Avainsana: kalenterin koristelu

Plan with me – aukeaman tuunaus pelkillä musteilla

Helou helou helou! Erilaiset leimailumusteet ja niiden käyttömahdollisuudet puhuttavat ryhmässä aika ajoin. Tätä postausta varten päätin kokeilla, käytännössä soveltaa musteita, mahdollisimman monipuolisesti yhden kalenteriaukeaman tuunaamiseen. Taustaan oli käytössä pari erisävyistä Distress Inkiä ja Distress Oxidea. Oxidet reagoivat veden kanssa, joten lisää tekstuuria ja eloa olisi näihinkin sivuihin saanut ripottelemalla hieman vesipisaroita mustepinnan päälle.

Aloitin värittelemällä paperin melkolailla kauttaaltaan keltaisella ja oranssilla musteella, lisäten vielä lopuksi hieman vaaleanpunaista sivujen keskiosiin. Levitin musteen yllä olevassa kuvassa näkyvällä musteenlevittimellä, mutta esimerkiksi meikkisienet ovat oiva vaihtoehto musteen tuputteluun.

Kun sivuista ei enää juuri valkoista ollut näkyvissä, siirryin musteen käyttötapaan numero 2: sapluunoiden läpi töpöttelyyn. Käytin samaa tuputinta kuin taustassakin, samoin väreinä toimivat samat oranssi ja vaaleanpunainen koko ajan. Kun sapluunan läpi tuputti reilulla kädellä mustetta, erottui kuvio hyvin vaikka tausta olikin värjätty samalla värillä! Musteen määrää ja kerroksia säätelemällä on siis mahdollista yhdellä ja samallakin mustetyynyllä saada aikaan eläväistä lopputulosta.

Kokeilin valkoisella Stazonin täyttömustepullolla saada aikaan sivulle roiskeita, mutta tämä yritys jäi siksi itsekseen – yritykseksi. Muste tulikin pullosta paksuna tavarana, eikä niin juoksevana kuin olin mielessäni jostain syystä kuvitellut. Pisarat jäivät tönkön näköisiksi ”helmiksi” sivuille. Se voisi jossain muussa tapauksessa olla kivakin efekti, mutta se ei kumminkaan mielestäni tähän kokonaisuuten toiminut. Päädyin levittelemään pisarat sormella hieroen ja se toimikin kivasti. Aukeama sai ikään kuin raikkautta valkoisista ja osittain taustaan lähes sulautuvista vaaleista kohdista.

Viimeisenä silauksena oli vuorossa vielä neljäs mustetuunailun vaihe, se ehkä ilmiselvin. Leimaaminen siis! Värien vastapainoksi halusin leimattavien kuvien erottuvan taustastaan kunnolla, ja päädyin perinteiseen mustaan. Mustana musteena olen tykästynyt käytössäni olevaan Versafineen ja Personal Plannerini sivut kestävät hyvin senkin käyttöä. Sivut saivat yläosaansa muutamia pilviä ja alareunoihin taas hieman kasvillisuutta. Sinne tänne läiskin vielä pikkuisia sydämiä – toivon että tuleva huhtikuu on rakkauden täyteinen!

♥, Inka

Plan with Laura – AndieDesignsCo

Postauksen tarrat saatu yhteistyössä AndieDesignsCo:n kanssa.

Pääsin yhteistyön merkeissä tutustumaan minulle uuteen kotimaiseen tarrakauppiaaseen, nimeltä AndieDesignsCo. Kyseessä on Etsy-kauppa. Kurkkaa tarrojen esittely Kalenterimanian facebook-ryhmän livessä.

On aina ihana löytää uusia tuttavuuksia ja erityisesti kotimaisia tarrakauppoja. Tykkään kannattaa kotimaisia yrityksiä, meillä on huippuosaamista jota hyödyntää!

Sain ison kasan erilaisia funktionaalisia tarroja. Funktionaaliset tarrat tarkoittavat jotain tiettyä toimintoa kuvaavia tarroja. Tykkään käyttää tälläisiä tarroja paljon, muunmuassa harrastusten ja menojen merkkaamiseen.

Silmälasitarrat sopivat moneen, esimerkiksi optikkoajan, työvuoron tai lukemisen merkkaamiseen.

Tarroja voi käyttää monipuolisesti ja näissä on tosi hyvä laatu! Tarra pysyy hyvin paikoillaan, mutta onnistui siirtääkin jos meni vinoon tai väärään kohtaan!

Omiksi lemppareiksi taitaa nousta kettumukit ja typyt, joilla voi merkitä kasvohoitoja ja muita itsestään huolehtimisjuttuja. Ne on niin pinnalla omassa elämässä nyt!

-Laura