Avainsana: ilo

Kevättä ilmassa

Kuvissa näkyvissä maalauksissa käytetyt guassivärit on saatu yhteistyössä Suomen Taidetarvikkeelta ja akryylimaalit Paperipilveltä.

Kevät on monelle meistä uudistumisen aikaa. Luonto heräilee eloon talven jäljiltä ja valon määrä lisääntyy. Sitä tuntee itsekin olevansa kuin talviunilta heräilevä karhu, jonka kasvoja lämmittää kevätaurinko ja jonka nenään kantautuu raikas uudelleensyntymisen tuoksu. Yhtäkkiä maailma tuntuu olevan jälleen täynnä mahdollisuuksia ja luovuus kukkii kilpaa eriväristen kukkien kanssa. Jokainen vasta-auennut silmu ja ohi lentävä perhonen on potentiaalinen kipinä hiljalleen kytevälle inspiraatiolle. 

Itselleni tämä kevät on merkinnyt uudistumista monellakin tapaa. Konkreettisimmillaan se tarkoitti uuteen asuntoon muuttamista maaliskuun lopulla. Uudet kotikulmat, asumismuodon muutos kerrostalosta paritaloon ja suuremman asunnon tuoma lisätila ovat vain joitakin esimerkkejä tapahtuneista muutoksista. Samalla muutos tuntuu tapahtuneen myös pään sisällä. Uudet ympyrät virkistävät mieltä ja oman kodin laittaminen on ollut terapeuttista, vaikkakin välillä työlästä. 

Olen tässä viime viikkoina huomannut, että näillä pienen pienillä asioilla on ollut merkitystä myös kalenteriharrastuksen osalta. En ole jahdannut inspiraatiota mitenkään erityisen kiihkeästi, vaan olen ilokseni nähnyt sitä vähän kaikkialla. Milloin huomaan innostuvani uuden kodin pihanurmikolla tepastelevasta mustarastaasta, milloin taas sateen jälkeinen raikas tuoksu innoittaa minut miettimään uutta teemaa bullet journalin viikkoaukeamalle. Joskus ihan vain sohvannurkka tuntuu riittävän kutsuvalta ja saatan käpertyä viltin alle muistikirja ja kynä seuranani. 

Ideoita tuntuu olevan kaikkialla: väreissä, tuoksuissa, kodin pinnoilla, juuri kaivetussa kukkapenkissä… Ihan missä vain. Tärkeintä kuitenkin on, että kaikki se on aivan silmieni edessä. En ole tehnyt harrastuksen osalta mitään suuria muutoksia nyt kevään mittaan, mutta ympärillä tapahtuvat muutokset ja luonnollinen uudistuminen näkyvät myös tavassani tehdä kalenteria. Silmien auki pitäminen jokapäiväisille asioille ja kauneuden sekä ihmeellisyyden näkeminen ympäröivässä arjessa pitävät mielenkiintoa yllä, vaikka en ole varsinaisesti keksinyt mitään uutta tapaa harrastaa tai hankkinut uutta kalenteria. Tyypillinen, aina jossakin kohtaa väistämättä tuleva, kyllästyminen ja kaipuu isommille kalenterimuutoksille on pysynyt poissa, kun olen niin vilpittömän ihastunut ja hämmästynyt siitä kaikesta, mitä ympärilläni näen. 

Kun inspiraatiota ei ole, sitä ei tarvitse eikä pidäkään väkisin pakottaa. Joskus kuitenkin riittää, kun tarkastelee hieman pidempään niitä vasta puhjenneita puiden silmuja tai pysähtyy kuuntelemaan linnunlaulua matkalla töihin. Se seuraava ajatus tai ideanpoikanen voi syntyä kovin yllättävissäkin paikoissa. Ja jos kevät ei jostain syystä inspiroikaan juuri sinua tai pelkästään sanan ”uudistuminen” kuuleminen saa ihokarvat nousemaan pystyyn, ei hätää. Jokaiselle meistä löytyy jotakin. Jos ei nyt, niin aivan varmasti myöhemmin. Muista pitää silmät auki ja olla armollinen itseäsi kohtaan. 

Inspiroivaa ja sallivaa kevättä! 
-Carita

Hidasta elämää Ilon Vuosi 2021 -kalenteri

”Olet kaiken ilon arvoinen”

Olimme ruskalomalla Lapissa, kun oli se suuri päivä eli #kmkesämiitti20. Meille, jotka ei päästy paikan päälle, oli järjestetty haasteita, joihin pystyimme omissa oloissa osallistumaan. Minä osallistuin tosi vähillä materiaaleilla ATC-korttihaasteeseen. Onnetar suosi kyseisen haasteen arvonnassa, ja voitin tämän Ilon Vuosi 2021 -kalenterin. Sitäpä nyt esittelen teille!

Kalenterissa on:

  • pystyt päivät
  • viikonpäivien alla nimipäivien viettäjät ja juhlapäivät
  • muistiinpanotilaa joka viikolla
  • viikkonumerot
  • kuukauden lopussa muistiinpanotilaa
  • joka kuukausi erivärinen pohjaväritys
  • joka kuukausi oma ilon teema
  • joka viikko jokin tehtävä tai mietelause
  • lopussa 2021 ja 2022 kalenterit

Kuukausien teemat ovat seuraavat:

  • Tammikuu: Mini-iloja
  • Helmikuu: Lupa iloita – ”Käännä huomio hyvään ja anna sen tuntua ilona kehossa
  • Maaliskuu: Näe ja kasvata iloja
  • Huhtikuu: Ilo siitä, mitä minulla jo on
  • Toukokuu: Aistien ilon – ”Katso ympärillesi; mistä kaikesta olet iloinen juuri nyt?”
  • Kesäkuu: Rohkeus antaa ilon myös näkyä
  • Heinäkuu: Jakamisen ilo
  • Elokuu: Myötäilo – ”Kun näkee ilon toisen sydämessä, tuntee ilon omassa sydämessä
  • Syyskuu: Tekemisen ilo
  • Lokakuu: Sydämen ilo
  • Marraskuu: Kehon ilo
  • Joulukuu: Pysähtymisen ilo

Ajattelin, että otan tämän kalenterin bullet journalin rinnalle käyttöön ja kirjoittelen tähän ne päivän positiiviset asiat.

Älä koskaan lakkaa kuuntelemasta sitä, mistä sydämesi iloitsee.

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille
– Erja K.