Avainsana: diy kynäpurkki

Itsetehdyt kynäpurkit

Hei kaikille olen Merja Hirvelä 35 vuotta, asun Oulussa ja ammatiltani olen koruseppä. Rakastan askartelua ja vanhan tuunailua uudeksi. Kierrätän askartelussa myös hyvät pakkausmateriaalit, ja niitä onkin joka nurkassa.

Tästä päästään itse asiaan, laitoin tuossa taannoin Kalenterimania-ryhmään muutaman kuvan, kun olin tehnyt tyhjistä Pringles-purkeista kynätelineitä. Nyt halusin jakaa tämän tekoprosessin teidän kanssa.

Käytin muun muassa kartonkia ja paksua värillistä paperia, mutta voi käyttää mitä haluaa, vaikka kangasta. Työvälineinä minulla oli isot terävät sakset, paperiliittimiä, permanenttitussi ja Erikeeper-liima. Tein malliksi tämän kuvissa olevan lilan kissapurkin.

Ensin leikkasin purkin muotoonsa. Sitten liimasin paksun paperin päälle ja leikkasin ylimääräisen paperin pois. Kuitenkin niin, että jää taittovara ja reunan saa siistiksi. Reunapaperi on leikattu suikaleiksi siten, että siihen on helppo laittaa liima ja taittaa ylimääräinen paperi purkin sisäpuolelle.

Tässä kohtaa paperiliittimet olivat korvaamattomia apuvälineitä, niillä sain pidettyä suikaleet paikoillaan liiman kuivumisen ajan. Lopuksi koristeluun käytin mustaa tussia ja geelikyniä.

Halusin vielä laittaa teille kuvan siveltimille tekemästäni purkista, johon on käytetty lähes samoja työvälineitä. Erona vain se, että kankaat on liimattu kuumaliimalla ja mukana on myös koristekivet. Purkki on vanha pitsakastikepullo, jossa etiketti oli paikoillaan. Sain näin liimattua koristepaperin helpommin paikoilleen.

Toivottavasti nämä suloiset purkit tuovat hymyn sinunkin huulille.
-Merja

DIY – Työpöydän säilytyslokerikko

Monella meistä on paljon tarvikkeita. Löytyy mm.erilaisia kyniä, pensseleitä, viivoittimia, saksia, liimaa.. Nyt laitetaan kaikki järjestykseen ja tehdään jokaisen tarpeeseen sopiva kynäpurkki! Näitä voi tehdä vaikka minkälaisella variaatiolla. Tämä myös kivaa puuhaa pienten askartelijoiden kanssa.

Kynäpurkin tekoon tarvitset:

  • pahvia
  • wc- talouspaperirullia
  • kuviopaperia/ washia
  • sakset
  • liimaa
  • kynä

Lisäksi hyödyksi ovat viivoitin sekä pyykkipojat, mutta ilman näitäkin pärjää.

Mieti ensin kuinka suuren kynäpurkin kokonaisuudessaan tarvitset. Valitse sen mukaan  sopivan kokoinen pahvi kynäpurkin pohjaksi. Kannattaa valita paksua pahvia, jotta kynäpurkille tulee tukeva alusta. Esimerkiksi piirustuslehtiön takasivu on usein paksumpi, ja käy tähän tarkoitukseen hyvin. Alusta voi olla neliön mallinen tai esimerkiksi pyöreä. Päällystä alusta kauniilla kuviopaperilla tai yksivärisellä kartongilla.

Seuraavaksi aletaan leikkaamaan wc- ja talouspaperirullia sopivan kokoisiksi. Tässä vaiheessa kannattaa mittailla kyniä ja muita tarvikkeita, osalle riittää matalampi mitta ja toiset tarvitsevat enemmän korkeutta. Jos joudut lyhentämään rullaa, leikkaa mahdollisimman suoraksi leikkauspinta, jotta liimaus onnistuu myöhemmin.

Kun rullia on sopiva määrä ja ne on oikean korkuisia, on vuorossa rullien päällystys. Tähän käy parhaiten ohuet paperit, washiteippi, tai rullia voi koristella vaikka piirtämällä! Vain taivas on rajana. Valitsin itse yhteen sopivia papereita sekä washiteippejä.

Liima kannattaa levittää rullan päälle, ja sitten pyörittää paperi päälle. Leikkaa ylimääräinen paperi pois. Jos käytät paksumpaa kartonkia, voi liimauksen kuivamisen ajaksi laittaa vaikka pyykkipojan pitämään paperia paikallaan. Jos haluat, voit päällystää myös sisäosan paperilla. Tämä vaatii vähän enemmän kikkailua, mutta onnistuu kyllä.

 

Kun rullat on päällystetty, on aika hahmotella ne alustan päälle. Kun paikat on selvillä, laita rullaan liimaa ja paina paikalleen. Tässä kannattaa käyttää hyvää liimaa, koska liimattava alue ei ole iso. Valitse liima, joka kuivuu kirkkaaksi. Rullan päälle voi laittaa painoksi vaikka washeja jotta rulla pysyy paikallaan liiman kuivumisen ajan.

Sitten vain kyniä ja muita tarvikkeita järjestämään! Millainen sinun kynäpurkista tulisi?

-Laura