Avainsana: halloween

Halloween-tuunaus kolmella tarvikkeella

Postauksen tuunaus toteutettu Ajastolta yhteistyössä saatuun Note A5 -kalenteriin.

Helou helou helou! Myönnän että itse kuulun siihen suureen osaan kalenterin tuunajia, jonka on vaikea tuunata kokonaan ilman tarroja ja washeja. Mokomia tuntuu löytyvän lähes jokaiselta aukeamalta, vähintään jompaa kumpaa. Siksi haastoin tätä vinkkipostausta varten itseni tekemään halloween-tuunaukseni kokonaan ilman kumpaakaan! Sitten keksin vielä rajoittaa välineiden määrän mahdollisimman minimiin, ja katsoa mitä saisin aikaan. Koska halusin tehdä halloween-tuunailua, valikoitui välineiksi oranssi mustetyyny, musteentöpötin, sekä musta tussi – halloweenin perinteisiä värejä siis!

Oranssi muste ja töpötin pääsivät käyttöön ensimmäisenä, ja värjäsin aukeaman reunat kauttaaltaan oransseiksi. Koko aukeaman yleisilme muuttui heti täysin, eikä aukeaman siniset tekstit enää hypänneet niiiin sinisinä silmään sivuilta – mikä sopi paremmin kuin hyvin halloween-visiooni.

Halusin piirtää sivulle muutamia jotain melko yksinkertaisia, mutta selkeästi teemaan sopivia kuvituksia. Ja hämähäkinseitti, hämähäkki ja lepakot valikoituivat mielessäni sopiviksi. Musta kynä liukuvaa oranssia vasten toi mielestäni juuri oikeanlaista tunnelmaa sivulle. Valmis aukeama on hyvin yksinkertainen, mutta silti arjen käyttömerkintöjä vaille valmiin näköinen – ja vain kolmella tarvikkeella!

Onko tälläinen minimalistisella tarvikemäärällä tuunaaminen sinulle jo valmiiksi ominaista, vai olisiko tässä ideassa uusi haaste johon tarttua? Mitkä kolme tarviketta sinä valitsisit?

-Inka

Top 3 aukeamat – Carita

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ajastolta

Tällä kertaa ylläpidon haastepostaussarjassa valittiin kolme suosikkiaukeamaa omista kalenterituunailuista. Monta kalenteria kokeilleena ja omaa tyyliä pitkään etsineenä vaihtoehtoja olisi ollut paljon. Huomasin pitäväni useammasta aukeamasta kuin etukäteen olin edes ajatellut mahdolliseksi. Tässä esittelen nyt ne, jotka lopulta valikoituivat tämän hetken suosikeiksi. 

Ensimmäinen aukeama on ihanasta B6-kokoisesta Priman Midnight Garden -sarjan Traveler’s Notebookista. Olen käyttänyt kyseistä TN:ää nyt lähes vuoden ja olen ollut siihen niin rakastunut, ettei ollut mikään yllätys yhden näistä suosikeista löytyvän nimenomaan siitä. Kyseinen aukeama on oikeastaan ensimmäisiä traveler’s notebookiin ikinä tekemiäni aukeamia. Muistan sen epävarmuuden, jota koin, kun lähdin sitä tekemään. Halusin kokeilla runsaampaa tyyliä ja mahdollisuutta käyttää monipuolisesti erilaisia koristeita sen kummempia miettimättä.

Aukeama osui sopivasti halloweenin aikaan, joten pitihän senkin siinä näkyä. Lopputulos hirvitti minua etukäteen, mutta jotenkin kummasti onnistuin kuitenkin tekemään toteutuksesta mieleisen, ja palaan siihen edelleen aina toisinaan, kun etsin inspiraatiota kalenterin koristeluun. Aukeamalla on mielestäni sopivan ristiriitaisella tavalla yhdistelty erilaisia värejä, mystiikkaa ja halloween-teemaa kokonaisuuden kuitenkin ollessa omaan silmään varsin toimiva. 

Seuraavaksi lempparikseni päädyin valitsemaan aukeaman #kmajastobujo-projektin parissa toteutetusta bullet journalista. Bujo on toteutettu Ajaston ihanaan Nordic Colours -muistikirjaan, ja se keskittyy erilaisiin mysteereihin, katoamisiin ja muihin rikoksiin. Tämä kyseinen aukeama on eräänlainen täyteaukeama, johon päädyin kirjoittamaan netistä löytämäni, mielestäni hauskan tekstin. Oikealta sivulta löytyvä Ainoa Graphic Designin kortti puhutteli minua kovasti, joten päädyin liimaamaan sen viereiselle sivulle. Viimeistelin toteutuksen washilla ja leimoilla. Tämän bujoprojektin myötä leimailusta on tullut yksi vakiojutuistani kalenterikoristelussa.

Miksi tämä aukeama sitten on minusta niin onnistunut? Siihen on vaikea vastata, mutta koen siinä vain olevan kaikki kohdallaan. Edes pienet kauneusvirheet tekstissä eivät haittaa, vaan enemmänkin osoittavat aukeaman olevan juuri minun tekemä. 

Viimeisen valinnan kohdalla epäröin eniten, koska kuten aiemmin totesin, vaihtoehtoja olisi ollut yllättävänkin paljon. Päädyin valitsemaan toisen aukeaman mysteeribujostani. Nyt kun mietin, tämän valinnan olisi pitänyt olla loppupeleissä se kaikkein ilmeisin. Kuvassa aukeama on vielä kesken, mutta sen pohja on toteutettu vesiväreillä. Tämä on minulle todella iso juttu, sillä en ole koskaan ollut hyvä maalaamaan tai piirtämään enkä voinut kuvitella pystyväni saamaan vesiväreillä aikaan mitään näin onnistunutta. Mieheni pienellä opastuksella onnistuin maalaamaan sivuille vuoriston, joka vieläpä ihan oikeasti näyttää siltä mitä yrittää esittää! Olen lopputuloksesta äärimmäisen ylpeä. 

Postauksessa mainitsemastani bujoprojektista on tulossa postaus blogiin vajaan parin viikon päästä, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Minua ennen omat Top 3 aukeamansa ovat esitelleet Nanna, Milja, Mirppu, Piia, Inka, Laura, Suvi ja Linksu.