Avainsana: ideat

Plan with Piia – Yhden asian haaste

Tänään oli minun vuoroni kirjoittaa Plan with Me – haastepostaus. Haasteen tehtävänantona oli tuunata niin, että käytössä on kynän lisäksi vain yksi asia. Miltä haaste kuulostaa? Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä on helppo tehtävä, mutta ei ollutkaan niin helppoa valita, minkä asian valitsen tuunaukseen; valitsenko tarrat, leimat, die cutsit, washit vai mitkä. Vaihtoehtoja oli ihan liikaa.

Suomen 100-juhlavuoden kunniaksi päädyin tuunaamaan Ajaston Timexin kalenteriaukeaman sinivalkoisilla fake-washeilla sekä sinisellä kuulakärkikynällä. Huomaa myös kotimaiset Fiskarsin sinivalkoiset sakset, jotka valikoituivat tähän tehtävään juurikin värinsä vuoksi. 😉

Koska Timexin aukeamassa on kirjoitus- ja tuunaustilaa rajallisesti, täytyi tuunaaminen pitää minimissään.

Aloitin tuunaamisen rajaamalla arkipäivien alosat erottumaan paremmin varsinaisista muistiinpanoista. Alaosaan kirjoitan kuluneen viikon ykkösjutun. Se voi olla kyseisen viikon paras tapahtuma, jokin mieleenpainunut lausahdus tai vaikka hyvä resepti, jota haluan jossain vaiheessa kokeilla.

Kalenterin ulkoreunat koristelin washeilla sekä ylä- että ulkoreunoista. Koristelun jälkeen kirjoitin ylös jo tiedossa olevat tulevat tapahtumat. Viikon kuluessa täytän kalenterin aukeamaa vielä lisää.

Mielestäni Kalenteriaukeamasta tuli todella onnistunut ja kunhan löydän värimaailmaan sopivan kirjanmerkin tai klemmarin, on kyseinen aukeama jatkossa helppo löytää nopeasti kalenterista.

 

Myös Mira R. on tehnyt haastepostauksen.

 

-Piia-

 

 

Kodin joulukansion uusi elämä á la AJ

Kuinka moni omistaa oman plannerin tai muun opuksen jouluasioille? Minä olen sellaisen omistanut jo vuosia – Kodin joulukansion. Se on ollut kovin vähällä käytöllä sillä olen kaikesta päätellen ostanut sen aikakautena ennen kalenterituunausta. Kutsun sitä esitäytettyjen paperituotteiden aikakaudeksi. Enää oma tyylini ei millään taivu valmiiksi aloitettujen lauseiden jatkamiseen tai tekstin tuottamiseen tietynkokoiseen lokeroon ja kansio on pölyttynyt hyllyssä. Inspiroituneena Inkan jouluaiheisesta planneripostauksesta sekä Plannercon Europe- tapahtumasta Brysselissä, annan kaverille uuden mahdollisuuden! Näytän nyt mihin asti pääsin tuunauksessani. Kansio on tuunattu ainoastaan Plannercon Europe- tapahtumasta saaduilla tuotteilla.

Tässä siis Kodin joulukansio. Jouluhullu kun olen, niin en yhtään ole yllättynyt, että tämäkin minulta löytyy!

Joulukansio on jaoteltu niin, että eri osa-alueet on erotettu toisistaan kunnollisilla dividereilla. Niissä on kääntöpuolella myös tasku, johon voi jemmata kaikenlaista jouluun liittyvää irtosälää. Itse ainakin ajattelin napata pieniä lahjapaperin palasia joka vuosi pieneen kuoreen tai arkkiin kiinni ja säilöä. Etenkin jos kyseessä on joku erityinen muisto – vaikka lahjathan ovat aina erityisiä muistoja. Tiedätte kuitenkin varmasti, mitä ajan takaa.

Välilehtien aiheina ovat:

  • joulukortit
  • koristeet
  • ruoka ja juoma
  • hankittavat lahjat
  • saadut lahjat
  • muistoja

Aukeama on toki aiheen mukainen aina. Tässä kansiossa on oikein kauniit kuvitukset ja on melkeinpä harmi, että kirjoitettavat sivut on niin valmiiksi tehty. Itse tosin kiersin näitä rajoitteita aika räikeästi ja peittelin tekstejä ja kuvia sitä mukaa kun etenin tuunauksessani!

Jos vastaan sattui blanko aukeama niin sitä tuunasin oikein mielelläni ja vapaammin kuin niitä missä tuli asetella materiaali peittääkseen jotain valmista. Tässä kuvassa on käytetty die-cutseja sekä tarroja – kaikki Plannerconista!

Kaikki aihealueet oli enemmän tai vähemmän esitäytetty, mutta esimerkiksi ruoka-ohjeissa ei tosiaan haitannut! Kätevää niissä tapauksissa täyttää suoraan.

Nämä sivut on nyt niitä, mihin materiaalia kului enemmänkin! Peitettävää otsikkoa ja pikkukuvaa oli vaikka muille jakaa niin näin sain yhteneväisemmän lopputuloksen. Sisustus ja koristelu nyt ovat muutenkin niitä minun juttuja niin joulu ei tee poikkeusta tässä talossa! Ja tämän sivun koristelumerkinnät koskevat tosiaan talon sisäpuolta – toisella sivulla käsittelinkin sitten ulkopuolta, pihaa ja terassia. Kyllä – jouluöverit. Joka vuosi. Ja pahenee koko ajan.

Muistoja- osuudessa ei juuri ollut peitettäviä tekstejä ja kuvitukset olivat kauniit – niin vähän kun niitä olikin. Sai itse tehdä aika paljon – tykkäsin! Nyt on sivuja kevyesti koristeltu ja ovat valmiina muistojen tallettamiseen.

Tältä näyttää Kodin joulukansion takasivut. Yritinkin koristeluissani käydä joulua läpi vähän kronologisesti. Aloitetaan joulukorteista, siirrytään koristeluun ja siitä pyhien viettoon: jouluaatto, joulupäivä ja siitä eteenpäin välipäiviä kohti. Vielä puuttuu paljon kansien välistä – kuten kauppalistaa, siivoussuunnitelma, monen monta To Do- listaa sekä kaikkea muuta välttämätöntä, joka meillä kuitenkin kuviona toistuu joka vuosi. Hyvä siis olla muistissa mitä kaikkea pitää muistaa hoitaa! Aion kyllä tehdä itselleni muistutuksen siitäkin, mikä on oikeasti joulussa tärkeintä. Ei se ole siisti sukkalaatikko ainakaan. Tärkein on olla niiden ihmisten kanssa, ketkä ovat kaikkein tärkeimpiä. Minulle se on myös täysi jääkaappi, rauhoittuminen ja se, että olen muistanut jollain pienellä mukavalla minulle rakkaimpia ihmisiä. Tietysti tällainen pikkuisena Traveler’s notebookin jouluvihkona olisi enemmänkin kuin paikallaan..? Enhän aina voi olla kansion äärellä, mutta traveler’s notebookini äärellä olen hyvinkin. Molempi parempi ja ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Tähän on hyvä lopettaa jouluplannerini esittely – hyvänyön toivotukseen ja toteamukseen siitä, että rakkaudella on tehty tämä kirjanen. Sitten se rakkaus vasta näkyykin kun kierteet poksahtelee kun ihania joulumuistoja on kerääntynyt vuosien varrella talteen!

Miten Sinä suunnittelet joulua ja oletko jo aloittanut?

 

-Anna-Johanna