Avainsana: doodlailu

Sattumalta kalenterimaanikoksi

Törmäsin jonkun sattuman kautta Kalenterimaniaan kesällä 2016. Sen verran utelutti, että otin käyttämättä jääneen kalenterin ja aloin kokeilla. Vaarallinen kokeilu yllytyshullulle eli jäin välittömästi koukkuun. Koristelin ensin sillä kaikella, mitä kotoa löytyi. Materiaalia oli melko hyvin, koska olen harrastanut askartelua muutenkin.

Vuosi oli vaikea ja vaikeutui loppua kohti. Täytin vuoden loppupuolella kuusikymmentä. Eläkeikään vielä jokunen vuosi tahkottavana mutta elämä muuten ohi. Ei mitään odotettavaa, vanhuus tulee. Jatkuvia muistutuksia siitä, että muistaisin ottaa ikäni huomioon, olin sitten väsynyt tai vaikka aivastin. Kammottava tulevaisuus. Syntymäpäivä tuli ja meni, ei tuntunut missään. Pikkuhiljaa opin sanastoa, löysin washit, tarrat, lisää kyniä, leimoja ja ties mitä, mutta ennen kaikkea löysin taas oman mielikuvitukseni.

Tälle vuodelle hankin ensin kiinakalenterin, jonka renkaat olivat käytössä liian pienet. Räväytin ja tilasin Carpe Diemin A5 kannet, koska tätä tyhjää ikäihmisen elämää piti kuitenkin jatkaa eteenpäin. Innoissani tein itse kuukausivälilehdet ja tuunasin sivut mieleisikseni. Käsilaukkuun se ei oikein mahtunut, joten hankin Crafters Companyn personal-kokoisen kalenterin sen kaveriksi. Sitä käytin puoli vuotta mutta ei se ollut kaikessa ihanuudessaan kuitenkaan suuri rakkauteni. A5 on käytössä edelleen.

Myöhemmin kuvaan on tullut Bullet Journal, Bujo, joka ei kuitenkaan ole oikea Bujo. Se on nyt nimetty Pertti Pujoksi. Siihen olen aloittanut listoja ym. mutta nykykäytännössä se toimii doodlailu-vihkona. Ensi vuonna otan käyttöön uuden muistikirjan piirtelyä varten. Se on jo ristitty Martti Artiksi, vaikka käyttöön otettavaa vihkoa ei ole vielä päätetty 😉 (Juhlimme varmaan lokakuussa molempien nimijäisiä Palojoen miitissä. Olen siis joutunut vanhoilla päivilläni olemaan sosiaalinen ja tutustunut ihan oikeasti joihinkin vieraisiin ihmisiin)!

Muutama muukin vihko on käytössä, joten kummasti näyttää asiaa löytyvän. Kaikenlainen tekeminen on lisääntynyt. Diy-henkilönä teen itse vuodelle kalenterin 2018 vanhasta kirjasta.

Jos joku olisi kertonut pari vuotta sitten, että tulen piirtämään innosta soikeana yksisarvisia, lohikäärmeitä ja merenneitoja, teen itse vihkoja ja kalentereita tai että aika moni asia on saanut oman muistiinpanokirjasen, niin en taatusti olisi uskonut. Vanha piirustusharrastus on saanut uuden mahdollisuuden, hyvä niin. On jännittävää löytää sisältään jotain, mitä siellä ei tiennyt tai unohtanut olevan. Luovuus ruokkii itseään, se on totta!

Tämä ryhmä. Kalenterimaniaperhe. Jos olisi olemassa mummo-osasto, kuuluisin tietenkin sinne. Sellaista ei kuitenkaan ole, joten kuulun tasan sinne minne kaikki muutkin, samalle viivalle, samaan porukkaan. Tänä vuonna täytän taas vuoden lisää. Niin tekevät kaikki muutkin joka vuosi, eikä sitä kannata murehtia. Täällä iästäni ei ole kertaakaan huomautettu, joten se tuppaa unohtumaan itseltäkin. Arvostan suuresti sitä ihanaa ilmapiiriä, joka Kalenterimaniassa vallitsee. Sitä henkeä, että me olemme ihanan erilaisia ja jokainen on yhtä tervetullut mukaan <3

Leena

Mitä haluaisin vielä oppia?- doodlaus ja piirtäminen

Olen piirrellyt koulukirjojen ja -vihkojen marginaaleihin tunneilla, muistilappuihin puhelimessa puhuessani ja satunnaisiin papereihin erilaisissa tilanteissa niin kauan kuin oikeastaan muistan. Olen saanut siitä toruja opettajilta ja useampikin luennoitsija on yrittänyt aikanaan saada todistettua, etten kuuntele mitä he puhuvat kysymällä kysymyksen juuri puhutusta piirrellessäni. Tosiasiassa tapani piirrustella päämäärättömästi vaikuttaa enemmänkin lisäävän keskittymistäni ja voinkin kuvioita katsellessani jopa paljon myöhemmin muistaa mitä ajattelin tai mitä puhuttiin. Jokin aika sitten opin, että tapaani voitaisiin kutsua myös doodlaukseksi, päämäärättömäksi piirrusteluksi.

Haluaisinkin oppia lisäämään piirtämistä plannerointiini. Niin tuollaisena doodlaamisena reunojen ja ruutujen taustakoristelussakin, mutta myös varsinaisina piirroksina. Vaihtuvia vuodenaikoja voisi ilmaista monin erilaisin piirroksin ja väillä voisi yhdistellä tekstiä ja kuvia.

Perheen kanssa kokkauksen ja yhteisen ruokailun voisi ilmaista sanojen sijaan kuvin. Ja Juhlapyhille voisi olla omat piirroksensa. Muistaisin varmasti kastella kukat kuvien perusteella, tai sen, että juuri tein niin.

Doodlauksen idea on se, ettei lopputulos välttämättä esitä mitään ja piirrustelun se, etten itsekään oikein tiedä mitä lähden tekemään, kun aloitan. Piirtäminen on sitten sitä, että tiedän mitä haluan toteuttaa ja ehkä hieman päässäni suunnittelenkin sitä. Haluaisin osata ja toteuttaa kaikkia kolmea, joten harjoittelemaan mars.

Raija