Halusin kirjoittaa aiheesta, joka on minulle sydämen asia. Aiheesta josta kyllä puhutaan, mutta ei riittävästi, nimittäin ekologisuudesta ja kierrättämisestä. Kun nyt kalenterimaanikkoja olemme, niin nimenomaan kierrätysmateriaaleista osana kalenteriharrastusta. Enkä puhu pelkästään ekologisesta näkökulmasta, vaan myös rahansäästöllisestä näkökulmasta. Sillä vaikka nykyään käytän kierrätysmateriaalia ekosyistä, oli alkuperäinen syyni aloittaa rahatilanteeni heikkous.

Olin ahdistunut siitä, ettei minulla ollut rahaa hienoihin tarroihin ja
washeihin, joita näin kuvissa joka puolella ihmisten kalentereissa. Aloin menettää mielenkiintoa harrastusta kohtaan, kunnes yhtenä päivänä näin todella kauniin maiseman kuvan lehdessä. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Ensin leikkelin vain lehdistä kuvia, mutta lopulta aloin huomata kivoja kuvia ja kauniin värisiä asioita muuallakin ja innostuin todenteolla. Alkuun en kehdannut julkaista kuvia. Häpesin omaa rahattomuuttani, kun muilla tuntui olevan varaa vaikka mihin hienoihin tarvikkeisiin. Sitten huomasin muutaman muunkin käyttäneen lehtileikkeitä, ja rohkaistuin.

Oletteko koskaan ajatelleet, kuinka paljon kalenteriaskarteluun sopivaa materiaalia on joka puolella ympärillänne, ihan arkielämässä? Todellakin aivan joka puolella, kun vaan kiinnittää siihen huomiota. Olen itse esimerkiksi hyödyntänyt ilmaisjakelulehtiä ja ruokapakkauksia (esimerkiksi tuossa juuri leikkasin kivoja hedelmien kuvia Lidlin jogurttipaketin ympärillä olleesta pahvista). Ja oletteko huomanneet, miten kivoja, yleensä kullan- tai hopeanvärisiä, käärepapereita suklaalevyjen ympärillä on? Tai kuinka kivoja irtokarkkien pussit, tai karkkien käärepaperit nykyään ovat? Entäpä muro- tai myslipakkaukset?

Monesti postin mukana tulleissa kirjeissä on kauniita kuoria, joista saa leikattua kuvia tai ihan vaikka kivan väristä taustapaperia askarteluun. Sekä etenkin postimerkkejä, jotka itse järjestäen otan talteen. Varsinkin leimatut postimerkit ovat minulle mieleen, nykyään vaan harmittavan harvoin kirjeet saapuvat enää leimattuina. Kahvipaketeista ja puurohiutaleiden pahvipakkauksista lähtien järjestäen säästän kaiken, jos ne ovat vähänkään kivan värisiä, tai niissä on kauniita kuvia. Käytinpä tuossa bujoni kesäkuun kansilehden koristelussa jopa Ärräpaketin osoitekortissa ollutta keltaista pohjapaperia. Jos ruskeasta paperista pitää, sitäkin on joka puolella, eikä ole todellakaan pakko ostaa ns. craft-paperia. Itse rakastan ruskeaa paperia, ja olen sitä leikannut/repinyt esimerkiksi paperipusseista, ruskeista käytetyistä kirjekuorista ja kauppojen paistopistetuotteiden pusseista, jotka yleensä ovat myös ruskeita. Jopa tyhjät postimerkkiarkit säästän, mikäli niissä on kuvitusta, ja valtaosassa nykyisin on.

Saan todella paljon iloa sitä kun säästän luontoa tekemällä myös tässä harrastuksessa ensisijaisesti ekologisia valintoja. Ja eipä ole samanlaisia materiaaleja ihan jokaisella harrastajalla kalenterinsa sivuilla, kun eivät ole mitään askartelua varten myytäviä koristeita. Tämän harrastuksen ei tarvitse olla kallista. Vaikka sellaisen kuvan herkästi saa, kun netistä selaa toinen toistaan upeampia kuvia, joissa on käytetty jos jonkinmoista tarraa, die cutsia, washia ja muuta. Ei pidä lannistua, jos rahat on tiukilla ja tuntuu, ettet voi siksi tehdä kauniita aukeamia/sivuja kalenteriin, sillä se ei ole totta. Voit tehdä todella upeita juttuja myös käyttämättä mitään erikseen tuunailuun ostettua tarviketta. Niin, ja vaikka rahaa olisikin, suosittelen edes kokeilemaan – lompakko ja luonto kiittävät siitä.


Muutama käytännön vinkki:

  • Jos sinulla on postiluukussa/-laatikossa ”Ei mainoksia”-kyltti, kannattaa harkita vaihtoehtona sen ottamista pois, sillä ilmaisjakelulehtisissä on usein todella kivannäköisiä kuvia, joita voi hyödyntää tässä harrastuksessa.
  • Irrota saamistasi kirjeistä postimerkit, niitä voi käyttää monin eri tavoin hyödyksi tuunailussa (käyttämällä koristeena sellaisenaan, leikkaamalla niistä kuvan irti…) Katso myös kuorta, voisiko sitä hyödyntää? (itse käytän isompia valkoisia peruskuoria esimerkiksi liimailu-/maalausalustoina, suojatakseni pöytää)
  • Kun joku ruokapakkaus tyhjenee, katso pakkausta ennen roskiin laittoa sillä silmällä. Voisiko sitä hyödyntää jotenkin askartelussa – leikata kuvia, taustaväriä, käyttää tarvikkeiden säilytykseen..?
  • Katsele ympärillesi! Joka puolella on tuunailuun sopivaa materiaalia, kun vaan kiinnittää huomiota siihen.
  • Älä pelkää muiden kommentteja/ajatuksia, vaan julkaise kuvia rohkeasti, vaikkei sinulla
    olisikaan niitä hienoimpia tarroja ja washeja, on vaan ihailtavaa luovuutta, kun käyttää materiaalia, jota ei alunperin ole askarteluun tarkoitettu.
  • Kokeile rohkeasti kierrätysmateriaalia, saatat hyvinkin yllättyä miten hienoja juttuja saat aikaan, aivan ilmaiseksi.

Jatketaan aiheesta ihmeessä ryhmän puolella, puhun mielelläni kierrätyksestä ja minulta saa aina kysyä vinkkejä tai neuvoja.


-Karoliina A.