Avainsana: bujon aloittaminen

Nanna ensiaskeleet bujoiluun

Niin siinä vaan kävi, että Facebook-ryhmässä valloillaan oleva joulubujo-intoilu sai minutkin sekoamaan päästäni. Huomasin eksyväni yhä useammin selaamaan bullet journal -kansiota ja Pinterestiä. Nopeasti huomasin ”tarvitsevani” joulubujon itselleni kaikilla herkuilla, eikä tietenkään kotona valmiiksi olevista muistikirjoista mikään kelvannut. Lopulta tilasin itselleni Chic Companyltä Artebenen A6 kokoisen Black & Gold muistikirjan. Sen roiskeinen kansi ja kullattu selkämys veivät välittömästi sydämeni.

Pidän bujoa täysin vapaana alustana toteuttaa itseäni. Ylipäätään bujoilussa minua eniten kiehtoo rajaton vapaus sen toteuttamisessa. Ymmärtäessäni, ettei ole oikeata tai väärää tapaa, päätin unohtaa kaikki säännöt ja aiemmin näkemäni. Hautasin ajatukset avainsivusta ja asioiden tarkasta jaottelusta. Se ei tuntunut missään kohtaa omalta. En ole millään muotoa järjestelmällinen ihminen, eikä silloin bujonikaan tarvitse olla sitä. Joku viisas sanoikin, ettei järjestystä hirveästi tarvitse miettiä: sen kuin ottaa vaan seuraavan tyhjän sivun.

Avasin tyhjän pisteaukeaman puolivälistä muistikirjaa. Ensimmäiset tekemäni sivut revin pois, koska sisälläni asuva itseään ruoskiva perfektionisti ei ollut niihin tyytyväinen. Vähitellen opin olemaan itselleni armollisempi ja hyväksymään myös ne vähemmän omaa silmää miellyttävät aukeamat. Bujoillessa saan toteuttaa ne villeimmät ideani joita en koskaan kalenterissani tekisi. Haluan bujon olevan minulle tärkeitä asioita varten. Olipa ne sanoja minulle merkittävistä biiseistä, joululahjalista tai hyväksi todettu resepti, kaikki mahtuvat samoihin kansiin.

Olen vielä pysytellyt melko turvallisissa materiaaleissa bujoilessa. Teippitarhalta aiemmin ostamani washit ovat olleet kovassa käytössä.

Innostuminen bujoilusta herätti minussa pitkään nukuksissa olleen palon piirtämiseen. Olin lapsena värityskirjojen suuri ystävä ja tykkäsin pirtää mallista asioita. Nyt bujossani pääseen toteuttamaan myös tätä puolta itsestäni. Löysin siis myös viimein käyttöä aiemmin ostamilleni Tombow sivellintusseille joita saa esimerkiksi Vihkokaupasta.

Kokeilemalla itselleen epämiellyttäviä asioita voikin huomata pitävänsä niistä.
Olkaa rohkeita! 

xoxo Nanna

Aiemmin bujoilun säännöttömyydestä on kirjoittanut ihana voimanainen Aino.

Kastaalin Vampyyrin treenipäiväkirja

Heips. Olen 35-vuotias kalenteriharrastaja ja myös aktiivinen aloitteleva palveluskoiraharrastaja. Avaan teille hiukan, kuinka olen lähtenyt pitämään koiran treenipäiväkirjaa ja mitä siitä on ollut hyötyä.

Kaikki lähti siitä, kun helmikuussa aloittelin koirani kanssa hakuharrastusta. Vetäjä pisti meidät kaikki miettimään ja kirjaamaan ylös, mitkä ovat meidän vahvuudet ja heikkoudet koirakkoina ja lisäksi mitkä ovat meidän tämän vuoden tavoitteet. Näitä asioita pohtiessa huomasin, että treenit olivat usein ennaltasuunnittelemattomia ja aina en muistanut mihin olimme jääneet viime kerralla. Keksin, että tarvitsin vihkon mihin kirjata meidän treenejä ja kehittymistä. Pitkään en harkinnut, kun klikkasin Vihkokaupasta L-koon Nuunan ostoskoriin.

Nuunan ensimmäisellä sivulla ovat tavoitteemme tälle vuodelle tottikseen ja hakuun. Sen jälkeen on sivu, johon kirjoitan yleisiä asioita kuten koska on ollut juoksut tai eläinlääkärikäynnit. Varsinaiset treenisivut olen jakanut kolmeen sarakkeeseen. Ensimmäisessä sarakkeessa on päivämäärä, toisessa suunnitelma mitä treeneissä on tarkoitus tehdä ja viimeisessä sarakkeessa on toteutus, jossa pohdin myös onnistumisia. Jokaisen kuun alussa mietin mitä haluamme saavuttaa sinä kuukautena ja kuun loppupuolella pohdin, miten olemme saavuttaneet tavoitteet. Lisäksi, jos seuraavalle kuulle on jotain mitä täytyy treeneissä ottaa huomioon, esimerkiksi onko joku palkkio toiminut hyvin tietyssä tilanteessa.

Olen myös kerännyt varusteluettelon, johon olen kerännyt tavaroita mitä tarvitaan treeneissä, ja joita tarvitsee vielä hankkia. Sivuja olen koristellut muoviteipeillä, joita on kertynyt ja joita en käytä kalenterini tuunaukseen.

Treenipäiväkirja auttaa siinä, että nykyään koiran koulutus ja treenit ovat paljon suunnitelmallisempia ja meillä on myös tavoitteet, joita kohti menemme. Virheet koulutuksessa tulee korjattua aikaisempaa nopeammin ja treenit ovat tehokkaampia.

– Susanna