Avainsana: järjestely

Ylläpidon parhaat ostokset vuonna 2017

On vaikeaa valita parasta ostosta, sillä olen kaikessa maanisuudessani onnistunut olemaan hankintoihini tyytyväinen myös jälkikäteen! Mutta kun kerran kysyttiin niin vastaan, ja vastaus kuuluu näin: paras ostokseni vuonna 2017 on ollut ehdottomasti Recollectionsin vetoketjuplanneri! Syy on yksinkertainen: olen halunnut sen joka kuun alusta ottaa käyttöön, mutta olen kuitenkin säästellyt sitä täydellistä aloitusajankohtaa varten. Tämä ihailtava pidättyväisyys kertoo mielestäni vain ja ainoastaan suurista ja palavista tunteista. Olen ollut jopa niin innoissani, että vaikka en ole etsinytkään niin olen vahingossa törmännyt tuotteisiin, jotka sopivat plannerin teemaan täydellisesti. Onhan ne täytynyt lunastaa parempaan kotiin – se nyt on selvä! Paketti alkaa olla kasassa ja minun malttamattomuuteni murenee pala palalta… Se on IHANA!

Anna-Johanna

***

Pitkään piti miettiä, että mikä minulla olisi vuoden paras ostos, koska kaikki mitä on tullut hommattua on ollut omalla kohdallaan paras. Mutta kaikkein parhaimmaksi sitten valikoitui Erin Condrenin Life planner. Olen häntä jo ihastellut jo pitkään, mutta kun tilaisuus ja rahatilanne kerrankin sattuivat olemaan samaan aikaan samassa paikassa, oli minulla viimein mahdollista täyttää jo hyvinkin pitkäaikainen unelmani. Ei ole koskaa postin odottaminen ollut niin tuskaisaa, kuin nyt oli. Hän tekee kaiken sen mitä planneriltani odotan, ja vähän enemänkin.  Hän on vaan niin ihana <3  Samat ihanat ominaisuudet kuin Happy Plannerissakin, mutta koen omalta kohdaltani paremmaksi tuon kierresidonnan. Tuntuu, että koko ajan on pakko tehdän jotain hänen kanssaan.

Rakkaudella – Eiksu <3

***

Minun vuoden 2017 ehdottomasti paras ostokseni on ollut Mini Happy Planner! Rakastuin siihen ensi silmäyksellä; kannen ihastuttava lausahdus ”Don’t call it a dream, call it a plan” vei mennessään, eikä voisi olla osuvampi nyt kun menemme kohti uutta vuotta. Vaikka saavutinkin suurimman osan tavoitteistani jo tänä vuonna, tuo lause on edelleen kestosuosikkini. Lisäksi Minin kiinnityssysteemi on ainutlaatuinen ja luulenkin sen olevan lopullinen ratkaisu siihen, miten kuljetan irtolappusia mukanani ilman, että ne ovat levällään. Plussaa myös kalenterin vaakasuuntaisesta viikosta! Ah, tätä ihanuutta ei kyllästy katselemaan.

Heidi Auranen

***

Omaa lempihankintaani miettiessäni ei tarvinnut kauheasti aivosolujeni pinnistellä, kun vastaus jo piirtyi mieleeni. Happy Plannerini, se se on. Kyseessä on siis classic kokoinen Happy Planner Heidin Korttipajalta, Modern Romance-malliltaan. Tilasin tämän ihanuudeen keväällä, ja tuunasin kalenterin alkamaan jo kesäkuusta, sillä en malttanut odottaa heinäkuuta, jolloin päiväykset oikeasti olisivat alkaneet juoksemaan. Tähän kalenteriin olen saanut toteutettua paljon koristeluideoita, muunmuassa erilaisia väriteemoja, sekä penninvenytys-aukeamankin! Varsinaisena tehtävänään on tällä kalenterina toimia kotikalenterina, johon pyrin suunnittelemaan esimerkiksi kotitöitä. Ihana kalenteriaukeama motivoi tarttumaan paremmin imurin varteenkin!

♡, Inka

***

Jouduin miettimään suht kauan, mikä olisi kaikista tekemistäni ostoksista juuri Se Paras. Pitkän pohdinnan jälkeen totesin, että kesällä Vihkokaupasta ostamani ihanan karkkiraidallinen Sn@p-kansio ansaitsee tuon sijan enemmän kuin mikään muu. Omistan lukuisia leimasimia, jotka pyörivät pitkään pöydilläni, laatikoissa ja lattioilla, kunnes ne löysivät hyvän kodin Sn@pista. Nyt löydän aina haluamani helposti, ja kaaos on vähentynyt edes sen yhden asteen verran. Sanomattakin selvää on, että aion hommata näitä kansioita lisää ja sijoittaa myös muita kalenteritarvikkeitani niihin. Sn@p-hehkutusta löytyy myös tästä aiemmasta postauksesta!

– Milja

***

Parhaan ostoksen valinta oli erittäin helppo tällä kertaa. Tein nimittäin paluun juurilleni ja palasin Happy Plannerin käyttäjäksi. Aiemmin käytössäni oli classic-kokoa ja nyt käytän miniä. Yllätyin varmaan itse kaikkein eniten, siitä että hylkäsin isot koot ja rakastuin personaliin ja miniin. Oli miten oli, olen erittäin tyytyväinen miniini ja erityisesti delux-kansiin jotka ostin samaan syssyyn. Jos hehkutukseni ovat menneet ohi, niin tsekkaa postaus tämän linkin ja video tämän linkin kautta.

-Mirppu

***

Parhaimmat ostokset tälle vuodelle oli erittäin helppo valita! Heti, kun Color Crush Champagne oli saatavilla, se oli pakko saada. Enkä ole katunut hetkeäkään. Kaunis, elegantti, suloinen ja kaunis. Ja niin se personal vei multakin koko käden, kun sille annoin pikkusormen. Saman asian teki Me And My Big Ideas-tarrakirjaset. Niitähän kummasti on ilmestynyt neljä kappaletta, ja ahkerassa käytössä ovatkin. Personalin kanssa ne yhdessä muodostavat tällä hetkellä mulle tuunauksen perustan – ainakin tähän kalenteriin!

– Mira R.

***

Ehdottomasti tämän vuoden paras ostokseni on ollut Positiivareiden nimikoidut kalenterin kannet. Voin kertoa, että kannet tilattuani odottavan aika oli TODELLA pitkä. Kansien saavuttua se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja välillä käyn salaa silittelemässä kalenterin kansia ihan vaan siitä syystä, että ne ovat niin ihanat! Kalenterin kannet ovatkin saaneet ansaittua huomiota, missä tahansa olen sattunut ottamaan kalenterini esille. Parasta kalenterin kansissa on se, että ne voi vaihtaa aina seuraavaan kalenteriin.

-Piia

***

Eipä kuulkaa olekaan mikään ihan helppo homma valita vuoden parasta ostosta. Voisin luetella tähän pitkän litanjan ihania tuotteita, joita olen tämän vuoden aikana ostanut, mutta koska valinta on tehtävä, valitsen Mujit. Nuo ihanaakin ihanammat kynät, jotka liukuvat paperilla kuin taitoluistelija jäällä.
Okei, kielloista huolimatta kerron myös sen toisen lempparini, joka on mikäpä muukaan, kuin gold edition Leuchtturm1917, jonka ostin Vihkokaupalta.

– Ruut

***

Paras ostokseni on ollut pieni, vaan erittäin merkittävä: ostin loistavat pienet askartelusakset, joiden kanssa työstäminen erilaisten materiaalien kanssa tuntuu helpolle ja nautittavalle. 🙂

-Raija

***

Mun parhain ostos oli ehdottomasti Ajaston Ark! Olin aivan varma ettei musta ikinä tulisi Traveler’s Notebookin käyttäjää, mutta tässä sitä ollaan! Aivan ihanan kokoinen, sopii mukana kuljetettavaksi ja saa paljon muistiinpanotilaa ja muuta mukaansa sopivassa koossa. Pidän erityisesti siitä, että Ajasto valitsi materiaaliksi keinonahkan aidon nahkan sijasta, se tuntuu kädessä mielestäni paljon miellyttävämmältä.

♥ Roosa

***

Tämän vuoden paras ostokseni oli ehdottomasti Happy Planner miniin tarkoitettu tarrasetti, jonka ostin Klemmarikellarista. Kakkosena Happy Planner mini, johon nämä tarrat sopivat. Setissä on niin koko päivän täyttäviä laatikoita, kuin pienempääkin tarraa. Vähän kaikkea siis. Ja näistä ihan lempparina koko sivullinen kahvitarroja! Värit ovat tosi vaihtelevia, joten jokaiseen aukeamaan löytyy jotakin, eikä kaikki ole sitä samaa. Tästä riittää pitkäksi aikaa täytettä kalenteriin, ehdottomasti hintansa väärti (joka ei ole kuin himpun vajaa 22€).

Sanna

***

Olen tehnyt vuoden aikana useampiakin hyviä hankintoja ja kärkikastin valinta olikin oikein helppoa. Kaikkein parhaat ostokseni ovat kuitenkin Nuunan muistikirjat, joita minulla on kaksin kappalein.  Suurempi muistikirja on Thermo-versio ja sen kannen kuviointi muuttaa väriä lämmön vaikutuksesta. Käytän sitä kotona pysyvänä bullet journalina ja listakirjana. Pienempi muistikirja on bullet journalin ja itsetehdyn kalenterin sekoitus ja se kulkee mukanani kaikkialle.

Tiia

DIY: Oma minikirjanen washisampleille!

Siinä vaiheessa kun haluaa kaikki mahdolliset tuunaustarvikkeet pitää mukana inspiraation varalta, saattaa tulla säilytysongelma. Traveler’s Notebookini toimii päiväkirjana ja se kulkee mukana milloin minnekin. Haluan kirjoitusvälineiden lisäksi pitää saatavilla myös papereita ja tarroja, mutta ne ovat niin litteitä, että menevät hyvin päiviksen väliin. Käytän paljon washiteippiä koristelussa ja se onkin monesti ensimmäinen, jolla sivua tai aukeamaa koristelen. On siis olennaista, että myös erilaisia washiteippejä kulkee mukana – tai ainakin näytteitä niistä. Ne kuitenkin pullistavat huomattavasti Traveler’s Notebookiani ja kirjoittaminenkin alkaa olla haastavaa jos kirjoittaa kuten minä eli ei ota vihkoa pois kansista tuunauksen ajaksi. Päätin, että washisamplet tulee laittaa niin, että ne ovat omassa härpäkkeessään, mutta ei irtopainoksena vaan sievästi selattavissa. Tarve oli jo ja sitten syntyi ratkaisu! Tein mustasta nahkasta itselleni minikokoisen Traveler’s Notebookin ja nyt näytän teille kuinka se syntyi!

Luulin, että tässä oli koko tarvikkeisto, mutta olin väärässä loppujen lopuksi. Alkuun pääsin kylläkin! Leikitään, että kuvassa on kaikki tarpeellinen, eiköstä vaan? Minä käytin palan nahkaa, joustavaa kangaskuminauhaa, meistiä (jota myös nahkapaskaksi kutsutaan), mattoveistä, valkoista liitua, viiltämisen kestävää alustaa ja samansorttista viivoitinta. Alustana käytän lasilevyä paremman puutteessa, joten tarvitsin puunpalasen jonka päällä meistiä käyttää ilman miljoonia sirpaleita.

Ensin tasoitin nahkapalan reunat, jotta saan leikattua oikean kokoisen palan washikirjastani varten. Valmiin kirjasen mitat ovat 10 cm x 8 cm x 2 cm. VINKKI! Pidä mattoveitsen terä mahdollisimman lyhyenä niin terä ei lähde seilaamaan ja saat turvallisesti painaa sitä ilman pelkoa terän katkeamisesta.

Mustaan nahkaan on kovin vaikea tehdä merkintöjä niin käytin valkoista liitua merkkauksissani. Mittasin nahkasta palan, jonka leikkaan irti mattoveitsellä.

 

Nyt meillä on kirjaseen tarvittava pala valmiina. Halusin vielä pyöristää kulmat, jotta saan siistimmän lopputuloksen.

Olen käyttänyt kulmien pyöristämiseen samaa kikkaa paperin, kartongin ja nahkan kanssa aiemminkin. Otin joutilaan muistikirjan, jota ei tarvitse sääliä. Painoin sen reunoja myöten menemään nahkan päälle ja leikkasin mattoveitsellä kannen pyöreää kulmaa pitkin. Näin alimmaisena olevasta nahkasta saadaan terävä kulmake pois! VINKKI! Muista painaa aina reippaasti nahkaa paikallaan kun viillät – jos nahka lähtee karkuun niin tulee epäsiistiä jälkeä.

 

Nahkapalasessa on nyt pyöristetyt kulmat! Nyt jouduin kyllä hieman siloittelemaan saksilla jälkikäteen, mutta muuten tekniikka ajaa asiansa!

Seuraavaksi mitataan reikien paikat kuminauhoja varten. Hieman hassulta näyttää näin monet liitumerkinnät, mutta eri tavallakin voi tehdä ja niihin on kuitenkin syynsä. Ensin mitataan puoliväli 9 cm – merkitään se ylös ja alas. Halusin jättää leveän 2 cm:n selkämyksen kirjaselle niin siihen tarvitaan tilaa 1 cm molemmin puolin keskikohtaa – merkit niihin kohtiin. Päätin kuitenkin tehdä reiät hieman alemmas kuin mihin olin nyt rivin tehnyt niin mittasin 0,5 cm reunoista reikien paikoiksi – merkitsin ne. Kas siinä neljäntoista liitumerkin tarina! VINKKI! Liitu kannattaa teroittaa tätä varten niin saa oikein tarkat kohdat!

Seuraavaksi pääsemme nakuttelemaan! Tehdään kaksi reikää ylös ja kaksi alas – reiät siis kahdelle kuminauhalle ovat valmiit! Itseasiassa tässä vaiheessa tehdään reikä myös sulkumekanismina toimivalle kuminauhalle. Tämä vaihe ei nyt kuvissa näy, mutta kerron! Se voidaan tehdä joko keskelle takakantta tai keskelle selkämystä. Itse tein sen keskelle selkämystä. Tein reiän siis keskelle korkeudesta mitaten eli 5 cm:n päähän nahkan reunasta. VINKKI! Tässä työvaiheessa kannattaa varmistaa, että alusta on kestävä ennen kuin hujauttaa lävistäjää vasaralla nuppiin. Aika kevyellä napautuksella nimittäin menee meisti peruspaksusta nahkasta läpi ja saattaa vaurioittaa myös alustaa.

Pujotetaan kuminauha kuvan osoittamalla tavalla. Jos yritän sanoittaa tämän tekovaiheen niin siitä ei tule yhtään mitään. Toivottavasti kuva on tarpeeksi havainnollistava! Pujotuksen jälkeen leikkaan nauhan sopivaan mittaan ja solmin päät osoittamaan alas. VINKKI! Voit halutessasi jättää nauhalle vähän pituutta häntiin – roikkuvat koristeet eivät ole hullumpi idea!

Sulkumekanismiin ei tarvitse kuin pujottaa sopivan kokoinen lenkki nauhaa reiästä sisältä ulos. Mittaa, että nauha menee sopivasti kirjasen ympäri ja että se sulkee sen napakasti. Leikkaat nauhan sopivaan pituuteen. Jos haluat pujottaa koristeita menemään sulkunauhaan niin se kannattaa tehdä nyt. Lopuksi solmi nauhojen päät ja kokeile, että solmu on isompi kuin reikä ettei koko sulkunauha tule läpi ja irtoa. VINKKI! Tässä kannattaa ottaa huomioon, että kirjanen pullistuu! Jos jätit selkämykseen leveyttä niin kannattaa sen näkyä myös sulkumekanismissa.

Kas näin syntyi washisampleille oma kirjanen mukana kulkemaan! Tämä mallihan toimii varsin kätevästi myös ihan tavan korttikotelona. Minun washisampleni on kieputettu laminoituihin paloihin, jotka sujahtavat hyvin maksu- ja etukorteille tarkoitettuihin lokeroihin eli samoja inserttejä voi käyttää tarpeen mukaan molempiin tarkoituksiin. Nyt suurin tarve oli kuitenkin saada kaikki ihanat washini mukaan laukkuun ja käyttöön missä milloin kuljenkin!

-Anna-Johanna