Avainsana: kiekkokalenteri

Keväinen Klemmarikellari-vierailu

Kaupallinen yhteistyö Klemmarikellari, tuotteet ostettu yhteistyöalennuksella.

Eräänä aurinkoisena kevätmaanantaina lähdimme ylläpidon Linksun kanssa seikkailemaan Klemmarikellaria kohti. Tarkoitus oli tehdä mun ensisukellukseni Happy Plannereiden maailmaan ja Klemmiksen Jonna oli luvannut tulla pitämään meille kierroksen!

Olen kokeillut vuosien aika monia erilaisia kalenterijärjestelmiä rengasmekanismeista nidottuihin kirjoihin ja kierreselkäisiin Personal Plannereihin. Kiekkoja en kuitenkaan ole koskaan edes päässyt hypistelemään. Klemmarikellarissa siihen tarjoutuu mahdollisuus, koska kivijalkamyymälässä tuotteet ovat esillä hyllyissä, toki samat tuotteet löytyvät myös verkkokaupan valikoimasta.

Perillä meidät otti vastaan aurinkoinen, joskin hieman vähäsanainen kauppias.

Ihanaa Elliä hetken hellittyämme päätimme ryhtyä asiaan. Video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja kuvaa, joten me järjestimme tietysti kaupalta myös livesession Kalenterimanian Facebook-sivulle. Livessä plärättiin tarkemmin läpi varsinkin Me And My Big Ideasin, eli tuttavallisemmin MAMBIn, uusimpia, aivan valloittavan ihania Happy Planner –tarrakirjoja! Tsekkaa koko video täältä.

Klemmarikellarista löytyy siis todella laaja valikoima MAMBIn tarrakirjoja, Happy Planner -kalentereita ja -tarvikkeita. Itse ihastuin eniten Celestial Elegance -vihkoon, en tiedä mikä näissä planeetta- ja avaruusjutuissa on ollut, mutta ne ovat iskeneet viime aikoina.

Isojen tarrakirjojen lisäksi Klemmiksellä on jonkun verran myös tällaisiä pienempiä tarrasettejä.

Sitten niihin itse plannereihin! Kiekoille kasattavia Happy Plannereita löytyy useassa eri koossa, tarkemmin niistä voi tosiaan lukea muualta täältä blogista, mutta Klemmarikellarin valikoimissa niitä on neljää erilaista: Classic, Big, Skinny ja Mini. Skinny ei tähän kuvaan enää mahtunut, mutta tästä vertailusta näkee kivasti plannereiden kokoerot:

Mitat voi aina tarkistaa tuotesivuilta. Isoimmasta päästä kalentereita edustaa tämä Big-koon opettajaplanneri, johon saa todella huiman määrän suunnitelmia mahtumaan.

Näissä perus kalenteripaketeissa tulee mukana kuukausi- ja viikkosivut sekä kauniit välilehdet. Kalenteri kattaa joko kokonaisen vuoden tai jopa puolitoista vuotta! Et siis tarvitse muuta alkuun päästäksesi. Kaikilla sivuilla on upeat kuvitukset ja paljon tilaa muistiinpanoille. Jos kaipaat lisätäytettä kiekkoihin tai vaihtelua kalenterin väliin, valikoimassa on myös erilaisia irrallisia tarvikkeita, monen värisiä kiekkoja ja lisäsivuja!

Hyllyistä löytyy myös esimerkiksi kiekkoihin kiinnittämiseen tarkoitettu rei’itin, erilaisia pussukoita ja kansia! Kokonainen hylly kiekkounelmia!

Jos jotain tiettyä MAMBIn tuotetta ei hyllystä löydy, kannattaa myös aina kysellä niiden perään, Jonna on aivan valloittavan ihana ja avulias, ja voi olla, että niitä on tukusta saatavilla ja niitä voidaan tuoda valikoimaan.

Entä jos Happy Planner ei ole sun juttusi? Klemmarikellari on joka tapauksessa kalenteri-intoilijan unelmakauppa. Sieltä löytyy valtava valikoima askarteluun ja tuunailuun tarvittavia tarvikkeita ja materiaaleja – stansseja, leimoja ja musteita, tarroja, koristepapereita, sapluunoita ja niin edes päin.

Klemmisseikkailutiimin uusiin suosikeiksi päätyivät nämä ”hinkutustarrat” eli siirtokuvat. Näissä valloitti pakettien kokonaisvaltaisuus – iso kasa yhteensopivia tarroja joista olisi helppo rakentaa kivoja aukeamia ja mukana tuli myös työkalu tarrojen kiinnittämiseen.

Keräsimme kasan suosikkitavaroita kasaan viimeistä blogikuvaa varten ja kuulemma tämä sapluuna on mm. tehnyt ensiesiintymisensä Manian miitissä! Tässä on tarratausta eli pysyy hyvin paikoillaan käytössä.

Koko päivää emme voineet Jonnan riesana pyöriä vaikka suustamme meinasimme kiinni jäädä, näin ollen lähtöä piti käydä tekemään ja pitkän puntaroinnin jälkeen mulle kaupalta mukaan tarttui ihanan värisiä uusia leimamusteita ja ohuita koristepapereita mun lukubujoa varten!

Ihana reissu kaikin puolin, oli todella mukava päästä hypistelemään tavaroita fyysisesti kaiken verkkoshoppailun välissä ja voida intoilla tuunailusta samanhenkisessä seurassa! Klemmarikellari on auki tiistaisin klo 13-17 ja verkkokauppa palvelee tietysti kellon ympäri.

Toivottavasti tästä kattavasta esittelystä oli iloa, nähdään tuttuun tapaan ryhmässä, siellä voi tulla kyselemään meiltä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Iloa kevääseen!

– Emmi

Kalenteri tauon jälkeen

Kalenteri ostettu kaupallisessa yhteistyössä alekoodilla / Heidin Korttipaja

Suunnittelin kalenterin itselleni vuodelle 2020 – kiva, samanlailla Color Crushin malli, millainen minulla oli tässä vaiheessa ollut jo useamman vuoden. Tykkäsin konseptista pitää yksi sama vuosi samoissa kansissa. Vuosi 2020 oli kuitenkin maailmalle ja aikalailla kaikille ikäviä yllätyksiä täynnä, ja huomasin pandemian, lomautuksen ja arkirutiinien muuttumisen myötä kalenterin jäävän täysin heitteille. Lopulta sain täytettyä planneriani noin puolen vuoden ajalta, josta ison osan tein kertaistumalta jälkikäteen syksyn aikaan.

Kirjasin ylös tekemisiäni vielä varmaan marraskuulle, kunnes annoin itselleni luvan lopettaa. Kalenteri jäi kesken, kuten myös vuosi katkenneine suunnitelmineen. En edes ostanut kalenteria tulevalle vuodelle, vaikka haaveilin semmoisesta. 2021 toi kevään myötä mukanaan työstressiä sekä ahdistuneisuutta, ja lopulta tyttöystävän pyynnöstä loparien ottamisen ja siitä alkaneen fyysisen ja henkisen kuntoutumisen ties mistä. Kalenteri ei tässäkään tuntunut vielä tarpeelliselta, mutta pienesti kaipuu tarroihin ja teippeihin muistutti takaraivossa, ja tarvitsin jotain työkalua lääkäriaikojen muistamiseen.

Nyt elettyäni ehkä omituisimman, yhä pandemian haastaman, mutta silti elämäni tähänastisista parhaan kesän, olen tarttunut vihdoin taas kalenteriin. Ihastuin Heidin Korttipajan valikoiman kapeampaan, Happy Plannerin Skinny Classic -malliin, ja tyttöystävä sen nopeasti tilasikin lahjana. Nyt en ota stressiä sivujen täyttämisestä, muistanko jokaisen pikkuasian merkitä, tai onko kalenterini edes niin hyvin ajan tasalla. Siellä on ylhäällä tärkeimmät menot, ja laitan tarroja ja teippejä kun itsestäni siltä tuntuu. Vielä joskus nappaan Color Crushin takaisin käsiini ja tarroitan sen kauttaaltaan, mutta just nyt on tähän hetkeen sopiva ja hyvä fiilis.

– Milja