Avainsana: kalenterin tuunaus

Minun kalenterini, minun tyylini

Mulla on aina ollut jonkinlainen kalenteri, ala-asteella Polluxin heppakalenterit, ja sen jälkeen Demi-kalentereita. Muistan, että tykkäsin tuunailla kalentereita jo aiemmin vähäsen, mutta planneroinnista innostuin kuitenkin kunnolla vasta keväällä 2016. Katselin YouTube videoita ja samoihin aikoihin löysin myös Kalenterimanian. Hankin Carpe Diemin toukokuun lopulla, samalla tuli kulutettua aikaa ja rahaa myös nettikaupoissa, shoppaillen söpöjä tarroja, washeja ja muuta kalenterisälää. Ruokaostoksilla tuli aina tsekattua myös askarteluhyllyt.

Hullaannuin kalenterin tuunaukseen hyvin nopeasti, ja pyrin tekemään aukeamista toistaan hienompia. Olin löytänyt tyylini kalenterin tuunaukseen. Avasin itselleni myös toisen Instagram- tilin, jonne laitoin vain kalenteriin ja sen tuunaukseen liittyviä kuvia.

Hyvin nopeasti pieni perfektionisti mussa alkoi kuitenkin ahdistua, jos jokin aukeama jäi tuunaamatta, en pystynyt edes kirjottamaan menoja koko aukeamalle, jos sitä ei oltu tuunattu. Häpesin myös hutaistuja tuunauksia, vaikka itseäni vartenhan kalenteria koristelin. En tykännyt myöskään siitä, jos jotkut päivät jäivät tyhjiksi, tuntui että olin koristellut ne turhaan. Aloin stressaamaan kalenterini tuunaamisesta, vaikka sen tarkoitus oli olla vain hauskaa ja luovaa ajanvietettä.

Aloitin syksyllä koulun, joten aikaa kalenterin tuunaukseen jäi vähemmän. En myöskään jaksanut raahata painavaa kalenteria mukana koulussa, joten Carpe Diemistä tuli mulle liian epäkäytännöllinen. Mulla ei ollut enää aikaa luoda kauniita aukeamia, joten koko kalenteri alkoi ahdistamaan, joten laitoin sen kaappiin, pois silmistä.

Kalenterin tarve ei kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Yritin muutaman kerran ottaa kalenterin esiin ja tuunata kivoja aukeamia. En kuitenkaan tykännyt yhtään siitä, että kalenteriin oli jäänyt tyhjiä sivuja, olisin halunnut luoda ehjän kokonaisuuden, jota voisin ihailla myöhemmin, kun kalenteri olisi täynnä. Jätin kalenterin kokonaan pois joksikin aikaa, poistin kalenterin Instagram-tilin ja laitoin Carpe Diemin takaisin kaappiin.

Joulukuun alussa löysin YouTubea selatessani bujoilun. Ajatus siitä, että saisin tehdä kalenterin alusta asti itse, oli mielenkiintoinen. Päätin samalla, että en halua käyttää kalenteriin niin paljoa rahaa. Ostin Tigerista 4€ pistevihon, johon aloin pitämään kalenteria, omalla tyylilläni.

En kaivannut enää koreasti koristeltuja sivuja, vaan aloin käyttämään kalenteria sen oikeaan käyttötarkoitukseen, pitämään elämääni (ainakin aikataulun suunnittelun kannalta) järjestyksessä. Pidän edelleen kalenterin tuunauksesta, mutta teen sen minimalistisemmin.    Tykkään bujossa myös siitä, että voin tehdä jokaisesta viikosta juuri sellaisen kuin haluan, tai sitten ei tarvitse tehdä ollenkaan. Jos tuntuu, että jollain viikolla ei ole yhtään menoja, voin tehdä viikolle vain To Do-listan viikkoaukeaman sijaan.

Kalenterin koristelusta ei kannata ottaa liikaa stressiä, sillä silloin se ei ole enää hauskaa. Pitäkää kalenteria itsenne vuoksi, se on teidän kalenterinne.

Anniina

 

Plan With Milja – Inspiraationa lempiväri

Huomenta kanssamanialaiset!

Tänään kurkataan tarkemmin mun kalenterituunaustapoihin Plan With Me -postauksen parissa. Haasteena koristelutavoille oli tällä kertaa oma lempiväri, joka mulla sattuu vaihtelemaan vähintään kerran kuukaudessa. Siitä huolimatta, että olen viimeaikoina haikaillut kaiken keltaisen perään, päätin valita yhdet ikisuosikkiväreistäni. Sinistä ja violettia yhdistettynä pieneen määrään hopeaan – erittäin toimiva värikombo, jota löytyy myös mm. hiuksistani. Niin paljon siitä tykkään. Kalenterina toimii kultainen personal-kokoinen Color Crushini.

Aloitan kalenterinlaittoni aina keittämällä itselleni kupin teetä, tänään vuorossa Milky Oolong. Tee on erittäin olennainen osa prosessia, sillä se tekee yleensä kaikesta parempaa. Tämän jälkeen on hyvä ottaa koristeltava kalenteri esille – tuunaan joko työpöytäni ääressä, tai äärimmäisen epäergonomisessa asennossa sohvani nurkassa planneria sylissäpitäen – tänään valitsin työpöydän kuvien ottamista helpottaakseni. Teen jälkeen ensimmäinen osa tuunaustani on 99% ajasta washit, joita kerään kasan viereeni ja päätän niiden avulla väriteeman. Nyt väriteeman ollessa jo valmiiksi valittu, ovat teipit luonnollisesti sitä mukailevia. Sitten vaan sivut irti plannerista ja teippejä laittelemaan!

 

Washi-överit on aina hyvä tehdä, joten valitsin viikkosivuilleni viittä eri teippiä; kahta ohutta glitter-teippiä, laser-foilattua hopeaista, valkopohjaista violettipilkukasta ja hopeaa foil-teippiä. Pilkkuteipin piilotin suurimmaksi osaksi hopean foilin alle, sillä halusin vain yksiriviset pilkut näkyviin. Rei’itin seuraavaksi sivujen reiät takaisin näkyviin ja valitsin sopivat tarrat. Käytän useimmiten printtaamiani tarroja ”pohjana”, mutta nyt huomasin omistavani hyvän valmiin viikkosetin tätä aukeamaa varten. Tarrasetti on ihan Kalenterimaniaan liittymiseni alkuajoilta, ja se on ollut hukkuneena jonnekin tavarakasojeni syövereihin tulostimen otettua taloudessani vallan. Selkeästi se on odottanut hyvää hetkeä päästä käyttöön, ja tänään on juuri se päivä.

 

Tykkään koristella sivuni tosi täyteen ja käytän suurimmaksi osaksi tarroja koristellessani. Mun oli myös jostain syystä pakko ostaa päivätyt sivut erikseen, vaikka omistin päiväämättömät ennestään – haluan että päivämäärät ovat olemassa, mutta päädyn 90% ajasta peittämään ne kokonaan. Tämä kerta ei ollut poikkeus tämän omituisen traditioni ylläpitämisessä, ja lätkin tarroja runsaalla kädellä sivuilleni.

 

Tadaa! Aseteltuani tovin jos toisenkin setin tarroja sivuille, ovat ne silti liian tyhjät omaan makuuni. Haluan myös merkitä mahdollisimman monet menoistani erillisillä tarroilla, sillä tarrat ovat mahtava keksintö ja niitä ei vaan voi koskaan olla liikaa. Omia lempparitarrojani ovat MAMBIn yksilöt, sillä niistä löytyy monia funktionaalisia tarroja ja muitakin kivoja kavereita. Olen myös viimeaikoina ihastunut Priman tarjontaan, joten hyödynsin tällä erää kummankin merkin tarroja.

 

Hommasin myös vihdoin akryylileimasimia varten palikoita, joten halusin poikkeuksellisesti leimata päivämäärät. Leimaaminen ei ole niin usein nähty ilmiö plannerissani, ja päivämäärätkin merkkaan useimmiten tarroin. Mulla kuitenkin oli päätynyt varastooni Heidi Swappin päivämääräleimasin, joten leimaaminen voitti tänään.

Huomasin tässä vaiheessa myös, että olin skipannut perjantailta kokonaan päivämääräleiman ja tuollaisen pienen tähtitarran, koska ilmeisesti perjantai on turha päivä muistettavaksi mikäli seuraavana aamuna pitää mennä töihin. Siispä kaivoin leimasimen ja tarra-arkin uudestaan esille ja lisäsin puuttuvan viikonpäivän somasti torstain ja lauantain väliin ennen kynämerkintöjen tekemistä. Käytän Micronin mustia liner-tusseja tällä hetkellä kaikkiin kirjoitettaviin merkintöihin, sillä tykkään mustan tussin jäljestä ja näitä kyniä saa kaupoista usein tosi halvalla.

Lisäsin vielä muutamat tarrat sivuille merkintöjen kirjoittamisen yhteydessä, ja näitä saattaa viikolla tulla lisää. Merkintöjä kirjoittelen lisää niiden kerääntyessä, sillä harvemmin mulla on hirveesti menoja merkkailtavaksi ennen viikon alkamista. Kalenteri elää siis hyvin vahvasti kanssani, ja se tässä harrastuksessa onkin kivaa. Ei tarvitse tulla kerralla valmista, vaan voi palata jälkeenpäin lisäämään tarvittavat jutut oikeille päiville. Nyt sivut tuntuivat kuitenkin niin valmiilta, että nakkasin ne takaisin Color Crushini väliin. Teemukin tyhjyys ilmoitti myös hyvän ajan lopettaa tarraöverien tekeminen.

 

Aukeamasta tuli omiin silmiini varsin jees, tällaisena humanoidina tykkään älyttömän paljon kaikista galaksiaiheisista jutuista. Avaruus on pop, ja galaksit, planeetat sekä supernovat ovat superkauniita. Plussaa niiden tähän haasteeseen sopivasta värimaailmasta.

 

Toivottavasti teistä oli kivaa seurata tuunaustani, eikä maalitahrainen työpöytäni aiheuttanut ainakaan pahoja traumoja. Löytyykö sieltä muitakin, joiden lempiväreihin kuuluu sininen ja violetti?

 

-Milja