Avainsana: kalenteritavarat

Tarrojen säilytysratkaisuja

Kaikki sekaisin yhdessä laatikossa, vai kenties siisteissä riveissä kansioissa? Se mikä toimii toisella voi toiselle olla täysin väärä. Yhtä oikeaa tarrojen säilytysratkaisua ei ole olemassakaan. Tässä postauksessa esittelen teille muutaman hyväksi kokemani tarrojen säilytysratkaisun.

Kalenterimanian Facebook-ryhmässä nousee aika ajoin esille kysymys tuunauskamojen säilytyksestä – erityisesti tarrojen säilytykseen moni kaipaa vinkkejä. Olen itse pitänyt tarrani jo pitkään erilaisissa kansioissa, omat kansioni on nimeonmaan suunniteltu tarroille, mutta samaan tarkoitukseen kelpaa vallan mainiosti mikä tahansa muovitaskullinen monitoimikansio.

Kahdessa isommassa, noin A5-kokoisessa, kansiossa säilytän kaikki viikkokittini ja isommat tarra-arkit. Pienemmät A6-kansiot puolestaan ovat loistavia tätä pienemmille tarroille. Minulle on tärkeää, että saman kaupan tai samaa teemaa olevat tarrat ovat yhdessä kansiossa, jotta tiedän aina mistä kansiosta etsiä mitäkin ja pysyn selvillä siitä mitä tarroja minulta jo löytyy.

Muovitaskullisten kansioiden lisäksi minulta löytyy muutama pieni haitarikansio, joissa säilytän kaikki funktionaaliset, eli tekemistä kuvaavat hahmotarrat. Kaikki esittelemäni kansiot on ostettu ulkomailta, mutta samantyylisiä säilytysratkaisuja löytyy esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta.

Jotta ette pääse luulemaan, että kaikki tavarani ovat siististi järjestyksessä, paljastettakoon että löytyy minunkin nurkistani erilaisia laatikoita, jotka kätkevät sisäänsä kasan aarteita.

Vaikka postauksen pääpaino onkin tarrojen säilytyksessä, haluan mainita vielä loppuun tämän loistavan Ikean kannellisen laatikon, jossa mm. washiteipit pysyvät siististi järjestyksessä.

xoxo Nanna

Kalenteritavaroiden säilytysratkaisuja

Jokainen meistä on varmasti törmännyt siihen ianikuiseen kysymykseen, miten säilyttää kaikki nurkkiin kerääntyneet kalenteritavarat. Toisilla meistä on selkeämpi ote järjestämiseen, toisilla taas hieman boheemimpi. Pääasia kuitenkin taitaa olla, että haluttu tavara löytyisi kohtuu vaivatta. Tässä postauksessa esittelen helppoja ja halpoja säilytysvinkkejä, jotka ovat itselläni käytössä.

Olen kynämaanikko ja kaikenlaisia kyniä lainehtii ympäri asuntoa. Penaaleja minulla on reilusti mutta jostain syystä en ole tullut sinuiksi niiden kanssa. Penaaleista on vaikea löytää kyniä ja sellaista penaalia ei olekaan mihin minun kynäkokoelmani mahtuisi. Olenkin ratkaissut kynien säilytyksen seuraavalla tavalla. Eniten käytetyt kynät ovat kahvikupissa työpöydällä ja vähemmän käytetyt penaaleissa laatikostossa.

Pidän siitä, että jokaisella tavaralla on oma tietty paikkansa mutta valitettavasti kalenteritavaroiden kanssa näiden paikkojen löytyminen on ottanut aikansa. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen vihdoin päässyt jonkinlaiseen ratkaisuun. Säilytän suurimman osan tuunaustarpeistani vaatekaapin hyllyllä erilaisissa laatikoissa. Näin ne ovat helposti saatavilla mutta eivät jatkuvasti esillä. Sinisessä Capricen kenkälaatikossa säilytän tarroja ja alla olevassa Carpe Diemin boxissa teippejä. Yhden hyllyn käyttäminen on mahdollista toteuttaa maltillisella tuunaustarpeistolla. Isompi määrä tavaraa vaatisi luonnollisesti enemmän säilytystilaa.

Tarrojen säilytyksestä puhutaan säännöllisesti ja selkeästi siihen kaivataan paljon vinkkejä. Pitkän aikaa säilytin tarroja sikin sokin kenkälaatikossa, josta tietyn tarran löytäminen kesti hävyttömän kauan. Lisäksi tarrasekamelskaan hävisi paljon kivoja tarroja ja käyttöön päätyivät kasan päällimmäiset. Koin systeemini vaikeaksi ja huonosti palvelevaksi. Päätin siis luokitella tarrat aiheiden mukaan kirjekuoriin.

Minua ehkä hieman hävettää, että tarrani ovat olleet sikin sokin vuosia, vaikka jo koulutukseni puolesta voisi olettaa että paperini olisivat järjestyksessä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Alkuun sujui mallikkaasti kunnes törmäsin siihen ikuiseen ongelmaan: mihin kategoriaan mikäkin tarra-arkki sopisi parhaiten. Onko joogatytöt tyttötarroja vai liikuntatarroja? Tai mihin kategoriaan laitetaan luontoteemaiset vintagetarrat? Oikeat ja itselle sopivat kategoriat löytyvät vain kokeilemalla. Oikeastaan sopivia kategorioita ei voi toisille neuvoa vaan jokaisen on mietittävä, millaisia teemoja omassa kalenterin koristelussa tykkää käyttää.

Pienille tarra-arkeille käy hyvin pienet kirjekuoret. Isommille puolestaan askartelin isosta kirjekuoresta sopivan. Leikkasin A4:sen kirjekuoren kahtia ja liimasin kuoren kiinni. Tadaa! Tarrasäilytyskuori on valmis. Helppoa ja halpaa!

Teipit pääsivät järjestelyn tuloksena pakasterasiasta Carpe Diemin laatikkoon, jossa ne ovat tällä hetkellä todella väljästi. Pakasterasiassa tuli tilanahtaus ja tässä laatikossa puolestaan teipit heiluvat. Mutta väljemmästä on kuitenkin helpompi ottaa haluttu teippi. Suosittelenkin säästämään kaikenlaisia laatikkoja ja rasioita, sillä niissä on yllättävän kätevää säilyttää jos jonkinmoista sälää.

Miten sinä olet järjestänyt tuunaustarpeesi?

Rakkaudella Ruut