Avainsana: elämänmuutosprojekti

Esittelyssä – Tänään-työkalu

Tuotteet saatu kaupallisessa yhteistyössä Tuumakustannuksen kanssa

Tuumakustannus lähetti minulle Maaretta Tukiaisen Tärkeintä tänään -kirjan. Lisäksi sain kaksi Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin Tänään-työkalua, joista toinen on saatu arvottavaksi Kalenterimanian Facebook-ryhmässä.

Tänään-työkalu ei ole kirja, vaikka onkin kirjan muotoinen. Se ei myöskään ole kalenteri eikä siinä ole kellonaikoja. Vaikka siihen on tarkoitus kirjoittaa, se ei myöskään ole mikä tahansa muistivihko.

Tänään on arjen työkalu oman elämän jäsentämiseen niin, että siihen tulee lisää selkeyttä, tuloksellisuutta ja merkitystä. Työkalussa elämää tarkastellaan kolmella eri tasolla: elämä, viikko ja päivä. Ajatus on keskittyä tärkeimpiin asioihin ja karsia elämästä kaikki turha energiaa syövä. Koska suurimmalla osalla ihmisistä on liikaa kaikkea, minimalismin soveltaminen auttaa lisäämään elämään selkeyttä. Kun karsii pois sen millä ei ole merkitystä, jää tilaa ja aikaa tehdä niitä asioita millä on.

Tänään-työkalua täytetään viikko- sekä päivätasolla kirjaamalla ajatuksia, sekä värittämällä palkkeja ja sydämiä. Työkalun pelkistetty mustavalko-kuvitus antaa mahdollisuuden omalle luovuudelle kirjan täyttämisessä. Eriväriset kynät, tarrat tai päivistä kirjaaminen esimerkiksi piirtäen voivat olla keinoja tuoda käyttäjän omaa persoonallisuutta esiin. Kirjan täyttämiseen ei ole olemassa yhtä tiettyä tapaa tai tarkoitusta, joka olisi kaikille sama. Tänään-työkalua voi käyttää minkä tahansa elämän osa-alueen jäsentämiseen kolmen kuukauden ajan – tai ihan koko elämän tarkasteluun.

Minun tavoitteeni lähikuukausien aikana on painonpudotukseen tähtäävä elämäntapamuutos ja liikunnan lisääminen. Tämän lisäksi haluan saada unirytmini kuntoon, pidettyä ruokavalioni terveellisenä ja minimoida herkuttelun vain yhteen päivään viikossa.

Tärkeintä tänään -kirja avaa syvemmin minimalistisen ajattelun syntyhistoriaa ja esittää toimintamallin, jonka avulla kuka tahansa voi soveltaa minimalismia omaan elämäänsä. Mallissa elämää tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta: koko elämän, yksittäisen viikon ja päivittäisen toiminnan tasolta. Kirja toimii tukena Tänään-työkalulle, mutta molempia voi käyttää myös erikseen oman elämän selkeyttämiseen.

Kolmen kuukauden matkastani ja ajatuksista Tänään-työkalun kanssa toimimisesta tulossa myöhemmin postaus blogiin. Pysykää siis kuulolla!

Lopuksi haluan teistä jokaisen miettivän; Mikä sinulle on tärkeintä tänään?

xoxo Nanna

Happy Planner Half Sheet Notebook elämänmuutosprojektissa

Olin ajatellut etsiä jotakin kivaa muistikirjaa elämänmuutosprojektini seuraamiseen ja kerran ihan epähuomiossa päädyin katsomaan nettikaupassa Happy Planner Half Sheet Notebookia, jonka kannessa oli iloisia sitruunoita; se oli siinä! Happy Plannerin systeemi oli minulle vieras, mutta sen tiesin, että kiekkoihin voi lisätä sivuja.

Tutkiskelin asiaa ja minulle selvisi, että näitä Half Sheet -muistikirjoja oli joitakin erilaisia ja erilaisilla sisuksilla. Tässä Squeeze the Day -muistikirjassa oli pistesivut eli mahdollisuus tehdä itseni näköinen träkkeri seurantoja varten.

Muistikirjan korkea ja kapea muoto viehätti minua, joten korostin sitä vielä entisestään kerrostamalla washiteippiä reunoille. Vasemmalla on ruudut päiville ja oikealle puolelle kirjoitan pieniä hyviä asioita arjestani.

Half Sheettiin on saatavissa lisäsivupaketteja. Minulla on jo Meal Plan -sivut talvella alkavaa ruoka-asioiden muutosta varten ja noihin muihin kirjoitan tavoitteita ja listoja. Etukäteen arastelin vähän kiekkoja, mutta ne ovat todella helppokäyttöiset ja sivujen lisääminen, poistaminen ja siirtäminen sujuu nopeasti ja näppärästi.

Elämänmuutosseurannan täyttäminen on ollut todella kivaa, kun on näin viehättävä kirjanen sitä varten, ja seuranta motivoi muutokseen.

-Soili