Avainsana: esittäytyminen

Tiia esittäytyy!

Moikat toiselta puolelta maapalloa!

Täällä kirjoittelee toinen Kalenterimanian ylläpidon uusista vahvistuksista! Eli mä olen Tiia ja tosiaan majailen täällä keskellä Aasiaa, tarkemmin sanottuna Hong Kongissa. Syynä tähän eksoottiseen asuinpaikkaan on niinkin yllättävä kuin yliopisto-opintoihini kuuluva pakollinen puolen vuoden vaihto-opiskelu. Muistan vuosi sitten panikoineeni, että mihin ihmeeseen sitä tulee päädyttyä, vanhemmillekin ilmoitin että haen varmaan vaan Englantiin, mutta sattumien kautta päädyinkin sitten tänne. Enkä muuten ole katunut hetkeäkään! Lämmin ilmasto, uusia ihania ihmisiä, helppo matkustella ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä: kaikki ihana kalenterikrääsä!

tiia

Ikävuosia löytyy tällä hetkellä huikeat 21 ja arkipäivät täyttyy luennoista kauppakorkeakoulussa ja satunnaisesta häröilystä opiskelijajärjestötapahtumissa ja –hommissa. Olen tosiaan syntyperäinen helsinkiläinen, mutta pari vuotta tuli asustettua juurikin opiskeluiden takia Etelä-Savon sydämessä Mikkelissä. Ensi syksynä alkaa toivottavasti maisteriopinnot Helsingissä ja niistähän nyt ei ainakaan voi selvitä ilman maailman täydellisintä kalenteria, joka muuten on Kate Spaden Wellesley.

Juksasin ehkä hieman – kyllä mun arkipäiviin kuuluu jotain muutakin kuin nuo edellä mainitut aktiviteetit. Vietän useita tunteja kahvikuppi kädessä päivittäin blogien lukemiseen ja YouTube- videoiden tuijottamiseen, kuten myös Netflix-maratoneihin. Syytän täysin Kalenterimania-yhteisöä siitä, että olen tällä hetkellä aivan koukussa Gilmore Girlsiin. Miten käy Roryn ja Lorelain?!

img_20160628_152001

Olen ollut pienestä lähtien jonkinlainen paperitavaran hamstraaja. Muistan kuinka innoissani olin jo ala-asteikäisenä söpöistä kynistä, papereista ja tarroista, joita isäni toi matkalaukkukaupalla työmatkoiltaan Japanista. Äitini ei ollut asiasta ihan yhtä innoissaan – kuka ekaluokkalainen muka tarvitsee viittä samanlaista Hello Kitty kynää ja viittä Totoron muotoista kumia? Hommahan lähti lopullisesti käsistä pari vuotta sitten, kun silloisten ulkomaalaisten kirjekavereideni kautta löysin Instagramin planner-käyttäjät. Aloitin homman Filofaxilla, mutta myin sen kaverilleni sillä sekunnilla, kun sain käsiini tuon rakkaan Kate Spadeni. Siitä lähtien ollaan oltu erottamattomat ja älkää huoliko – tulen kyllä esittelemään tuota kaunokaista teille täällä tarkemmin!

Kalenteripöpi Linda Pohjanmaalta

Moikka manialaiset!

Tässä esittäytyy tuorein tulokas kalenterimanian ylläpitoon. 34-vuotias Linda – äiti, bloggaaja, sisko, avovaimo ja kalenteripöpi Pohjanmaalta. Olen puhdistusaineiden suurkuluttaja ja perfektionismiin taipuvainen siivoushullu, joka rakastaa kahvia ja suklaata, kalentereita sekä inspiroituu syksystä ja joulusta. Olen enemmän tunteella kun järjellä elävä ihminen. Teen päivittäin asioita hetken mielijohteesta – välillä hyviä juttuja ja välillä sitten ei niinkää hyviä juttuja.

Mun pieneen perheeseen kuuluu skottimies, 4-vuotias kikkarapäinen Aaron sekä nelikuinen Daniel-vauva. Kun saan tilaisuuden irtautua tiiviistä vaaleansinisestä vauvakuplasta, askartelen kalentereita, bloggaan tai katson Supernaturalia. Ne veljekset on sitten syötäviä! Uskallan melkein toivoa, että meillä kummittelisi!


Kuumista veljeksistä kalentereihin. Omistan kaksi kalenteria: Kikki K:n ja Happy Plannerin rose goldin. Alun perin koko kalenterimania alkoi Halpa-Hallin kovakantisesta vihkosesta. Nälkä kasvoi syödessä. Kyllähän te tiedätte! Mulla on aina jonkinlainen idea hautumassa. Tietokone ja puhelin on täynnä inspiraatiokuvia, joita tallentelen muistiin. Pääsen toteuttamaan niitä pienten nukahdettua. Lemppareita kalenteriaskartelussa on ehdottomasti washi-teipit ja kaikenlaiset tarrat.

On todella mahtavaa kuulua tällaisten upeaan joukkoon! Tule rohkeasti kiskaisemaan hihasta, jos kaipaat apua tai vinkkejä kalentereiden parissa.

-Linda
– – –

Lindan blogi Tutipuu löytyy täältä.