Avainsana: diy tn

Pitkään kypsytelty idea on puoliksi tehty

Valmistuin ammattikoulusta ompelijaksi vuonna -96 ja muistan kuinka jo niihin aikoihin mietin olisiko keinonahalle mahdollista maalata. Mielessä näkyi iltapuku korsettimaisella yläosalla, suurella maalauksella. Olin harrastanut öljyvärimaalausta pienestä pitäen ja ajatus näiden kahden taidon yhdistämisestä kutkutti. Se jäi kuitenkin kokeilematta, osin siitä syystä etten tiennyt mihin niin suuritöistä ja ”överiä” asua tarvitsisin eikä öljyväreillä voisi edes nopeasti testata ideaa, koska maali kuivuu niin mahdottoman hitaasti.


Ajatus kuitenkin muhi kaikki nämä vuodet mielessäni. Maalaamisen ilo hautautui kiireen alle kahdeksikymmeneksi vuodeksi vain herätäkseen uudelleen, kun kokeilin akryylimaaleja työpaikallani. Olen myös aina rakastanut tehdä listoja, keräillä kauniita vihkoja, tehdä käsitöitä ja tuunata kierrätysmateriaaleilla. Liityin Facebookissa Kalenterimanian ryhmään ja aluksi ihailin vain pitkään muiden upeita tuotoksia ja haaveilin. Siellä silmiini osui kauniita traveler’s notebookien kansia, ja tuntui kuin ympyrä olisi sulkeutunut! Sopivan pieni materiaalinkulutukseltaan ja työmäärältään ja just sopivankokoinen maalaustestipohjaksi. YES!!


Hain samana päivänä pätkän valkoista keinonahkaa ja testasin heti kotiin päästyäni, miten maali siihen tarttuu. Ja tarttuihan se! Epäilin aluksi myös kuinka pystyn ompelemaan paksuja kerroksia kotikoneella ja tein yömyöhään testitilkun intoa puhkuen. Lisäsin kerros kerrokselta kangasta ja aina vaan kone kulki yli. Loistavaa!! Seuraavana yönä oli vaikea nukkua, kun visio kasvoi päässäni, enkä meinannut malttaa odottaa seuraavaa iltaa, että pääsisin kokeilemaan itse kannen ompelua.


Tiesin heti, että haluan kanteen naisen kasvot, joita olen nyt muutenkin innostunut maalaamaan. Etsin netistä ideoita ja suurimman vaikutuksen teki nuoren Dimitra Milanin työt, ja päätinkin ottaa yhdestä hänen värikkäästä työstään mallia. Lisäksi halusin kukkasia ja niihinkin hain mallia netistä.

Tarvitsin myös kovikkeen kansien sisään, ne leikkasin edullisesta muovikansiosta. Sitä käytin myös kulmien muodon kaavana. Olin jo ostanut muutaman 11X21 cm vihon, ja niitä mallailemalla piirsin kankaalle tulevan kannen muodon. Leikkasin muovikansion kauttaaltaan sentin pienemmäksi ja nuuttasin selkämykseen viivoja, jotta kansi pääsee paremmin taittumaan.

Tikkasin ensin pikkutaskujen taitteet, jonka jälkeen ompelin ne kiinni sisäkansiin leveä hymy huulillani. Ompelin päällikanteen vahvikkeen selkämykseen ja lopuksi yhdistin kannet toisiinsa. Aloitin alaosasta takaa ja yläosan taakse päästyäni sujautin muovin sisälle ja tikkasin reunan loppuun.


En ollut perfektionistina täysin tyytyväinen reunoihin, ne kun eivät millään täysin pysy samassa linjassa taskujen ja muiden paksujen kerrosten kohdalta. Saksilla niitä on vaikea saada siistittyä ja meinasi jo usko mennä ja parku tulla. Sitten muistin askarteluvuosieni luottovälineen. Kirurgiveitsen! Niitä myydään apteekissa ja ovat luonnollisesti mahdottoman teräviä, mutta toimivat tässäkin. Pikkasen mua kyllä
huvitti, kun menin ”kirurgimaski” naamalla kysymään kirurgiveitsiä farmaseutilta, niin kuin olisin kokenut jonkun ammatillisen minäkriisin. Teki mieli kovastikin selitellä, mutta vielä niitä myytiin (jopa minulle maskeineni) eivätkä ole hinnalla pilattuja. Suosittelen kaikkeen pikkutarkkaan työhön. Niitä löytyy kahta eri kokoa, ainakin tästä meidän pikku kyläapteekista. Reiät kävin teetättämässä suutarilla, koska halusin niihin vahvikkeeksi pienet purjerenkaat, enkä luota itseeni niiden vasaroijana.


Kannet oli valmiina ja sitten alkoikin se jännittävin vaihe. Piirsin ohuella tussilla luonnostelut ja aloin rohkeasti maalaamaan. Täytyy sanoa, että vaikka se tuohon keinonahalle onnistuukin tehdä, on pinta haastavampi kuin canvas. Kun pohja ei ole huokoinen, niin maali ei sekoitu yhtään alla olevaan kerrokseen. Tuntui että maalasin monta kertaa täysin samaa kohtaa, tummensin ja vaalensin… ja taas tummensin. Se saattoi johtua myös siitä, että oon niin mahdoton nysväri.


Kukkia lisäilin yksi kerrallaan ja puntaroin jätänkö sen siihen vai maalaanko myös taustan? Kanssamaanikot ehdottivat, että jätän taustan valkoiseksi ja maalaan myöhemmin lisää, jos siltä tuntuu. Näin teen, koska just nyt tämä tuntuu aivan mun omalta, juuri tällaisena. Se siis on mahdollista, keinonahalle voi taiteilla. Tulin, näin ja koitin!

Ihanaa joulun odotusta kaikille!
-Jinna, kahden teinin ylpeä äiti ja luova maanikko


Muita töitäni ja valokuvausharrastustani pääsette halutessanne kurkkaamaan Instagram-tililtäni, joka löytyy nimellä jinsku.

DIY Traveler’s Notebook

Hei vaan kaikki manialaiset! Oon siis Teija ja kirjotan teille mun TN-projektista. Nyt on pakko pohjustaa hiukan, että miten päädyttiin tähän hetkeen ja tämän postauksen aiheeseen eli DIY traveler’s notebookiin.

Vielä lokakuun alussa TN eli traveler’s notebook oli mulle aika vieras käsite, ja aloin kyselemään Kalenterimanian Facebook-ryhmässä pikkuisen tarkemmin asiasta. Sieltä sitten Laura ja Mira olivat ihania ja tekivät hyvät videot siitä, että mitä se TN syö, miten ne insertit laitetaan, mitä muuta sinne voi laittaa ja mitä kaikki eri härpäkkeet on nimeltään. Sittenpä aloin miettimään, että mä tarviin oman TN:än, nyt just heti. Oon siis budjettibujoilija, joka on aloittanut ruutuvihoista ja sitten siirtynyt itse sitomiinsa kirjasiin. Nyt on ollut Burden pistemuistio käytössä. Oon myös diy-ihminen, joka käyttää kaikki roskat ja roinat mitä ihmeellisimpiin projekteihin eli tämä mentaliteetti piti saada myös tähän TN:ään. En löytäny mieluisaa mistään tai en ehkä uskaltanu hypistelemättä tilata, joten *BING* lamppu syttyi pään päällä ja päätin tehdä ite.

Halusin ehdottomasti nahkaiset kannet, aitoa tai keinoa. Pinkaisin siltä istumalta kirpparille ettimään nahkatakkeja ja laukkuja. Löysin vaaleanpunasen, röyhelöisen keinonahkalaukun.

Suuntasin Halpa-Halliin hakemaan projektiin muita tarpeellisia juttuja. Kuminauhaa piti saada, mutta oli vähän turhan kapeaa tarjolla. Sen voi onneksi vaihtaa myöhemmin.

Samalla reissulla löytyi Kapelin nahkapaperia, ja valitsin tähän projektiin mustan värin sisuksiin. Samalla se sai toimia kansien vahvikkeena.

Samalla löysin myös kivoja Karton pistevihkoja, jotka ajattelin laittaa TN:n väliin.

Yhessä diy-videossa käytettiin eyelettejä eli rengasniittejä, joiden läpi kuminauha pujotetaan, jotta kuminauha ei kulu ja rispaannu heti. Kävin läpi kaikki kylän rautakaupat sun muut, ja lopulta paikallisesta IKH:sta löytyi niitä tilattavaksi 4mm halkasijalla. Pakkaus sisälsi myös sen työkalun, jolla ne saa litistettyä materiaaliin kiinni.

En voi antaa mitään tarkkoja mittoja tai oikeen kunnollisia ohjeitakaan, koska tämä oli täysin kokeilumielessä tehty, ja kannet muuntautu pikkuhiljaa. Virheitäkin tuli tehtyä… monta. Tämän TN:än sisään mahtuu A5-kokoiset vihot.

Purin laukun pala palalta. Ensin leikkasin hihnat, käänsin laukun nurinpäin ja leikkasin vuorikankaan yläreunaa pitkin irti. Purin laukun saumoista auki ja aloin mittailemaan mitkä kohdat laukusta käytän. Mittailin niitä vihkolla ja vihkopinolla, että saisin selän paksuuden sopivaksi. Laitoin myös hieman varaa, että mahtuu enemmän juttuja sisälle. Laitoin myös kääntövarat reunoille. Leikkelin palat ja liimasin kuumaliimalla ne yhteen, koska uskon, että ompelukoneeni ei olisi kestänyt. Röyhelöiden piti tulla eteen, mutta mittasin palat väärin ja lopulta siitä tuli takapuoli. Siksi myös käytin remminpätkää peittämään ruman saumakohdan, joka näkyi etupuolella. Ei haittaa, vaikka röyhelöt jäi taakse.

Remmin jouduin ottamaan myöhemmin pois rengasniittien takia. Virheitä ei kannata pelätä. Jos et voi peittää sitä, korosta sitä. Ja näistähän oppii.

Sen jälkeen mallasin mustaa nahkapaperia sisuksiin ja liimasin kiinni. Ennen liimaamista on hyvä ommella nahkapaperiin taskuja, jos haluaa. Sen jälkeen käänsin keinonahan reunat nahkapaperin päälle, vihkolla mittasin oikeaan kokoon.

Tässäkin tuli pieniä virheitä eli reunat jäi rumiksi. Niinpä yhden kulman peitin palalla keinonahkaa ja maalasin kultaisella akryylimaalilla. Röyhelöitä jäi aika lailla yli, joten letitin kolmella palalla pienen koristeen peittämään huolimatonta reunaa. Omasta mielestä tuli aika kiva. Eli älä heitä mitään pois, voit tarvita sitä virheiden peittämiseen.

Kun sain vihdoin ja viimein rengasniitit haettua, niin alkoikin hermoja raastava osuus. Tekstin lopussa on linkki josta pääsee videoon, koska tuota omaa räpellystä ei olis kukaan kattonu. Mutta huomasin tosiaan, että materiaalit olivat vähän liian paksut, ja videon kaltaisesti niitillä ei saanut tehtyä siistiä reikää materiaalien läpi. Eli suosittelen tekemään ohuemman kannen ja tekemään jollain rei’ittimellä tms. reiän. Ite käytin mm. mattopuukkoa, saksia ja naulaa… Tätä en suosittele kenellekkään!

Laitoin alas ja ylös kannen selkään kolme kpl niittejä ja yhden keskelle. Pujottelin kuminauhat ja tein sulkemiskuminauhan, johon lisäsin ylijäämänahasta palan. Laitoin siihenkin pari niittiä, samalla lailla kuin videossakin. Vielä vihkot paikalleen ja valmis.

Tämä oli itellekkin oppimisprosessi, ja varmasti teen jossain vaiheessa toisen, nyt kun tiiän kompastuskivet. Toivottavasti postauksesta oli iloa!

-Teija-

Videon, josta sain inspiraation ja neuvot niitteihin, kuminauhan pujotteluun, sekä sulkemiskuminauhan suojaläpän ohjeen, voi katsoa täältä.