Avainsana: kauneudenhoito

Kuu ja kauneus -kalenteri kuulumiset

Kuu ja kauneus -kalenteri saatu yhteistyönä Ellen Kustannusyhtiöltä.

Ensimmäisenä Kalenterimanian yhteistyönäni ylläpidossa pääsin tutustumaan kuun eri vaiheiden vaikutukseen kauneudenhoidossa Kuu ja kauneus -kalenterin kautta. Olen aina ollut kiinnostunut eri vuodenaikojen vaikutuksista ihmisiin sekä luonnehoroskoopeista, jotka ovat hyvinkin vahvasti yhteydessä auringon ja kuun eri vaiheisiin. Tuntui todella mielenkiintoiselta päästä käytännön tasolla kokeilemaan ja kertomaan teille miten kuu on vaikuttanut minuun kuluneen noin kahden kuukauden eli alkuvuoden aikana.

Kuu ja kauneus -kalenteri on A5-kokoinen ja kierresidottu. Sen kannet ja sivut ovat riittävän paksua materiaalia, etteivät ne laukussa tai repussa kuljetettaessa juurikaan kärsi. Kalenteri on itselleni sopivan ohut, koska se on mahtunut kulkemaan samoissa kansissa työkalenterini mukana. Ulkoasu on kivan koristeellinen, mutta kuitenkin pelkistetty eli halutessaan viikkosivuja voi tuunatakin tai jättää ihan alkuperäiseen muotoonsa.

Olen itse hieman huoleton kauneudenhoitoon liittyvissä asioissa, joten erityisesti merkitsin itselleni ne ”toimenpiteet,” jotka koin eniten omikseni. Näihin valitsin jalkakylvyt, kynsien hoidon ja ei-toivottujen ihokarvojen poiston. Myös sulka-symbolilla merkityt lepopäivät, jotka sijoittuvat täyden kuun ja uuden kuun ajalle tunsin tärkeiksi. Kalenterin avulla tiedostin vahvemmin kuun eri vaiheet elämässäni, mutta kauneudenhoidollista rytmiä en vielä tässä ajassa ole saanut aikaan. Jalkakylpy kerrallaan pyrin kiinnittämään erityishuomiota hyvinvointiini ja kehoni huolenpitoon.

Yksityiskohtaisemman Caritan vuoden 2020 Kuu ja kauneus -kalenterin esittelyn pääset lukemaan täältä. Matkani kalenterin kanssa jatkuu ja nähtäväksi jää kuinka merkittäväksi osaksi se muodostuukaan kuluvan vuoden aikana omia kauneudenhoitorutiinejani. Miten kuun eri vaiheet vaikuttavat sinuun ja teetkö tietoisesti asioita tiettyyn aikaan kuuta? Olisi kiva lukea kokemuksiasi ryhmän puolella.

Terkuin Aliisa

Esittelyssä – Kuu ja kauneus

Tässä postauksessa pääsen esittelemään mielenkiintoisen uutuuskalenterin Kuu ja kauneus. Kalenteri on saatu yhteistyönä Ellen Kustannukselta. Kuu ja kauneus perustuu uskomukselle, jonka mukaan kuun kierrolla on vaikutusta ihmiskehon toimintaan. Tästä syystä erilaiset kauneudenhoitotoimenpiteet ja monet hyvinvointia edistävät asiat on ideaaleinta toteuttaa kuun eri vaiheiden aikana.

Kuu ja kauneus -kalenteri on A5-kokoinen ja se on päivätty vuodelle 2020. Toisin kuin kalenterit yleensä, kuukaudet eivät vaihdu kalenterikuukausien, vaan kuun kierron mukaan. Kalenteri on kierresidottu ja sen kannet ovat jämäkän oloista kartonkia. Uskomattoman kaunis ja herkkä kansikuva kiinnitti välittömästi huomioni.

Kalenteri alkaa tekijän saatesanoilla, joista myös käy hyvin ilmi kalenterin perusajatus. Seuraavalla aukeamalla on kuvattu eri kehonosat sen mukaan, mitkä kehonosat ovat herkimmillään minäkin päivänä kuun ollessa eri tähtimerkeissä. Nämä herkkyyskaudet limittyvät toisiinsa kuun siirtyessä tähtimerkistä toiseen. Seuraamalla näitä herkkyyskausia saa helposti selville, minä päivinä kannattaa välttää esimerkiksi tiettyjen kehonosien rasittumista. Jos herkimmillään ovat vaikka polvet, kannattaa välttää polvia rasittavaa liikuntaa juuri sinä päivänä.

Kehonosien erittelyä seuraa kalenterimerkintöjen selitykset. Kalenterin käyttö perustuu siis erilaisiin symboleihin, jotka kaikki kuvaavat jotain kauneudenhoitotoimenpidettä, kuten päähieronta, kuoriva kasvohoito tai kynsien viilaus. Kyseisen symbolin jonkun päivän kohdalla nähdessään tietää, että nyt on erityisen otollinen aika juuri sille toimenpiteelle. Punaisella rastilla merkityt symbolit puolestaan kertovat milloin ei kannata tehdä jotain tiettyä asiaa. Joinain päivinä esimerkiksi kannattaa välttää hiusten pesemistä tai karvanpoistoa.

Merkkien selityksiä seuraa vielä sivu, jossa kerrotaan miten kasvava tai vähenevä kuu vaikuttavat kehon toimintaan ja millaiset rutiinit ovat yleensä otollisempia kummankin aikana. Kasvavan kuun aikana keho mm. kasvaa ja voimistuu ja erilaiset vitamiinikuurit imeytyvät parhaiten. Vähenevän kuun aikana keho puolestaan esimerkiksi puhdistaa itseään, ja laihdutuskuurit kannattaa aloittaa vähenevän kuun aikana. Tämän sivun vieressä on tilaa omille muistiinpanoille.

Seuraavaksi alkaa varsinainen kalenteri. Jokaisella aukeamalla on aina kaksi viikkoa kerrallaan. Menossa olevan kuukauden lisäksi viikkonäkymästä käy ilmi myös kuluvan viikon numero. Viikot koostuvat päivälaatikoista. Jokaisessa päivälaatikossa näkyvät kyseiselle päivälle otollisimmat kauneudenhoitotoimenpiteet ja myös se, jos jotain tiettyä toimenpidettä on syytä välttää. Lisäksi oikeassa reunassa näkyvät herkimmät kehonosat aiemman erittelyn mukaisesti kuvattuina. Päivälaatikoista löytyvät myös suomalaiset nimipäivät.

Jokaisen kuukauden välissä on muistiinpanosivu ja lisäksi kauniisti kuvitettu vinkkisivu, jossa on erilaisia ohjeita ja vinkkejä kauneudenhoitoon. Kalenterista löytyvät helpot ohjeet mm. kotitekoiseen ja hiusnaamioon ja kasvohoitoon.

Tähän tyyliin kalenteri jatkuu vuoden 2020 loppuun saakka. Kalenteri on todella helppokäyttöisen oloinen ja alusta löytyvät selitykset takaavat, että myös asiaan aiemmin perehtymätön voi rohkeasti aloittaa kalenterin käytön.  Hempeä sävymaailma ja selkeä ulkoasu houkuttelevat ainakin minua itseäni käyttämään kalenteria. Kalenteri on kevyt ja suhteellisen ohut, joten se kulkee varmasti helposti myös mukana.

Odotan mielenkiinnolla tammikuun alkua, että pääsen itse kokeilemaan miten kalenteri toimii minulla käytännössä ja millaiset vaikutukset sen käytöllä voikaan olla!

-Carita