Avainsana: bullet journal

Kalenterimanialainen esittäytyy

Hei vain kaikki ja hyvää tiistaita!
Olen Roosa, 23 -vuotias likka Kanta-Hämeestä joka rakastaa kalenteriaan! Ensimmäinen kunnon kalenteri mulla oli yläasteella ja se kalenteri on mulla edelleen tallella kaikkine japanilaisten rock-yhtyeiden ihastusten ja muiden ihkutustensa kanssa. Silloinen kalenterin tuunaus oli lähinnä piirtelyä ja tarroja siellä täällä, eikä kalenterin tuunausta oikein edes tiennyt käsitteenä.

Seuraava kalenteri olikin pari vuotta sitten Kikki K:lta tilaamani nahkainen time planner, joka ei kuitenkaan sopinut minulle, joten myin sen eteenpäin ja siirryin toiseen valmiiksi painettuun kalenteriin, joka oli suomalaisesta kirjakaupasta ostettu perus koulukalenteri, mutta sekään ei tuntunut omalta ja pian sekin lensi kaapin pohjalle pölyttymään ja olin noin vuoden ilman kalenteria, ellei puhelimen kalenteria lasketa. Olin niin turhautunut, kun olin juuri löytänyt netistä oman pienen yhteisön, joka tuunaili omia kalentereitaan niin nätiksi, että olin kateudesta vihreä, eikä mikään kalenteri tuntunut omalta.

Eräänä elokuisena päivänä törmäsin Twitterissä yhteen kalenterimanialaisista, joka hehkutti Facebook-ryhmää nimeltään Kalenterimania ja pian olikin kyseisen ryhmän jäsen ja melkein pakkomielteisesti riippuvaisena ryhmästä selailin sivuja ihastellen muiden kalentereja, jolloin törmäsin uudelleen käsitteeseen Bullet journal, jonka olin jossakin videolla kuullut YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Aloin googlettamaan, että mistä tässä koko bujo-jutussa on kyse ja pian olinkin tilannut itselleni pilkullisilla sivuilla olevan vihon personal-planner.com sivulta ja testailin eri ulkoasuja pilkulliselle tulostetulle pohjalle.

img_4691

Vihon tultua pistin hihat heilumaan ja TADAA! Minulla oli vihdoinkin juuri minulle suunniteltu kalenteri, joka sopi omaan tarkoitukseen niin paljon paremmin, kuin valmiiksi painettu kalenteri.

img_4695

Bullet journal, jonka nyt omistan, on juuri sellainen kalenteri, josta olen aina haaveillut. Voin seurata päivän tehtäviä, kuukauden aikana tulevia fiiliksiä ja vaikka sitä olenko juonut kahvia sinä päivänä, tai ollut sosiaalinen. Voin koristella sivut juuri niin kuin itse haluan ja viikkoaukeamat voivat vaihtua joka viikko erilaiseksi juuri sen mukaan mitä sillä viikolla tahdon seurata.

img_4693

Tällä hetkellä tykkään koristella kalenteriani ihan vain kyniä käyttäen, vaikka omistankin monia tarroja ja washi tapeja, joilla voisin myös koristella, mutta eihän sitä tiedä millainen olo huomenna on ja vaikka lätkäisisinkin sivun täyteen tarroja!

img_4694

Toisena viikkona tykkään pelkästä musta-valkoisesta aukeamasta, seuraavalla viikolla piirrän ja väritän kuvia, ja se bullet journalissa onkin niin hienoa, kun voi tehdä juuri kuin itse haluaa, eikä tarvitse mennä valmiiksi painetun kalenterin ulkoasun mukaan.

img_4692

Kuitenkin tärkein ominaisuus bullet journalissa on se tekeminen. Jos on ollut todella kiireinen päivä ja tuntuu, että vanteet kiristää päätä, niin on aina paikka jonne palata juomaan kupponen kahvia ja luomaan jotain kaunista ja päästä hetkeksi rentoutumaan omaan pieneen taiteilunurkkaukseen.

img_4690

Terkkuja! Roosa

 

Blogissa aiheesta kirjoitettu lisäksi mm;

Piian mini-bujo

Uusi harrastus vei mennessään..

Bujoilua Traveler’s Notebookissa

Ensiaskeleita Bujoiluun

 

Kalenteriaddikti-haaste | Inka

 

1.) Kuinka monta kalenteria omistat? Mitkä?

3 ja puoli! Nimetön A5-kokoinen planneri Aliexpressiltä, Ajaston Doodle vuodelle 2017 & juuri aloitettu Bullet Journal Ikean vihossa. Lisäksi se puolikas; teen ite joka kuukaudelle kalenterilappusen jääkaapin oveen. Tämä jääkaappikalenteri on se mihin merkataan ne menot, jotka on hyvä olla molempien (sekä minun että miehen) tiedossa ja helposti nähtävillä.

2.) Kuinka montaa kalenteria käytät samanaikaisesti?

Kahta. Yhtä omaa kalenteria ja sitten jääkaapin oven kalenteria. Juuri nyt olen siirtynyt vasta pari päivää sitten Bullet Journaliin edellisestä vaaleanpunaisesta planneristani. Haluan kokeilla, toimisiko tämä ratkaisu kätevämmin – aiemmin pidin erillistä planneria, ja päiväkirjaa. Nyt on ajatuksena että kirjoittelen myös päiväkirja-asiat bujoon, ja katson olisiko tämmöinen kompaktimpi ratkaisu askel kohti sitä kuuluisaa kalenterirauhaa! Jos bujoilu lähtee sujumaan, lähtevät vanhat plannerkannet äitini käyttöön. Ajaston kalenteri tosiaan on vuodelle 2017, ja se tulee loppuvuodesta käyttöön, kun alkaa tulla merkattavia asioita vuodenvaihteen tuolle puolen.

3.) Koska ryhdyit käyttämään kalenteria?

Muistan että kyllä joitain sekalaisia kalentereita ja varsinkin seinämallisia semmoisia minulla on ollut ala-asteelta lähtien, mutta niinsanotusti kunnolla alkoi oma kalenterin käyttöni kauppis-opintojen alkaessa. Peruskoulun aikaan kalentereihin tuli merkattua oikeastaan vain syntymäpäiviä, ja ympyröityä kavereiden nimipäiviä. Enemmän olin silloin päiväkirja-tyttö. Nyt jos oikein asiaa pohtii, niin ehkä se oli oman aikansa bujoilua!

4.) Koska rupesit koristelemaan kalentereita?

Aikalailla samaan aikaan kun vain ensimmäisen kalenterin on käsiinsä saanut. Piirrellyt olen iänkaiken kaikkeen mihin kynällä nyt vain voi piirrellä. Kauppiksen aikana käytössä olleiden kalentereiden välistä löytyy lisäksi joitakin leffalippuja, kuitteja, ja muita vastaavia lippulappusia.

5.) Jos saisit tuunata kalenteriaukeamasi vain YHDELLÄ koristeella, mikä se olisi?

Liian vaikea kysymys, apuaa! Muttamutta.. varmaankin lehtileikkeillä. Lehdistä löytyy kuitenkin niin paljon erilaisia asioita, tekstejä ja kuvia, että varmasti saisi kivan aukeaman aikaiseksi!

6.) Mikä on lempparikynäsi?

Musta Frixion Ball Clicker 07. Tämä saapui mulle jokin aikaa sitten happymailissa, ja on siitä asti kulkenut mukanani. Tosin kaipaisin ehkä vielä hieman enemmän pigmenttiä kynän jäljeltä, joten täydellinen ei tämäkään ole. Mutta paras tähän asti kokeilluista!

7.) Lempikauppasi, mistä ostat kalenterijuttuja? (Saa mainita myös Etsy-myyjät)

Ostan kalenterikamaa niin monista eri paikoista, etten oikeasti osaa sanoa vain yhtä ja ainutta lempparia! Mutta jos yritän miettiä mistä on tullut eniten tilattua, niin silloin vastaus on Aliexpress. Vaikkakin sielläkin on niin paljon eri myyjiä, ettei tämä rajaa vastausta kovin tarkaksi 😀

8.) Mikä on suurin summa jonka olet tuhlannut kerralla kalenterikoristeisiin?

Noin 30 euroa. Tähän sisältyi Carpe Diemin viikkosivuja ja muuta ihanaa CD-sälää.

9.) Onko sinulla kalenterinkoristelurutiinia? Millainen se on?

Ei mitään kovin tarkkaa. Mutta tietynlaisen mielialan se kyllä vaatii! Pitää olla kiva fiilis, eikä saa olla kiire mihinkään kun alkaa koristelemaan kalenteria. Tykkään uppoutua tähän kunnolla, ja aikaa voi mennä useita tunteja kerrallaan jos oikein pääsee inspiraatio iskemään. Plussaa annan itselleni myös siitä, jos tuunatessa löytyy kädenulottuvilta kuppi kuumaa kahvia!

10.) Jos saisit valita vain YHDEN kalenterin, minkä valitsisit? Ja miksi?

Vastaan että musta Carpe Diem A5! Tää on se mikä ihastuttaa aina vaan yhtä paljon kun näkee kuvankin jossain. Vielä joskus mulla tää on!

11.) Montako washiteippiä omistat? Onko mopo lähtenyt käsistä vai onko määrä vielä hallittavissa?

Pelotti alkaa laskemaan :’D Sain laskettua kappalemääräksi 96 kpl. Ja muutama teippi on vielä jossain matkalla tulossa, uuups. Eli kai sitä voisi sanoa että vähän on lähtenyt mopo käsistä. Alkuhuumassa tuli haalittua ja hankittua sellaisiakin teippejä, joita nyt huomaa ettei juuri tule käytettyä. ”Mutta kun halvalla sai!”, huuta oma sisäinen Sulo Vilen tässä kohtaa. Ja hei, ei kai washiteippejä nyt ihan oikeasti voi olla liikaa?

addict3

Tälläiset on minun vastaukseni addikti-haasteeseen nyt, kun kalenterimaniaa on takana reilut puoli vuotta. Ihanat puoli vuotta ♥ Kuukausia on vielä varmasti mooooonia edessä, mielenkiintoista ajatella että millaisia olisivatkaan vastaukset esimerkiksi vuoden päästä!