Avainsana: kiekot

Travel book ihan omanlaisella tatsilla

Lähdimme viime kesänä perheemme kanssa roadtripille, matkaan mukaan lähti teini ja esiteini, koira, isäntä ja emäntä. Tämä oli ensimmäinen retkemme Suomen kamaralla tällä kokoonpanolla. Asuntoauto pakattiin ääriä myöten täyteen, perhe koirineen sisään ja menoksi. Matkasuunnitelma oli tehty valmiiksi, mutta ajatuksella, että se saattaa elää matkan varrella ja niinhän se elikin, vahvasti. Jo ennen matkasuunnitelmaa, päässäni kyti idea rakentaa jonkinlainen muisto retkestämme, mihin voin palata vuosien saatossa. Tästä lähti visio muhimaan.

Minulle oli kerääntynyt ylimääräisiä Happy Plannerin kiekkoja. Koska minulla on oma rei’itin valmiina, sain idean hyödyntää näitä jemmassa olleita kiekkoja. Opiskeluaikoina tuli tehtyä paljonkin esimerkiksi erilaisia kirjoja sidottuna sekä erilaisia portfolioita eri muotoihin. Nämä olivat vaikuttavana tekijänä myös taustalla, vaikka aikaa oli kulunutkin omista opinnoista yli pari vuosikymmentä.

Sain idean myös postikorttien lähettämisestä. Postitin joka paikasta kortin läheiselleni: hän pystyi seuraamaan kulkuamme postikorttien muodossa. Samalla kyti ajatus, että ostaisin aina samalaisen kortin omaan kirjaseeni muistoksi paikoista missä kävimme. Tämä muodostuikin matkan varrella haastavaksi. Yllätyin, kuinka vähän paikkakunnilla oli postikortteja, missä oli paikkakunnalta kuva. Välillä metsästimme niitä pitkällekin kaupunkien keskustoihin ja kyselimme ohikulkijoilta, mistä niitä löytyy, kun ei itse löydetty. Kaikki saatiin kuin saatiinkin kasaan, hieman luovuutta käyttäen välillä.

Päätin myös jo suunnitteluvaiheessa, että kirjanen tulee sisältämään valokuvia, joita sujauttelen väliin. Sitten piti vielä miettiä kirjoitusosuus. Koska pitkiä tekstejä ei tienpäällä voi kirjoitella, päädyin lyhyisiin korttimaisiin teksteihin tussilla toteutettuna. Valmiiksi löytyi pääsiäiskorttivärit vihreä, oranssi ja keltainen, oikein oiva värikimara kesää ajatellen. Siitä se meidän matkakirjamme sitten muodostui, kun kuvat saapuivat. Kylläpä jäi kiva muisto ja loppujen lopuksi oli juuri omanlainen toteutus, omannäköinen tekele. Jää lapsillekin sitten muisto mitä katsella, kun ovat isompia.

Retkiterveisin, vieraskynä.

Kalenterivuosi 2021 – Nanna

Mira kielsi aloittamasta lauseella, ”en odota tulevalta vuodelta mitään, koska korona.” Tämä oli ensimmäinen ajatus tulevaa vuotta ja postausta miettiessäni. Lyhyestä virsi kaunis tai jotain sen suuntaista.

Uusi vuosi tarkoittaa aina uutta kalenteria. Minun kohdallani vuosi alkoi totuttelemalla uuden Hobonichi weeks kalenterin kanssa elämiseen. Rinnalle memory plannerin virkaa toimittamaan tiensä löysi jo aiemmin hyväksi havaittu Happy Planner Classic. Tuntui oikealta kokeilla jotain uutta ja palata vanhaan. Pysyy elämä tasapainossa.

Samaan aikaan kuitenkin haaveilen bullet journalista, vaikka olenkin lukuisat kerrat todennut ettei se ole minun juttuni. Kaipaan jotain minkä kanssa uskaltaa yhä rohkeammin sinne laatikon ulkopuolelle, josta kaikki aina kovasti puhuu. Piirtää ja sotkea maaleilla. Olla armollisempi itseä kohtaan, jos toteutus ei vastaakaan mielikuvaa päänsisällä.

Vuodelta 2021 odotan uskallusta kokeilla jotain itselleni aiemmin täysin vierasta tekniikkaa tai tyyliä kalenterituunauksessa.

Bisous Nanna