Avainsana: jäsenet

Kalenterimania went Taiteiden Yö, vol.2

Taas päästiin miittaamaan ryhmäläisten voimin Turun Suomalaiseen Kirjakauppaan osana Taiteiden Yö -tapahtumaa! Reilu kymmenen ihanaa jäsentä pääsi paikalle kalentereineen ja armoton tuunaus alkoi puoli kuuden aikaan. Tällä kertaa jännittävää oli se, että ikioma Mirppumme nousi lavalle Tiian kanssa kertomaan bujoilusta.

Itse otin mukaani vain kaksi kalenteria, jotka olivat arjen pyörityksen keskellä jääneet hiukan vähemmälle huomiolle. Onneksi tuon neljän tunnin aikana onnistuin saamaan ihanat kalenterini jälleen ajantasalle, ihan loppuvuoteen saakka.

Kuva: Suomalainen Kirjakauppa

Paljon oli ihmisiä liikkeellä ja uteliaimmat uskalsivat tulla juttelemaankin. Aivan ihanaa! Paljon tuli nähtyä muidenkin kalentereita ja oli aivan mielettömän ihanaa päästä vaihtamaan kuulumisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Suomalainen Kirjakauppa oli varannut meille pöydän ihan vain tuunailuja varten, sekä muutamia laatikollisia mm.washiteippejä ja tarroja. Aivan mahtavaa, kiitos Suomalainen Kirjakauppa!

Kuva: Suomalainen Kirjakauppa

Puoli yhdeksän aikaan olikin sitten Miran ja Tiian vuoro istua Kirjakaupan haastattelutuoleihin, joissa he kertoilivat bujoilun saloista; mitä se on, kenelle sopii, sekä tietysti siitä, mitä se sellainen Kalenterimania on. Lisäksi esittelyssä oli Ajaston Maker -kalenteri!

Kuva: Suomalainen Kirjakauppa

Jäsenet, jotka eivät päässeet paikalle saivat katsella live-lähetystä ryhmän puolella, jonne ihana Inkamme sen kuvasi. Ilta hujahti ohi todella nopeasti, hyvässä seurassa aika rientää. Mitäs sanotte jos ensi vuonna uudestaan?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

Voiko kalenteria ja bujoa käyttää samaan aikaan?

Moni on varmaan ehtinyt jo tutustua Ryder Carrollin Bullet Journal (tai BuJo) muistiinpanojärjestelmään. Järjestelmä perustuu siihen, että muistivihkoon tehdään to do-listoja ja omia kalenterisivuja, joihin sitten merkitään menot, tapaamiset ja tehtävät. Esimerkiksi Instagramista ja Pinterestistä löytyy valtavasti inspiraatiota eri sivuihin ja listoihin, mutta monelle kalenteriharrastajalle varmaan nousee mieleen kysymys: Voiko Bujoa ja kalenteria käyttää samaan aikaan?

Vastaus on: Kyllä voi. Itse olen löytänyt planner-rauhan tällaisesta kombinaatiosta, ja nyt olisi tarkoitus jakaa järjestelmäni kanssanne. Minulla on käytössä Cahier-kokoinen DIY Travelers Notebook, jonka insertit olen ostanut Etsystä. Yhtä hyvin tämä toimisi kuitenkin millä tahansa kombinaatiolla, kunhan löytyy jonkinlainen valmiiksi tulostettu kalenteri sekä Bujo-vihko. Tältä näyttää tämänhetkinen kalenterini.

Kalenteriin merkitsen kaikki menot ja tapaamiset etukäteen. Käytän useimmiten paria tarraa ja Washi-teippiä, mutta koristeleminen ei ole välttämätöntä. Joskus laitan myös viikkokohtaiset to do:t kalenteriaukeaman Notes-osioon. Kalenterin loppuun olen vielä piirtänyt varmuuden vuoksi tulevaisuuslokin.

Mitä sitten löytyy Bujostani? Ensinnäkään en tee Bujoon kalenterisivuja. Niitä löytyy jo kalenterista, enkä halua kirjoittaa kaikkea kahteen kertaan. Ainut poikkeus on projektit, jotka vaativat oman aikataulun, esimerkiksi tämä kalenteriaukeama on lopputyön seuraamista varten.

Bujosta löytyy myös mahdolliset kuukausi- tai viikkotrackerit. Kirjoitan bujossa päiväkirjaa, joten trackerit löytyvät aina päiväkirjasivujen yhteydessä. Näissä kuvissa esimerkkinä toukokuun tracker-sivu sekä tyypillinen päiväkirjasivu.

Tottakai bujosta löytyy myös erilaisia to do-listoja. Näitä kirjoitan hyvin nopeasti enkä koristele yhtään mitään. Ne on niin sanotusti ainoastaan hyötykäyttöön, enkä jaa niitä somessa.

Viimeinen mutta hyvin olennainen osa bujostani on collectionit, eli kokoelmat. Rakastan kirjoittaa muistiin esimerkiksi elokuvat, jotka olen nähnyt, lahjaideat tai some-seuraajien määrät. Tältä näyttää minun tämänhetkinen äänikirja-tracker.

Tämä oli BuJo/kalenterijärjestelmäni lyhyesti kerrottuna. Toivottavasti saitte vähän inspiraatiota bujon ja kalenterin yhteiskäyttöön, kysykää lisää jos jokin mietityttää! Muistakaa, että BuJo voi olla juuri se, mitä sinä tarvitset, ja se voi olla juuri sen näköinen kuin haluat sen olevan.

Hyvää alkanutta syksyä teille kaikille,

Anna

P.S. Jos haluatte nähdä lisää bujostani löydätte minut Instagramissa osoitteessa www.instagram.com/project_anna

Linkit:

pistevihkot (eri kokoja): https://www.etsy.com/se-en/listing/279283360/pack-of-3-kraft-notebook-inserts-midori
Weekly planner insert (24 viikkoa): https://www.etsy.com/se-en/listing/279604938/weekly-planner-fauxdori-midori-insert