Avainsana: h&m

Penaalini vakiovarustus – AJ

Esittelenpä teille tällä kertaa penaalini sisältöä! Tämä postaus tulee ikään kuin jatkumona viime viikon kynäpostaukseeni. Minulla taitaa olla jokin kynävaihe päällä näköjään, mutta eipä tuo haittaa! Kyllä kalenterimaanikon maailmaan vaiheita mahtuu, kuten hyvin tiedämme. Penaalin purkutyöt alkakoon!

Penaali itse on H&M:sta ja törmäsin siihen aivan sattumalta. Saattaapa tuo itseasiassa olla meikkipussukaksi tarkoitettu, mutta mitäpä sillä on merkitystä kunhan toimii! Värit sopivat mielestäni täydellisesti juuri silloin aloittamaani Hobonichiin, joten tokihan värimaailmat piti saada kohtaamaan. Penaali on juuri hyvän kokoinen mukana kulkemaan. Pituutta on sellaiset 20 cm, korkeutta 5 cm ja pohjan leveys on kutakuinkin 7 cm verran. Nyt näette mitä kaikkea minä saan siellä kulkemaan!

Tiedän, että järkevämpää olisi kuljettaa mukana vain washisampleja. Olenkin niitä pyöritellyt valmiiksi mukaan otettavaksi ja kivan pieneen tilaan menevät. Nyt viime aikoina on kuitenkin ollut sellaista päivittäistä vaihtelua siinä, millä värimaailmalla haluan tuunata. Olen siis ainakin väliaikaisesti luopunut sampleista ja napannut mukaan aina erilaisen setin eri rullia, kun kotoa lähden! Näin saan fiiliksen mukaisen sivun tehtyä. Tämä on toiminut hyvin, mutta saa nähdä mitä käy, kun koulu alkaa ja tarvitsen kaiken tilan mikä vain käytettävissä on. Joudunko pitämään vähemmän kuin kuusi rullaa washia mukana? En voi kuvitella tätä kauheutta! Kuvan washit ovat Heidin Korttipajalta, Korson aseman puodista, Chic Companylta, Klemmarikellarista sekä Teippitarhalta.

Mukana kulkee aina myös musta muste. Minulla on kyllä muutamia erilaisia muitakin musteita, mutta kyllä se musta on kaikkein käytetyin minun tuunauksessani. Useasti mukana on myös muutama pieni silikonileimasin kahden laminointikalvon väliin jemmattuna, mutta penaalissa ne eivät majaile. Ne ovatkin mukana vain silloin, kun käytän laukunjärjestelijää ja saan siis enemmän pientä tavaraa kätevästi kuljetettua. Kuvan muste on VersaColor ja sen olen hankkinut aikanani Sinellistä.

Tokihan penaalista löytyy myös viivoitin ja pikkusakset. Viivoitinta käytän lähinnä washiteipin katkaisuun sivun reunaa pitkin, mutta toki silloin tällöin sitä tarvitsee muuhunkin. Nuo kurkisakset ovat niin suloiset, että vaikka niillä on vähän käyttöä niin ne kulkevat monesti penaalissa mukana.

Viimeviikolla esitellyt kynät ovat tällä hetkellä hyvin olennainen osa penaalini varustusta! Stabilo PointMaxit ja Pilotin Drawing pen ovat ne käytetyimmät, mutta joskus hahmotteluun tarvitaan myös lyijykynää. Stabilon pencil 160 voimakkuudella 2B löytyy myös penaalista. Sen itseasiassa sain tämän vuoden kesämiitin goodie bagissa! Näitä kaikkia saa ostettua hyvin mm. Suomalaisesta kirjakaupasta. Kurecolorit olen ostanut Sinellistä joskus kauan sitten ellen aivan väärin muista.

Tämä setti on sellainen, joka mahtuu penaaliin – elleivät washirullat ole mukana. Tilanne on siis joko tai. Nämä hyppäävät kyllä aina mukaan kun käytössä vain on laukunjärjestelijä. Penaaliin laatikko tosiaan asettuu hyvin pohjalle ja vetoketjukin menee vaivatta kiinni elleivät washirullat ole tilaa viemässä. Kyseessä on tosiaan Priman Watercolours värilajitelmassa Pastel Dreams, jotka tilasin Klemmarikellarista. Sivellinkynä on niinikään Priman ja sen sain yhdestä PlannerConin workshopista viime vuonna. Priman tuotteita myy monet kotimaiset kauppiaamme, kuten Heidin korttipaja, Taitopuoti Paperinauha ja Chic Company – edellä mainitun Klemmarikellarin ohella.

Penaalini on kyllä aikamoinen tilaihme. Tässä kuvassa sulassa sovussa sen uumenissa ovat kaikki edellämainitut tuotteet! Vetoketju menee kiinni heti, kun washirullat ja vesivärit pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, kummat jäävät kotiin tällä kertaa. Tai sitten menevät käsilaukun muuhun taskuun jemmaan. Niin siinä usein käy. Kaveria ei jätetä ja silleesti.

Mitä Sinun penaaliisi mahtuu ja mitä ilman Sinä et pärjää?

-AJ

Laukussa mukana

Kyselin pari viikkoa sitten ryhmän puolella, että mistä aiheesta olisi kiva lukea postaus. Yksi pyynnöistä oli blogimaailmassa hyvinkin tuttu ”mitä laukkuni on syönyt”-postaus, kiitos toiveesta Meriannelle. Tämä ei ole nyt sellainen setti mitä minulla olisi AINA mukanani, mutta sanotaanko että jos lähden minimiittiin tai vaikkapa kahville jonkun kanssa jonka haluan innostaa mukaan, on tämä kokonaisuus laukussani. Ja vaikka tottakia tunnen ja tiedän värimaailmani, niin hitusen kyllä yllätyin tästä pinkki-mustasta kokonaisuudesta kun kuvia muokkasin. Heh.

Okei, lähdetään perusjutuista. Eli itse laukusta, se on H&M:ltä ostettu, sellainen ohohups!-ostos itseasiassa. Tarvitsin ison laukun johon mahtuu koko elämä (ja Erin Condren, koska se ei mahtunut MIHINKÄÄN laukkuuni) jos menen vaikkapa viikonlopuksi Helsinkiin tai menemme mumman luokse yön yli vierailulle. Olimme ensimmäistä kertaa kaupungilla Mannan kanssa ilman rattaita ja ajattelin että kipaistaan nopeasti Henkkiksessä, ihastuin laukkuun mutta se oli kallis minun budjetilleni. Pikaisesti vilkaisin H&M:n appista että kas -50% alekuponki, minäpä käytän tämän. Tällä välin Manna oli ehtinyt bongaamaan jostain pinkin Flamingo-pehmolelun, ruoka-aika läheni ja pinna väheni samaa tahtia, marssimme siis kassalle laukun ja pehmon kanssa. Noh kassalla todettiin että kappas vain, eihän mun miniostospisteet riitä siihen alekuponkiin. Koska olin lapsen kanssa liikkeellä en jaksanut lähteä tuotetta enää vaihtaamaan vaan maksoin pitkän pennin laukusta. Onneksi se on minulla kuitenkin lähestulkoot joka päivä käytössä, joten hinta ei ole jäänyt harmittamaan. Koristeena mulla on Inkalta lahjaksi saatu ihana pompom ja M-kirjain.

Sitten se sisältö. Laukussa on kiinni pikku pussukka jonka sisältä on yleensä seuraava: lompakko (saatu ystävältä, kiitos Marica!), passi koska en omista ajokorttia tai muita henkilöllisyystodistuksia, bussikortti joka taitaa kyllä juuri nyt olla tyhjä, sekalainen kasa huulimeikkejä (käytän melkein aina punaista huulipunaa, kuvassa näkyvä kultainen on Miljalta ja rakastan sen väriä!),Vitalis huulirasva, kuulokkeet (pinkit, kuka yllättyi? Ne on ostettu eräällä stadin reissulla Clas Ohlsonista, olin unohtanut kuulokkeeni kotiin…), aurinkolasit (nämä on mulle välttämättömyys, silmäni vuotavat helposti), Instax Mini josta syytän meidän Millamiitti-porukkaa, Nova Melina Designin penaali jonka sisältä löytyy lajitelma kyniä (mm. Akateemisesta Kirjakaupasta, Suomen Taidetarvikkeesta, Taitopuoti Paperinauhasta ja Suomalaisesta Kirjakaupasta) ja tottakai rakas kalenterini, eli Heidi Swappin personal-kokoinen kaunotar (Chic Companyltä). Pinkki ja glitterinen.

-Mirppu

ps. jos joku ihmettelee, niin ei, en roudaa tarravalikoimaani mukanani!