Avainsana: fantasia

Inspiraationa kirja – Carita

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ainoalta

Tällä kertaa ylläpidon haastepostauksen aiheena on ollut inspiroitua kirjasta. Kuten moni meistä, myös minä luen paljon, joten valinnanvaraa oli liiankin kanssa. Päädyin lopulta valitsemaan Emmi Itärannan kirjan Kudottujen kujien kaupunki. 

En voi väittää kyseistä kirjaa kaikkien aikojen lempikirjakseni, koska luin sen vasta tänä keväänä. Ihastuin kuitenkin kirjaan niin paljon, että valinta oli lopulta yllättävänkin helppo. Kirjan taianomainen kirjoitustyyli ja kauniit, unenomaiset kuvailut tekivät minuun suuren vaikutuksen. Kirja inspiroi tähän postaukseen jo silloin, kun sen lukeminen oli vielä kesken. 

Päädyin toteuttamaan aukeaman yhteistyössä Ainoalta saatuun, upeaan Aura Notebook Monochrome Slim -muistikirjaan. Riemastuin tajutessani miten hyvin se sopisi värimaailmaltaan ja tyyliltään juuri tähän. Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu mystiselle saarelle, jonka tunnelmaa kyseinen muistikirja välittää täydellisesti jo itsessään. 

Kuten kirjan nimi jo kertoo, on kutominen hyvin keskeisessä osassa kirjan juonta. Yritin miettiä, miten pystyisin parhaiten olemassa olevilla tarvikkeillani tuomaan kyseistä seikkaa parhaiten esiin, ja päädyin käyttämään kakkupaperia, sillä se tuo mieleeni koristeelliset pitsikuviot. Leikkasin paperista pari erikokoista palaa ja aloitin aukeaman teon liimaamalla ne sattumanvaraisesti sivuille. 

Tämän jälkeen pengoin washivalikoimaani ja silmiini osui jostain taannoisesta Happy Mailista saamani washisample. Valitsemassani washiteipissä on kauniita, vesivärimäisiä kuvioita vuorista ja merestä. Lisäksi siinä on mystisen näköinen naishahmo, joita kirjassa on useampi. Koska kirja sijoittuu tosiaan saarelle, on vesi elementtinä siinä läsnä hyvin vahvasti. Sen takia sinisävyinen teippi tuntui teemaan erittäin sopivalta. 

Mietin pitkään, miten saisin sopivalla tavalla myös Kudottujen kujien kaupungin henkilöhahmoja liitettyä aukeamaani paremmin. Koska en ole mikään mestaripiirtäjä, en edes halunnut lähteä sille tielle. Niinpä etsin netistä mielestäni sopivan naishahmon kuvan ja tulostin sen. Päädyin eräänlaiseen kompromissiin sen suhteen, etten uskaltanut lähteä itse piirtämään tai maalaamaan, ja väritin tulostamani kuvan vesiväreillä. Punainen tukka oli ilmeinen valinta, sillä eräällä kirjan keskeisellä henkilöllä on sen väriset hiukset. Halusin myös jatkaa jo aloittamaani sinistä väriteemaa ja päädyin maalaaman hahmon hiuksissa olevat kukat turkooseiksi. Kukat ilmentävät mielestäni hyvin myös sitä, miten keskeisessä asemassa luonto on kirjassa alusta loppuun. 

Halusin myös toiselle sivulle jonkin kuvan ja löysin Pinterestistä täydellisen sinisävyisen kukkakuvan, jonka päädyin liimaamaan aukeamalle. 

Washeja etsiessäni löysin myös toisen, hieman vähemmän käyttämäni leveän washin. Sen taianomainen tunnelma tuntui kruunaavan kokonaisuuden sopivalla tavalla ja värimaailmakin oli juuri oikeanlainen. 

Viimeistelin aukeaman Vihkokaupasta ostamallani voikukkaleimasimella. Minulla ei harmikseni ollut yhtään sinisävyistä leimasinmustetta, joten pienen harkinnan jälkeen päädyin käyttämään vaaleanpunaista. Ripottelin pieniä kukkia sinne tänne aukeamalle. Se toi kokonaisuuteen mielestäni kivan pienen lisäyksen.

En tiedä, ilmentääkö kokonaisuus Kudottujen kujien kaupunkia parhaalla mahdollisella tavalla, mutta lopputulos onnistui silti mielestäni oikein hyvin. Onnistuin vangitsemaan aukeamalle kirjan ainutlaatuisen, minuun suuren vaikutuksen tehmeen tunnelman ja mystisen miljöön. Mikä parasta, aukeaman tekeminen oli kivaa ja vei mennessään.  

Minua ennen omat kirja-aiheiset postauksensa ovat tehneet Mira, Milja, Piia, Tia, Janita, Laura, Suvi ja Inka.

Lukulettu

Kun joku kysyy minulta, mitä harrastan, ensimmäinen vastaukseni on aina lukeminen. Siitä asti, kun opin lukemaan, olen ahminut isoja määriä kirjoja. Joskus peruskouluaikoina pidin listamuotoisia lukupäiväkirjoja, ja tällä vuosikymmenellä olen kirjannut lukemiseni Goodreads-sivustolle. Vasta löydettyäni tämän kalenteriharrastuksen, tuli mieleen että voisi olla mukava pitää myös paperista lukupäiväkirjaa.

Ensimmäinen yritelmäni oli vuonna 2017, se oli vain simppeli listavihko Traveler’s Notebookini välissä. Vuoden 2018 alusta olen pitänyt bujoa eli bullet journal-muotoista lukupäiväkirjaani, jota nyt tässä postauksessa esittelen.

Suosikkini pistesivuisista muistikirjoista on Leuchtturm1917, ylivoimaisesti. Niinpä valmistelen nyt ensi vuodelle kolmatta peräkkäistä ”lukulettuani.”

Oleellisin tehtävä, mikä lukupäiväkirjalle kuuluu on tietysti pitää kirjaa vuoden aikana lukemistani kirjoista. Ensimmäisenä vuonna piirsin bujooni netissä suositun kirjahyllyn, johon sitten lisäilin pitkin vuotta lukemani kirjat. Lisäksi olen alusta asti ylläpitänyt ihan selkeää listasivua, josta helposti hahmotan lukemani kirjat. Viime vuonna olin mieltynyt laatikoihin, tänä vuonna vain simppeliin listaan, jollaisen kanssa aion jatkaa ensi vuonnakin.

Lukemieni kirjojen lisäksi tykkään suunnitella bujoon lukemisiani etukäteen. Joka kuukaudelle mietin, mitä kirjoja mahdollisesti haluaisin lukea. Nämä suunnitelmat eivät toteudu ikinä! Niitä on kuitenkin hauska tehdä. Asetan myös yleisiä tavoitteita vuodelleni ja pidän kirjaa päivistä, joina todella luen. Viime vuonna tein year in pixels -sivun, josta yleisesti vain väritin päivät joina luin yhtään. Tänä vuonna olen pitänyt tarkemmin kirjaa myös luetuista sivumääristä.

Lisäksi osallistun erilaisiin lukuhaasteisiin, kuten Helmet-kirjastojen haasteeseen ja netissä vastaantuleviin lukumaratoneihin. Tällaiset projektit tarvitsevat tietenkin trackerit!

Luen pääsääntöisesti fantasiaa ja scifiä. Erityisesti fantasiakirjat ovat usein valtavia teoksia, jotka jatkuvat pitkinä sarjoina. Vuonna 2018 päätin aloittaa Wheel of Time -sarjan (kirj. Robert Jordan, Karisto aikanaan suomentanut osan sarjasta) lukemisen alusta. Olin lukenut kaikki ilmestyneet aikanaan suomeksi, mutta en koskaan sarjan kolmea viimeistä osaa, joita ei koskaan suomennettu. Niinpä aloitin nyt projektin alusta alkuperäiskielellä. Tämä projekti on edelleen kesken! Olenkin tehnyt lukulettuihini yleisen tracker-sivun koko sarjasta, sekä oman tracker-sivun jokaiselle kirjalle, sitä mukaan kun niitä aloitan.
Fiiliksen mukaan piirrän ja maalaan sivulle itse kuvitukset, tai tulostan Polaroid zip -mobiilitulostimellani.

Ylipäätään koristeluni bujossa riippuvat hyvin pitkälti päivän fiiliksestä. Joskus piirrän, leikin vesiväreillä ja nyt hiljattain olen alkanut innostua leimailusta. Ja joskus sitä vain lätkii washia, tarraa ja netistä tulosteltuja kuvia. Minusta sekalaisuus tuo vain mukavaa eloa lukulettuuni, vaikkei kokonaisuus ehkä niin eheä olekaan.

Lukupäiväkirjoistani on tullut suosikkini kaikista kalentereistani, ja ainoa johon sitoudun näin pitkäjänteisesti. Yleensä muutenkin innostun erilaisista projektikalentereista enemmän, kuin siitä jokapäiväisen, harmaan arjen kirjaamisesta.

~ Susanna
Instagramissa kaikki kuvat lukupäiväkirjoistani löytyvät hashtagilla #lukulettu