisin oikealla oleva sisarus osoittaa.

Vaikka saatoin päässäni kuvitella hieman erilaisen toteutuksen, olen aukeamaan ja sen merkitykseen minulle todella tyytyväinen. En ole aikoihin vain tarttunut kynään ja piirtänyt ja sekin tuntui pitkästä aikaa erittäin kivalta.

Suvi

Mitä tänään syötäisiin Heidi ja Tommi?

Sain ajatuksen aloittaa ruokapäiväkirjan, josta olisi hyötyä myöhempiin ruokaideoihin, mutta ei olisi kuitenkaan mikään liian tosissaan tehty pläjäys. Eli mikään perus päiväkirja-tyyppinen ratkaisu tämä ei ole, enkä sellaista missään vaiheessa halunnutkaan. Tämä on just mun ja mieheni näköinen tekele.

Kirjana toimii Suomalaisesta Kirjakaupasta ostettu perus muistikirja valkoisilla blankoilla sivuilla. Alkuun mulla oli ideana, että tekisin tätä joka päivä, mutta elämä kun ei koskaan mene niin, kun on suunniteltu, on kirjan täyttö jäänyt viime aikoina vähemmälle. Eiköhän se taas pääse suurempaan käyttöön, kun elämäntilanne tasaantuu.

Tässä kuitenkin joitakin sivuja kirjastani. Olen kirjoittanut vain ruokien raaka-aineet ylös, koska reseptit mulla yleensä tulee omasta päästä sitä mukaa, kun ruokaa valmistan. En tee varmaan mitään ruokaa ikinä samalla tavalla kuin edellisellä kerralla. Koristelen sivut jotenkin kyseiseen ruokaan liittyvillä teipeillä, kuvilla, piirroksilla tai raaka-aineilla. Tietysti raaka-aineet kirjan sivuilla ovat vähemmän sotkevaa sorttia, esimerkiksi kuivattua tilliä tai keittämätöntä riisiä. Olen ajatellut myös kananmunankuoria, mutta se ajatus on vielä ideapankissa muhimassa. Myös ruokapakkauksien kuvia käytän kirjan sivuilla.

Tarkoituksena on ollut myös tehdä viikottain ruokalista ja ostaa kerralla koko viikon tarpeet valmiiksi. Olemme huomanneet sen säästävän hyvin rahaa, koska tällöin tulee ostettua vähemmän heräteostoksia, kun taas jos kävisimme joka päivä kaupassa, tulisi lähes aina ostettua jotain ylimääräräistä, mitä ei todellakaan tarvitsisi ostaa.

Toivottavasti saatte tästä kivoja ideoita itsellenne.

-Heidi