Avainsana: kalenterin tuunaus

Melkein halloween

Kaupallinen yhteistyö Chic Companyn kanssa

Ei ole mikään salaisuus, että halloween on ehdoton lempijuhlani. Siinä missä muut laskevat päiviä jouluun, on syksy se itselle mieluisin aika kurpitsalatteineen ja pimenevine iltoineen. Syksyn paras asia pumpkin spice latten lisäksi on kuitenkin ehdottomasti halloween.

Chic Companylta tuli mahdollisuus toteuttaa halloween-henkinen plan with me -postaus yhteistyössä, ja ryhdyin aikalailla tanssimaan kurpitsa päässäni tämän nakin saatuani. Kuvissa vilahtelevat tuotteet on saatu tätä postausta varten Chiciltä, ja tulen aikalailla elämään koko loppusyksyn näitä sivuilleni laittaen, sillä tämän vuoden halloween-jutut ovat aivan ihania.

Rakensin aukeaman syyskuun viimeiselle kokonaiselle viikolle American Craftsin Crate Paper: Hey Pumpkin -asioiden ympärille. Mielestäni ephemera-leikekuvapaketin ”It’s almost halloween” -kortti sopi täydellisesti antamaan mahdollisuuden tehdä överihalloween-aukeama jo ennen lokakuun alkua.

Kiiltävät tarrat ovat yksi suurista heikkouksistani, joten Stickon foilatut ihanuudet pääsivät myös suurelle käytölle. Olen myös jollain tapaa löytänyt die cutsit uudelleen, joten oli kiva päästä liimaamaan niitä isoon osaan tälle aukeamalle. Just add pumpkin spice -leikekuva tiivistää syysmentaliteettini hyvin pitkälti kokonaan.

Aukeamalla pääsin leikkimään myös ihanalla paperisetillä, sillä keksin hyödyntää paloja siitä washiteipin tapaan. En tajua, miksen ole aiemmin tehnyt niin, sillä omistan älyttömästi ihania papereita. Tämän setin holoseittiarkkia en kuitenkaan raaskinut vielä teurastaa, vaan se jäi odottamaan jotain itselleen arvoisempaa tehtävää. Päivämääränumerot on myös leikelty tästä paperisetistä.

Yritin jossain määrin hillitä omaa liiallisuuteen ja övereihin taipuvaa kalenterituunaajaluonnettani, mutta lopputulos oli hyvin ennalta arvattavissa. Mikäli lätkäisee käteeni paljon holoa, foilia, halloween-asioita ja vapaat kädet, on itsestäänselvyys, että siinä ei vähällä päästä. Mielestäni lopputulos on kuitenkin yllättävän seesteinen.

Tuskastelin tuunatessani jatkuvasti sitä, etten keksinyt aukeamaan paikkaa ihanille glitterhämähäkeille, joita sain ison paketin. Nämä ’wall spiders’ -seinähämikset ovat ehdottomasti paras asia, mitä olen hetkeen nähnyt! Sujautin lopulta yhden glitterhämyn kalenterini etutaskuun, ja loput päätyivät vähän erilaiseen tuunaukseen. En kadu elämänvalintojani pätkääkään.

Joko teillä on halloween mielessä?

– Milja

Esittelyssä – Sooda (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Tänään esittelin teille Ajastolta yhteistyössä saadun Sooda -lukuvuosikalenterin. Kangaspäällysteisten kartonkikansien neutraali pohjaväri kätkee sisälleen kaikki sateenkaaren värit. Sooda on väreiltään raikas ja pelkästään sen katselemisesta tulee hyvälle mielelle.

Sooda on parikierresidottu ja sen koko 105 x 148 mm eli A6. Heti kannen avattua löytyy paikka nimelle, jonka minä olenkin jo ehtinyt koristelemaan itseni näköiseksi. Kahdelta ensimmäiseltä aukeamalta löytyvät kalenterinäkymä heinäkuusta 2019 joulukuu 2020 loppuun, sekä suomenkieliset nimi ja -liputuspäivät jotka toistuvat myös viikkoaukeamilla. Ennen varsinaisia viikkoaukeamasivuja kalenterin alusta löytyy vuosinäkymä elokuusta 2019 joulukuun 2020 loppuun ja muutama sivu muistoille.

Viikkoaukeama on vaakanäkymällä ja päivien boksit ovat ovat kaikki saman kokoisia. Pidän kovasti tuosta päiväboksin jaottelusta jossa viikonpäivä ja nimipäivä erottuvat selkeästi valkoiselta pohjalta vaikka boksin oikeassa laidassa onkin harmaalla pohjalla haaleat viivat. Viivoitettua osioita päivästä voi esimerkiksi käyttää to do -listan tavoin. Oikeanpuoleisen sivun ylälaidassa on pieni Muista -palkki ja suloiset emojit kuvaamassa viikon fiilistä. Sivun alalaidassa on vielä pieni tila muistiinpanoille. Viikkoaukeamilla kalenterissa toistuu sama värimaailma ja hahmo kuukauden kerrallaan.

Viikkoaukeama sivujen jälkeen on jätetty tilaa erilaisia tavoite-, haaste- ja unelma-sivuja varten, joita voi käyttää itsetutkiskeluun ja tärkeiden asioiden tallentamiseen.

Ajastolle tuttuun tapaan takaa löytyy myös Suomenkieliset nimipäivät ja juhlapyhät listattuna omilla sivuillaan, sekä tilaa osoitteille, muistiinpanoille että viimeisenä lukujärjestyksille.

Kalenterin mukana tulee kaksi siirrettävää muovitaskua joihin on helppo tallentaa pieniä muistoja matkan varrelta sekä arkki tarroja joilla koristaa viikkoaukemia.

Kalenteri on selvästi suunniteltu nuorille, mutta sopii myös hieman vanhemmalle kantajalleen. Matkani Soodan kanssa tulee varmasti olemaan Elämäni seikkailu 2019-2020.

xoxo Nanna