Avainsana: elements

Ainoa mikä inspiroi

Postauksessa näkyvät Miracle Lines -kortit ja Elements -vihkot saatu yhteistyössä Auranotebook kanssa.

Poikkeuksellinen kevät, ja viimeviikon enemmän syksyä kuin kesää muistuttaneet harmaat sadepäivät ovat saaneet pohtimaan omaa hyvinvointia. Vuodesta toiseen toistuvat tyhjät lupaukset oman hyvinvoinnin eteen töiden tekemisestä kaikuvat muistutuksena korvissa. Haluanko toistaa itseäni vai kehittyä parempaan suuntaan?

Olen aina ollut innokas aloittamaan erilaisia elämäntaparemontteja ja diettejä, mutta samaan aikaan loistava siirtämään niitä tulevaisuuteen. Koronakevät on kuitenkin saanut arvostamaan omaa terveyttä uudella tavalla ja kiinnittämään siihen entisestään huomiota.

Kuukauden suunnittelun jälkeen sain viimein tartuttua härkää sarvista ja aloitettua hyvinvointiin keskittyvän traveler’s notebookin rakentamisen Aura notebook Elements -vihkojen ja Miracle Lines journaling-korttien avulla. Väkipakolta tuntuneen tuunausjakson jälkeen vihkojen ja korttien maagiset värit ovat juuri se kaipaamani inspiraationlähde mistä aloittaa.

Kerran viikossa tai oman fiiliksen mukaan nostettavan kortin avulla tarkoitukseni on syventää itsetuntemusta ja ymmärtää elintapojen vaikutukset kokonaisvaltaiseen hyvään oloon. Ensimmäiselle sivulle valitsin koko vihkoa kannattelevan pääteeman kertovan kortin johon tarkoitusekseni on ”projektin” edetessä löytää vastaus. Pysyvä muutos kohti hyvää oloa syntyy yhteyden luomisesta omaan itseen.

Bisous Nanna

Nimimerkillä Aino(a)n fanityttö94

Postauksessa näkyvät Aura-tuotteet saatu yhteistyössä: Ainoa / Auranotebook

Helou helou helou! Täällä kirjoittaa innostuksesta täristen Inka. Innostuksesta, fanituksesta, siitä tunteesta kun joku ”on vaan niiiiiin siistiä!!”. Tämän postauksen innostuksen sekä inspiraation lähde on Aino, tuo huikea nainen muunmuassa sellaisten ihanuuksien takaa kuin Ainoa, Aura Notebook ja Oot niin ihana. Edellämainitut ovat varmasti kalenterimaanikko-näkökulmasta katsottuna niitä tutuimpia.

Oma fanityttöyteni juontaa juurensa kuitenkin hieman kauemmas, kun kukaan ei vielä tiennyt originaalistakaan Aurasta vielä pihaustakaan. Visuaalisesti vaativa -blogi on nimittäin se paikka, missä olen itse ensimmäisen kerran törmännyt ja ihastunut Ainon tyyliin tehdä asioita. Niin visuaalisesti, kuin kirjallisestikin ilmaisemalla. Eikä se ihastus ole VUOSIEN kuluessa laantunut tippaakaan – päinvastoin. Enkä tiedä tuleeko se koskaan laantumaankaan, mutta onneksi se ei haittaa!

Olen niin monta kertaa viime aikoina pysähtynyt ihmettelemään, että miten olen päätynyt tähän että saan tehdä yhteistyötä ihmisen ja yrityksen kanssa upeiden tuotteiden tiimoilta, sellaisen jota olen hiljaisena fanityttönä ihaillut kauemmin kuin muistan. Kalenterimanian taikuutta, sitä sen täytyy olla. Tai jonkin muun sorttista magiaa, ehkä moon made me do it..? Jokatapauksessa aivan uskomaton tilaisuus, ja ennenkaikkea inspiroiva! Uusimmat Aura-tuotteet, eli Aura Notebook Elements A6 -vihot, Aura Notebook A5 Monochrome Slim sekä Aura Miracle Lines korttipakka ovat tuoneet omaan tuunailuuni aivan uusia ulottuvuuksia. Ne saivat minut palaamaan Traveler’s Notebookin käyttäjäksi, ne ovat saaneet tutkimaan maagisia aiheita, sekä kirjaamaan ajatuksia ylös uudella tavalla. Ja ne saivat takaisin jo jonkun aikaa hukassa olleen i n n o s t u k s e n. Rakastan ja olen kokoajan rakastanut kalenteriharrastusta, mutta sellainen uuden oman jutun löytämisen aikaansaava ilon roihahdus on loistanut tovin poissaolollaan – ennen tätä! Ja uskon vahvasti että siihen, että tuotteilla voi olla tälläinen vaikutus, vaaditaan niiden takana olemaan juuri oikeaa ihmistä. Sitä joka osaa suunnitella, viilata ja tuoda eloon juuri oman visionsa. Ja sitä Aino edustaa omissa silmissäni likimain täydellisesti.

Aurat, julisteet, postikortit, vauvakirja (josta muuten tiedän sen että jos joskus saan lapsen, tulee tämä olemaan ENSIMMÄINEN hankinta!), kortit.. en lakkaa ehkä ikinä huokailemasta ihastuksesta niiden äärellä! Saatikka sitten Ainon omien toteutettujen sivujen ilmettä. Yksi omia tämänkin blogin lempipostauksistakin on muuten peräisin Ainon kynästä, ja sen voi lukaista *täältä*!

Nyt on ehkä aika lopettaa tämä postaus pikkuhiljaa tähän, ennen kuin fiilis alkaa mennä liian paljon karmivan stalkkeri-tasolle..

Kaikella rakkaudella, ei pelottavasti, vaan silleen kivalla tavalla,

Inka