Avainsana: haaste

ATC-kortti aiheella talvi – Mirppu

Tiedättekö sen hetken, kun saatte mielestänne kuningasidean. Sitten kuluu se muutama kuukausi ja mietitte, että mitä ihmettä olette mennyt tekemään? Juuri niin kävi tämän haasteen kanssa. Viime vuoden puolella mietimme yhdessä torstaipäiville haasteita ja minä heitin, että tehdäänpä kaikki ATC-kortti. Idea kumpusi siitä, että toivoisin että jokainen ryhmäläinen uskaltaisi osallistua korttivaihtoon ryhmässä.

No aikaa kului ja Carita mainitsi ohimennen ylläpidolle, että saattaa tarvita apua kortin kanssa. Tajusin, että kohta minunkin pitäisi ihan aikuisten oikeasti tarttua toimeen ja tehdä kortti. Eikä vain päässäni pyöritellä ajatuksia. Päätin, että teen kortin samantien. Inspiraatioksi otin talvisen yötaivaan, sillä korttiaiheeksi valikoitui jo aiemmin talvi. Googlailin kuvia talvisesta yötaivaasta ja kerrankin, KERRANKIN minulle tuli visio.

Tuumasta toimeen ja mittaamaan kartongista sopivaa palaa. Ensimmäistä kertaa tajusin kuinka pieniä kortit oikeasti ovat! Arvostan teistä jokaista, jotka osaatte tehdä jostain näin pienestä upean taideteoksen. Tarun livestä mieleeni oli jäänyt pyörimään ajatus 3D-nostosta, siis siitä että jokin elementti on sivusta ylempänä. Päätin toteuttaa noston tässä kortissa ja nostoon käytin paksua kaksipuolista teippiä.

Materiaalit olivat lopulta hyvin simppelit. Pala kartonkia, geelikynä, pätkä washia ja diecutseja. Hiutaleista leikkasin ylimääräiset valkoiset reunat pois, koska halusin ne pienemmiksi. Kuuset teippasin korttiin sellaisenaan. Se on yksinkertainen, mutta se on ATC-kortti. Ja ylitin itseni, koska sain tämän oikeasti tehtyä. Tässä kohtaa saa varmaan olla vähän ylpeä itsestään?

-Mirppu

Aiemmin kortteja ovat tehneet Aj, Milja, Piia ja meidän korttimestari Inka.

ATC-kortti aiheella talvi – Piia

Tämänkertaisessa ylläpidon haasteessa mentiin niin kauas pois omalta mukavuusalueeltani, etteivät sanat riitä kertomaan. Minun oli pakko aloittaa toteutuksen suunnittelu perehtymällä siihen, mikä ATC-kortti oikeastaan edes on. Onneksi apu löytyi helposti Kalenterimanian blogista. ATC on lyhenne sanoista Artist Trading Card ja tarkoittaa tarkoittaa taidekeräilykorttia.

Haasteen yhteiseksi teemaksi oli valittu talvi, joten kortin tekoon siis mars! Yllätin itsenikin korttia suunnitellessani. Sen sijaan, että olisin suunnitellut kortin kuvan, lähdinkin toteuttamaan haastetta eri lähtökohdasta. Halusin korttiini erilaisia tekstuureja, kuten sileää, epätasaista, kiiltävää ja pehmeää, joten valitsin korttipohjaksi sinisen aaltopahvin.

Tarvikkeet kortin mittaamiseen ja leikkaamiseen löytyivät helposti luottopenaalistani. Alumiiniviivottimella oli helppo katsoa oikeat mitat. Vaikka tiesinkin ATC-kortin olevan kooltaan 64mm x 89mm eli vain hiukan pelikorttia suurempi, olin koko ajan mielessäni suunnitellut tavallisen kokoista postikorttia. Vasta korttia leikatessa asia konkretisoitui, ja tajusin, miten pieni ATC-kortti todellakin on.

Aloitin liimaamalla vanua lumikinoksiksi kortin alalaitaan. Tämä olikin yllättävän haasteellista, ja voin kertoa, että liimatessa vanua taisi löytyä enemmän sormiini liimaantuneena kuin itse kortista. Nyt asialle voi jo hymyillä, mutta korttia tehdessä ei todellakaan naurattanut. Sinnikkäästi jatkoin liimaamista ja lopulta olin tyytyväinen hankeen. Olin suunnitellut tekeväni myös lumilyhdyn, mutta se sai suosiolla jäädä toiseen kertaan.

Kuusi on tarra ja se symboloi sekä sileyttä että kiiltävyyttä. Olisi kenties ollut fiksumpaa valita korttipohjaksi tavallinen pahvi, mutta se ei olisi tuonut korttiin toivomaani tekstuuria.

Ensin olin ajatellut tehdä tähdet vetämällä valkoisen korjauslakan pisarasta hammastikulla sakarat tähdeksi. Päädyin kuitenkin jättämään korjauslakkatähdet toiseen kertaan ja koristelin kortin tarratähdillä.

Tällainen ensimmäisestä ATC-kortistani tuli ja itse olen tyytyväinen lopputulokseen. Kortista löytyy erilaisia tekstuureja, joita suunnittelinkin.

-Piia

Aikaisemmin ATC-korttinsa ovat esitelleet AJ ja Milja.