Avainsana: doodle challenge

Haasteet testissä – Piia

Jälleen on tullut uuden ylläpidon haastepostaus-sarjan aika. Tämänkertainen tehtävänanto oli tehdä jo aikaisemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä olleesta haasteesta postaus. Valitsin itselleni teemaksi ruuan.

Idean sain ryhmän tammikuun Doodle-haasteesta, jossa ideana oli piirtää 14 päivän ajan eri ruoka-aihe annetun listan mukaan. Päätin kuitenkin toteuttaa haasteen hieman toisella lailla ja piirtämisen sijaan suunnittelin alunperin tekeväni aukeaman tarroilla koristemalla. Ihan viime hetkellä päädyin kuitenkin toteuttamaan haasteen ”leikkaa & liimaa” -tyylillä. Etsin ja valitsin ruokakuvat kotiin jaetuista mainosposteista, leikkasin ne sopivan kokoisiksi ja liimasin bujon aukeamalle.

Liimasin ruokakuvat aukeamalle listan mukaisessa järjestyksessä yhden kuvan päivässä. Kieltämättä lopussa oli hieman haasteellisempaa saada mahdutettua viimeisiä kuvia minnekään, koska tila alkoi loppua. En siis itsekään etukäteen tiennyt millaiseksi aukeama muodostuu.

Tuollainen aukeamasta lopulta tuli ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kuvassa näkyvän jäätelötarran olen ostanut Suomalaisesta Kirjakaupasta. Se tuoksuu ihanasti lempituoksultani, vaniljalta ja halusin tarran ehdottomasti yhdeksi kuvaksi, jotta saisin myös ruokateemaan sopivan tuoksun mukaan aukeamaan.

Pistesivuisen muistikirjan olen saanut yhteistyössä Lahden Työn Paikalta ja tykkään siitä ihan valtavasti. Sen sivut sopivat loistavasti Art Journal -tyyliseen koristeluun. Lisää kuvia Art Journal -haasteista löydät Kalenterimanian ryhmästä.

Kuvat liimasin Zigin liimakynällä, sillä kokemukseni mukaan se ei rypistä paperia normaalin puikkoliiman tapaan. Liimakynän olen ostanut Heidin Korttipajasta. Jostain syystä alkuun kovin skeptinen liimakynän toimivuudesta, mutta nykyään käytän sitä aina, kun minun tarvitsee liimata jotain.

Harrastuksen haasteet – Carita

Kun aloitin tämän harrastuksen, koin haasteelliseksi löytää oman tyylini. Toisaalta samaan aikaan olen aina pitänyt sen etsimisestä, koska on tullut kokeiltua erilaisia juttuja ja käytettyä omaa mielikuvitusta. En ole aivan varma, onko se oma tyyli vieläkään löytynyt, mutta muodostunut selkeämmäksi ainakin.

Todellinen harrastuksen haaste minun kohdallani taitaa olla itseensä uskominen ja olla ylpeä omista tekemisistään. Yksi selkeistä ongelmakohdistani jokapäiväisessä arjessa on, että vertaan itseäni jatkuvasti muihin. En ole onnistunut täysin välttymään siltä tämänkään harrastuksen kohdalla. Siinä missä muiden tekemisten katsominen on valtavan inspiroivaa, se aiheuttaa toisinaan myös epävarmuutta. Kalenterimania-ryhmä on täynnä toinen toistaan lahjakkaampia persoonia, ja usein muiden kuvia katsellessa löytääkin itsensä pohtimasta, osaisipa tehdä itsekin jotain vastaavaa.

Olennaista oman itsevarmuuden kasvattamisessa on ollut tajuta, että jokainen toteuttaa itseään eri tavalla ja jokainen tapa on yhtä oikea. Omaa maailmaani on myös avartanut se, että olen uskaltanut astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle siitä huolimatta, etten koe jotain osa-aluetta itselleni kovin vahvaksi. Aluksi meni pitkään, ennen kuin ylipäätään uskalsin julkaista mitään ryhmässä. Kiitos sallivan ja kannustavan ilmapiirin, pääsin kuitenkin eroon siitä pelosta. Viime aikoina olen vuorostaan mm. uskaltanut osallistua Doodle-haasteeseen, vaikka en osaa lainkaan piirtää.

Minulle suuri syy kalenteriharrastuksen aloittamiseen on ollut sen lukemattomat mahdollisuudet. Tämä harrastus inspiroi minua jatkuvasti toteuttamaan itseäni uudella tavalla ja kokeilemaan uusia asioita. Senpä takia koitan pahimmallakin itsekritiikin hetkellä muistaa, että teen tätä ensisijaisesti itseäni varten. Aina tärkeintä ei suinkaan ole lopputulos, vaan koko prosessi ja tekemisen ilo.

Omista päähänpinttymistään on välillä vaikea päästä eroon, mutta tämä harrastus on ilman muuta tehnyt minusta rohkeamman. Ehkä juuri se, että olen etsinyt omaa tyyliäni ja löytänyt oikean suunnan, on myös tuonut mukanaan lisää itseluottamusta.

Olen myös vähitellen onnistunut muuttamaan ajattelutapaani siten, etten enää saman tien luovuta, jos totean, etten ole hyvä jossakin. Lähes kaikkea voi opetella, jos vain löytyy tarpeeksi aikaa, rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Ihan vielä en esimerkiksi omia doodlailuja tai tekstausharjoituksia ryhmässä julkaise, mutta ehkä jonain päivänä. Jos niin teen, lupaan unohtaa turhan itsekritiikin ja keskittyä iloitsemaan siitä, että olen jälleen uskaltanut lähteä kokeilemaan jotain, mikä on selkeästi oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Samaan haluan kannustaa teitä muitakin!

-Carita

Aiemmin harrastuksen haasteita ovat pohtineet Piia, AJ, Milja, Inka, Mirppu, Nanna, Eija ja Suvi.