Avainsana: Kamu

Esittelyssä -Kamu (Ajasto)

Ajasto toimii yhteistyössä Kalenterimanian kanssa ja he lähettivät meille näytille uusia ihania lukuvuosikalentereita. Minä sain ihanan pirteän Kamun, jonka kannessa tänä vuonna komeilee söpö pingviini.

Olen superiloinen yhteistyöstä, siitäkin syystä että tämä ratkaisi pitkään jatkuneen kalenterikriisini. Nyt minulla on vuoden 2018 syksylle uusi ihana kalenteri.

Kamu on looginen ja käytännöllinen. Kuukausiaukeamat ovat selkeitä ja toistuvat joka kuukauden alussa samalla tyylillä. Päiväkohtaista tilaa on sopivasti ja erillistä muistiinpanorivejäkin löytyy. Pidän erityisesti siitä, että koko ruudukko on täytetty päivämäärillä. Näin viikot eivät jää kesken, vaikka kuukausi vaihtuukin.

Kamun värit ovat sininen, punainen, musta ja keltainen. Turhia viivoja ei ole ja tämä kalenteri sopiikin täydellisesti ihmisille, jotka toivovat paljon valkoista tilaa.

Viikkonäkymä on horisontaalinen, eli vaakasuuntainen, ja se jakautuu yhdelle aukeamalle. Kiitosta saavat myös Kamun selkeä fontti ja näkyvä viikkonumerointi. Jokaisella viikkoaukeamalla on tilaa myös muistiinpanoille. Yksinkertainen näkymä mahdollistaa runsaammankin koristelun, mutta toimii myös yksinkertaisena.

Kalenterin takaa löytyy runsaasti tyhjiä sivuja niin viivallisena kuin ruudullisenakin. Mukana on tietysti myös lukuvuosikalenterin tyypillisin ominaisuus: lukujärjestykset. Lisäksi löytyy nimi- ja liputuspäivät.

Kamun paperi on väriltään puhtaan valkoista ja laadultaan paksua ja sileää. Kynätestissä mikään kynistä ei suoraan tullut läpi. Ainoastaan kuulakärkikynät, kuten Papermaten InkJoy, tekivät hieman painaumaa. Yliviivaustusseja kannattaa käyttää maltilla ja kevyesti, sillä ne voivat tulla läpi, jos kovasti painaa.

Kamun kierteet vaikuttavat laadukkailta. Toisaalta vuoden käytössä ne voivat ottaa osumaa ja vääntyä. Kannet ja sivut liikkuvat kierteissä hyvin.

Lue aiemmat Teinari, Maker ja Kompagnon esittelut linkkien kautta.

Täältä löydät edellisvuoden Kamun esittelyn.

Tästä linkistä pääsee Ajaston verkkokauppaan.

Aurinkoisin terveisin Ruut

Kalenterimania vierailulla Hyvinkäällä

Lauantai 13.5. oli hieno päivä! Ihan noin sään puolesta toki, mutta etenkin siksi, että silloin Kalenterimanian ylläpito pääsi edustamaan. Hyvinkään Suomalaisessa kirjakaupassa oli nimittäin askartelupäivä ja ohjelmaa oli varattu klo 10-15. Tähän oli meidän ylläpitoa pyydetty ja ilman muuta lähdettiin hommaan mukaan! Päätehtävänä oli esitellä paljon pinnalla ollutta ja nyt myös Suomessakin suuresti suosittua bujoa. Alina kokeneena bujoilijana hoiti homman kotiin ja Anna-Johanna keskittyi esittelemään perinteistä kalenteriaskartelua.

Anna-Johanna oli huhtikuussa saanut arviointiin Ajastolta uuden lukuvuosikalenterin, Kamun. Ilman muuta suloinen Kamu lähti mukaan myös Hyvinkäälle. Yllätys olikin suuri kun Ajasto päätti muistaa tuunailijoitamme vielä lisämateriaalipaketilla! Ja se oli valtaisa setti kaikkea ihanaa askartelupäivää varten: teippejä, klemmareita, papereita, kyniä, leimasimia.. Suuren suuri kiitos Ajastolle tästä!

Suomalainen kirjakauppa niinikään hemmotteli myös monenlaisilla materiaaleilla ja tarvikkeilla! Talo tarjosikin muun muassa kalenterin sekä kovakantisen pistevihon tuunailua varten ja kirjat jäivät heille mallikappaleiksi myymälään. Taisipa jompikumpi niistä matkata ihan toiseen myymälään asti! Matskut oli varattu valmiiksi paikan päälle sekä ihan oma Kalenterimanian askartelupiste myymälästä. Tunnelma oli hyvä ja askartelupäivä pääsi pyörähtämään käyntiin mukavasti. Nyt oli puitteet kohdillaan ja jos jonkin näköistä sivua ja aukeamaa siellä päivän aikana syntyikin!

Suomalaiselta saatu ihana pistevihko, johon Allu bujoili sekä uudet, hyödylliset bullet journal-tarrat
Suomalaisen tarjonnasta löytyvä Mikki Hiiri-kalenteri, jota Anna-Johanna koristeli sekä myöhemmin kesällä ilmestyvä Ajaston Kamu

Päivä oli huippusuosittu! Asiakkaita riitti ja ryhmän jäseniä tuli tasaiseen tahtiin Kalenterimanian pisteelle tervehtimään. Kalenteriaskartelu kiinnosti erittäin monia ja tavoitteet sekä mieltymykset kalenterin käyttöön olivat hyvinkin erilaisia. Näistä sai keskustella päivän aikana paljon: esitellä erilaisia toteutustapoja, vilautella omia kalentereita malliksi ja suositella liittymään Kalenterimaniaan. Nimittäin jos jostain löytää vinkkejä, linkkejä, kokemuksia ja inspiraatiota kalenterituunaukseen ja muuhun askarteluun, niin meidän ihanasta ryhmästämme! Sanomattakin selvää on, että monta uutta mukavaa tuttavuutta syntyi tuon askartelupäivän aikana. Alina ja Anna-Johanna toki tunsivat toisensa Kalenterimanian ylläpidon kautta, mutta hekin pääsivät tapaamaan toisensa ensimmäistä kertaa. Ei olisi uskonut, sillä juttua riitti ja päivä sujuikin yhdessä hujauksessa molempien mielestä!

Kalenterimania kiittää ja kumartaa tästä mahdollisuudesta osallistua tapahtumaan ja voi sanoa, että milloin vain uudestaan!