Avainsana: kalenterimania miitti

Kesämiitti lähestyy!

Vihdoinkin! Enää pari hassua päivää ja sitten se on täällä! Kalenterimanian 1-vuotis Kesämiitti!

Me ylläpidon kanssa olemme aivan innoissamme saadessamme huikeat 100 kalenterimaanikkoa saman katon alle tuunailemaan, seurustelemaan ja ihastelemaan kalentereita. Vieläpä koko päiväksi. Tämä miitti on tämän hetken THE MIITTI, tapahtuma, jota me ylläpitäjät olemme suunnitelleet kauan! Idea suuren suuresta 1-vuotis miitistä taisi saada alkunsa jo muutama päivä sen jälkeen, kun Mirppu perusti Kalenterimanian. Silloin toki Kesämiitti oli vain ajatuksen tasolla, ja ajatus kirjoitettiin ylös plannereihin: ”Täytyy järjestää 1vee miitti. Suuri.”

Ja nyt, reilu vuosi myöhemmin ideat toteutuvat. Ajatukset on koottu ylös selkeämmin, suunnitelmat ovat valmiita. Joten pitäkää hatuistanne kiinni, sillä 4. kesäkuuta se vihdoinkin tapahtuu!

Mitä kaikkea matkan varrella on sitten puuhattu miitin järjestämisen osalta? Armotonta brain stormingia! Koska meitä ylläpitäjiä on aika läjä, jaoimme vastuualueet. Näin emme tekisi samoja asioita, joita jo joku muu hoitaa, emmekä tiedustelisi samoista paikoista moneen kertaan samoja asioita. Koska järjestettävää oli niin paljon, tehtävien jakaminen oli luonnollinen vaihtoehto.

Yhdessä aloitimme hyvissä ajoin, jo viime vuonna, pohtimalla sopivaa ajankohtaa; Syksyllä sataa, talvella on kylmä, keväällä on muuten vain tyhmää ja kesällä juhannuksesta eteenpäin jengi on ties missä päin levällään lomailemassa. Eipä jäänyt paljon vaihtoehtoja jäljelle, joten yksissä tuumin päätimme, että 4.kesäkuuta olisi kaikista parhain vaihtoehto (tai ainakin me yp:t olisimme tuolloin kaikki maisemissa).

Turun pään ylläpito edustavana.

Seuraavaksi pähkinäksi muodostui tilat miitille. Erilaisia paikkoja tutkittiin netissä, kartoitettiin tiloja matkojen, ihmismäärien yms. asioiden valossa. Samalla piti päättää montako kalenterimanialaista kutsumme. Olisimme halunneet tietenkin teidät kaikki paikalle, n. 3 500 ihanaa jäsentä, mutta se ei meidän ylläpitäjien resursseilla tietenkään ole mahdollista. Ehkä sitten joskus. Meille oli myös erittäin tärkeää, että tämä tapahtuma olisi jäsenillemme maksuton.

Mietimme, olisiko n.20-30 ihmistä sopiva määrä, mutta koska suurin piirtein sama määrä on aina muissakin ”tavallisissa” miiteissä, tuntui se aika pieneltä. Onhan kyseessä sentään THE MIITTI! Mirppu taisikin heti hihkaista: ”Sata! Sata jäsentä”, mutta me muut haukoimme henkeämme… Sata jäsentä? Aika paljon sekin… Mirppu kuitenkin oli vakuuttava, kyllä sata jäsentä ilmoittautuu, sadalle on vielä helppo löytää tilat, jne… Joten sekin lyötiin sitten lukkoon. Sata jäsentä kutsutaan kesäkuun 4.päivä miittiin. Mutta minne?

Tiedustelimme monesta eri paikasta, kunnes yksi tila nousi ylitse muiden: Kauppa&Galleria Talli, Espoossa. Paikka oli ylivertainen monestakin syystä: Sinne olisi helppo tulla, siellä on ennenkin järjestetty suurempia tapahtumia ja mikä tärkeintä, se oli vapaa 4.kesäkuuta. Psst… Jos sinä haluat varata tämän tilan omiin juhliasi tai muuta tilaisuutta varten, ota rohkeasti yhteyttä Talliin joko puhelimitse, 040 9329 429, tai sähköpostitse [email protected]. Ja vielä suuret kiitokset, että saamme käyttää tilojanne  Kauppa & Galleria Talli. !

Miittipaikalla on aivan omanlaisensa persoonallinen tunnelma ♥

Nämä olivat oikeastaan suurimmat päänvaivat miitin järjestämisessä tähän asti. Seuraavaksi aloimme pohtia mitä kaikkea kivaa miitissä sitten tehtäisiin. Tuunattaisiin kalentereita tietysti, mutta koska sitä nyt tehdään muutenkin joka päivä, halusimme ehdottomasti jäsenillemme jotain spesiaalista. Joten sponsorointia! Arpajaiset! Joku puhumaan kalentereista! Ruokaa!

Päätimme siis hankkia sponsoreita. Paljon. Kaikkialta! Halusimme osallistujille goodie bagit täynnä ihanuuksia ja alennuskoodeja. Lisäksi halusimme arvontapalkintoja! Alun perin tarkoituksena oli järjestää vain yksi arvonta, mutta koska mukaan lähtevien sponsorien määrä yllätti meidät, päätimme sitten järjestää niitä enemmän. Kesämiitissä arvotaan ainakin Klemmarikellarista saatu ihana Color Crush personal, Chic Companylta saatu Heidi Swappin pinkki ihanuus, sekä Plum Paperin ihana kukkakuosinen kalenteri!

Sponsorien hankkiminen oli stressaavaa… Ajatus siitä, että pyytäisimme monista eri paikoista ilmaista tavaraa tapahtumaan, jota ei vielä oltu edes julkaista, tuntui… no, stressaavalta. Mutta tuumasta toimeen! Aloimme lähettää tiedusteluja ympäri Suomea, ja maailmaa – jenkkilään asti. Odottavan aika on pitkä. Kunnes ensimmäinen sponsori ilmoittautui. Sitten toinen…kolmas…neljäs… On muuten aika hauska fiilis pyytää sponsorointia tapahtumaan, jonka ajankohdaksi sanottiin ”keväälllä 2017”. Itse olin yllättynyt siitä, ettei kukaan sponsoreistamme tuossa vaiheessa pyytänyt tarkkaa päivää. Joten suuren suuret kiitokset kaikille mahtaville sponsoreillemme <3

Ajasto

Anun Putiikit

Chic Company

Freckled Fawn

Heidin Korttipaja

Karuski Paper

Klemmarikellari

Kuretake UK

Pilot Pen

Sinelli

Stabilo

Suomalainen Kirjakauppa

Teippitarha

Kustantamo S&S

Loihdi

Korson aseman puoti

Se Hämeenpuiston Vihkokauppa

Harjun Paperi

Jeminalovespaper

 

Sitten se tapahtui. Laitoimme ilmoituksen Kalenterimanian FB-sivulle: ”Kesämiitti 4.kesäkuuta. 90 ensiksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan.” Ei todella mennyt kauaa, kun miitti oli täyteen buukattu. Huikeaa! Ylläpito hengähti! Jes, me teimme sen! Se todella tapahtuu!

Olemme todella, todella innoissamme, että niin moni Kalenterimanialainen pääsee paikalle ja harmi, ettemme voineet järjestää vieläkin suurempaa miittiä.

Ehkä ensi vuonna.. 😉 Olemme kuitenkin muistaneet myös kaikkia niitä jäseniä, jotka eivät paikalle tällä kertaa pääse, ja keksimme jotain kivaa varmasti teillekin 😉

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

 

 

Viikonloppu Turussa ja miitti Klemmarikellarissa

Maaliskuun loppupuolella pakkasi tämä keravalainen maanikko kalenterinsa, kimpsunsa ja kampsunsa kasaan ja suuntasi Turkuun viikonlopuksi. Mirppu majoitti minut viikonlopuksi luokseen, ja lauantaina puolen päivän maissa suuntasimme Turun ja Raision rajalle. Joku varmaan jo arvasikin – Klemmarikellariin! Tai no, ei varsinaisesti Klemmarikellariin, vaan Klemmarikellarin pyörittäjän Jonnan kotiin. Ihana Jonna avasi kotinsa ovet joukolle maanikoita, ja niimpä me miittasimme kymmenhenkisellä porukalla. Keittiönpöytä ei kauaa ollut näkyvissä, kun kalenterit, paperikot, tarrat ja teippirullat jo kasautuivat pinoihin ympäriinsä. Ihana Elli-koira piti meille myös seuraa. ♥ Vaikkakin joutui ”raukka” tyytymään vain kalentereiden koristeina roikkuvien pompom-pallojen katseluun, vaikka niitä olisikin varmasti ollut paljon mukavampaa mutustella!

Itselleni tämä taisi olla ensimmäinen sellainen miitti, jossa sain kalenteriinkin oikeasti jotain aikaiseksi! Heidi Swappin large memory plannerini sai yhdelle sivulleen koristeet, ja lauantain kohdalle liimasin tietenkin Kalenterimania-tarran!  Oli ihanaa nähdä käytännössä mitä kaikkea miitissä ihmiset kalentereihinsa tekivät, kokeilivat ja miettivät. Ja kuinka eri tavoin ihmiset lähtevätkään lähestymään aukeaman koristelua! Yksi leimaili leimakuvia ja väritteli niitä, toinen leikkasi taaarkasti pieniä sulkia irti kuviopaperista. Yksi ehti koristella kokonaisen kuukauden, kun toinen mietti tarkkaan mitä tekisi yhdelle aukeamalleen. Jotenkin tämä miitti kiteytti mahtavasti sen miten koristelutapoja ja -tyylejä on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin!

Kun tarroja, washeja ja muita ihanuuksia oli jo jokin tovi liimailtu ja ihasteltu, koitti ihana hetki; pääsimme kaikki ostoksille Klemmarikellariin! Siinä sitä riitti ihmettelemistä, kun kaikki normaalisti netin päässä olevat tuotteet olivatkin hypisteltävissä. Itsehän lopulta menin valinnan vaikeudesta aivan sekaisin, ja lähdin miitistä lopulta _yksi_ tarra-pakkaus mukanani. Yksi ainoa! Ja kyllä tästä sai Miralta ihmettelyä ja kuittailua lopun viikonloppua kuullakkin 😀 No, täytyy selkeästi seuraavalla kerralla valmistautua paremmin!

Miitistä jäi todella fiilis, kiitos siitä kaikille paikalla olleille! Ja erityiskiitos Jonnalle kun meidät kutsuit luoksesi miittaamaan ♥

♥, Inka