Avainsana: foliointi

Haaste – Mitä haluaisin vielä oppia?

Arvatkaa mitä? Mä rakastan folioituja juttuja! Ei välttämättä tullut suurena yllätyksenä, hih. Varsinkin kultafolioidut jutut ihastuttavat, ja niitä onkin tullut hamstrattua joitakin. Esimerkiksi kultafolioidut ohuet teipit jotka olen tilannut Teippitarhalta ovat ahh, niin kauniita! Lisäksi folioituja yksityiskohtia löytyy myös useista tarroista, die cutseista ja korteista.

Tämän johdannon jälkeen lienee melko ilmiselvää se, että mitä mie haluaisin vielä oppia. Jep, tahtoisin oppia folioimaan! Varsinkin, kun kesäkuun alussa luin Miran postauksen aiheesta. Ihan ensiksi täytyisi vain hankkia lasertulostin. Tai kenties vaihtoehtoisesti ylipuhua joku tuttu hankkimaan moinen kone, jota sitten voisin aina hieman lainailla..? Itse foliointilaitteen hankkiminen olisi varmasti helppoa siinä vaiheessa. Vaikeudeksi koituisi seuraavaksi varmaankin valinnan hetki siinä kohtaa, kun pitäisi päättää että minkä värisiä folioita sitä oikein tilaisi kokeiltavaksi!

Olen myös kovasti suunnitellut kokeilevani Zigin liimakynien kanssa foliointia (tällä videolla näkyy miten se toimii!), mutta vielä se on jäänyt ajatuksen asteelle. En nimittäin tosiaankaan osaa päättää minkä värisellä foliolla sitä lähtisi aloittamaan!

 

♥, Inka

Esittelyssä Mini Minc-Foliointilaite

Foliointi on monelle pienelle kalenterimaanikolle kova sana. Minulle ainakin! Kimaltavaa kultaa, hopeaa, ruusukultaa, minttua… Ja mä olen myyty. Nyt päästäänkin tutustumaan Heidi Swapp Mini Minc- foliointilaitteeseen. Tämä esittelypostaus on toteutettu yhteistyössä Teippitarhan kanssa.

Laite on pienikokoinen, ja mukana tulee laitteen lisäksi muovitasku, kaksi foliointimallia, kaksi foliopalaa (kultainen ja hopea) sekä tietenkin käyttöohje.

Teippitarhalta on saatavissa Mini Minc- laite sekä foliorullia ja siirtotaskuja. Laitteella voi folioida lasertulostimella tulostettuja (mustesuihkutulostin EI käy tähän touhuun) kuvia ja tekstejä, mutta vaihtoehtoisesti voi käyttää myös Mini Minc Toner Ink- kynää. Kynällä voitkin piirtää taikka värittää ihan omia tuotoksiasi!

Ensiksi siis täytyy tulostaa lasertulostimella kuva, johon haluat metallinhohtoa. Kannattaa ottaa huomioon, että folio ei kunnolla tartu pintaan, jos esim. Väritulosteeseen tai harmaaseen kuvaan yrittää foliota kiinnittää.

Kannattaa toki myös muistaa se, että taustan ollessa mahdollisimman valkoinen, folio ei tartu myöskään pisaroittain taustaan. Sehän voi silti tuoda mielenkiintoista ulottuvuutta folioitavaan paperiin, jos taustassa on hiukan väriä.

Sitten foliosta leikataan hiukan suuremmat palat kuin folioitava alue on. Folio on ohutta, joka luo leikkaamiseen haasteita. Sillä ei ole merkitystä, ovatko reunat täysin suorat vai eivät, sillä folio tarttuu laitteen läpi mennessään vain lasertulostimella tulostettuun alueeseen. Mitä tummempaa, sitä paremmin folio tarttuu.

Tämän jälkeen laite kytketään verkkovirtaan, ja käynnistetään painamalla laitteen takana olevaa katkaisijaa. Laitteen päällä olevaa kultaista painiketta painetaan kerran, jolloin laitteessa olevat rullat alkavat pyöriä, mutta lämpö ei vielä mene päälle. Lämmössä on 5 eri tasoa. Mitä paksumpi paperi, sitä enemmän lämpöä. Nyt kun käytössä on perus a4-tulostuspaperi, riittää taso 2. Valo vaihtuu vihreäksi kun laite on valmis käyttöön.

Sitten folio sekä paperi laitetaan suojataskuun molemmat päällekkäin, ennen kuin tasku syötetään läpi laitteesta. Kannattaa muistaa, että folioinnissa on tärkeää että metallinhohtoinen pinta on ylöspäin.

Sitten kun foliointi on laitteella suoritettu, paperi ja folio otetaan yhtäaikaa pois suojataskusta.

Tämän jälkeen folio irroitetaan varoen paperista, ja lopputulos näyttää tältä:

Mitä sinä haluaisit folioida?

– Mira R.