Avainsana: kirjoittaminen

Ajatuksia aamusivujen aloittamisesta

Postauksessa näkyvä vihko ja kortit on saatu yhteistyössä Ainoalta.

Aamusivujen idea on minulle tuttu jo pidemmältä ajalta ja niiden tekeminen onkin pyörinyt mielessä useasti. Siitä huolimatta en ole kuitenkaan tähän päivään mennessä saanut oikeasti aikaiseksi kokeilla. Milloin syynä on ollut riittämätön aika, liiallinen väsymys heti aamusta, sopivan vihkon puuttuminen tai jokin muu. Loistava tilaisuus kokeilemiseen kuitenkin ilmeni, kun Ainoan ihana Aino ehdotti meille ylläpitolaisille aamusivuihin liittyvää yhteistyötä. Minä olin heti ensimmäisenä ilmoittamassa halukkuuteni lähteä mukaan sillä tiesin, että nyt tai ei koskaan pääsisin ottamaan selvää siitä, toimisiko tämä kyseinen metodi minulle.

Aamusivujen idea on todella yksinkertainen: kirjoitetaan kolme sivua tekstiä joka aamu. Juurikin tehtävänannon yksinkertaisuus on se, mikä minua on aamusivuissa aina ajatuksena kiehtonut. Ja toki myös sillä faktalla, että rakastan kirjoittamista, on vaikutusta asiaan. Aamusivuja ei käytännössä voi tehdä väärin, kun tarkoitus on antaa ajatusten virrata ja kirjoittaa niitä paperille tajunnanvirtana. Tämä kuulostaa mielestäni paitsi erinomaiselta tavalta herätä uuteen päivään, myös mahdollisuudelta puhdistaa mieltä ja tehdä siitä vastaanottavaisempi kunkin päivän varalle.

Haasteita tämän menetelmän systemaattiselle toteuttamiselle ja rutiiniksi saamiselle keksin omalla kohdallani ainakin pari. Ensinnäkin, miten ihmeessä jaksan sitoutua tähän joka aamu? Silloinkin, kun väsyttää älyttömästi ja tiedän, että minun täytyy lähteä vielä ajamaan työpaikalle? Todennäköisesti aluksi se onnistuu vain ja ainoastaan pakottamalla. Saatan joutua näkemään erikseen vaivaa sen eteen, että ihan oikeasti istahdan aamulla alas ja kirjoitan kolme sivua tekstiä. Todennäköisesti joudun myös laittamaan kellon hieman aikaisemmin soimaan, jotta ehdin varmasti. Uskon kuitenkin, että alkuvaikeuksien jälkeen homma on mahdollista saada sujumaan ja pian en kenties enää edes ajattele asiaa erikseen, vaan aamusivujen kirjoittamisesta on tullut automaattinen osa aamurutiinejani. Olen ainakin valmis antamaan tälle ajatukselle mahdollisuuden.

Toinen haaste lienee se, että tuppaan yliajattelemaan asioita. Niinpä minun onkin vaikea kuvitella, että tekisin sitä tässäkään tapauksessa yhtään vähempää. Mitä minä kirjoitan? Mistä minä voin kirjoittaa? Olikohan tuo nyt ihan tyhmästi kirjoitettu? Onko tuossa lauseessa yhtään mitään järkeä? Eihän tästä saa mitään selvää. Ovatpa nämä rivit epätasaisia… Ja lista sen kuin jatkuu. Tämäkin on todennäköisesti asia, josta oppii pois vain harjoittelemalla ja riittävillä toistoilla. Ideana nimenomaan on kirjoittaa pelkkää tajunnanvirtaa eikä mitään menestysromaania. Lisäksi näitä ei edes tarvitse lukea jälkikäteen. Uskonkin, että tällainen irti päästäminen ja omilla ajatuksilla suorastaan hullutteleminen tekee tällaiselle perfektionistille todella hyvää. Ensimmäiset aamut saattavat mennä hampaita kiristellessä ja omaa kummallista ajatuksenjuoksua manatessa, mutta vähitellen toivon mukaan sekin vähenee ja lopputuloksena on kevyempi mieli.

Taisin tuossa alussa mainita aamusivujen jääneen ajatuksen tasolle myös osittain sopivan vihkon puuttuessa. Kyllähän te kaikki kalenterimaanikot tiedätte, miten tärkeä on olla juuri oikeanlaiset välineet kuhunkin tarkoitukseen! Ainoan tyrmäävän upea ja värimaailmaltaan uskomattoman kaunis Mantra Collection sisältää juuri tähän tarkoitukseen räätälöityjä vihkoja ja niiden lisäksi myös postikortteja ja julisteita samalla teemalla. Vihkoja on olemassa kolmella eri tekstillä ja ne ovat B5-kokoa. Sivuja vihkoissa on 96 eli päivittäin toteutettuna vihkoon mahtuu yhden kuukauden aamusivut.

Minä sain kokeiltavakseni vihkon, jonka kannessa lukee Välitä, varjele, visioi. Käsittämätöntä, miten monta ajatusta kolme sanaa voivatkaan saman tien aivoissa poikia. Yhdistin samantien tuon tekstin siihen, mitä aamusivujen kirjoittaminen minulle ajatuksena merkitsee ja mitä toivon sillä saavuttavani. Pidän parempaa huolta itsestäni, pysähdyn kuuntelemaan itseäni ja annan ajatuksilleni kunnolla tilaa. Toivon mukaan seurauksena on virkeämpi ja levollisempi olo. Olen ihmisenä kovin levoton eikä pääni sisällä ole koskaan hiljaista. Odotankin mielenkiinnolla, auttaako joka-aamuinen pään tyhjentäminen olennaisesti näihin tuntemuksiin. Kenties löydän hiljalleen jonkinlaista sisäistä rauhaa.

Vihkon kannen teksti ja kauniit värit luovat yhdessä inspiroivan kokonaisuuden, jonka uskon olevan myös avuksi aamusivujen kirjoittamisessa, varsinkin aloitusvaiheessa. Jos tuntuu siltä, ettei tiedä mistä lähteä liikkeelle, nuo sanat taatusti pistävät ajatukset liikkeelle. Vihkon lisäksi sain kaikki kolme Mantra Collectioniin kuuluvaa postikorttia, joissa on samat tekstit kuin kokoelman vihkoissakin. Jos joinain aamuina tuntuu siltä, ettei tekstiä vain millään synny, kenties postikorteista on apua.

Yritän myös aloittaessani pitää mielessä, ettei se ole maailmanloppu, jos joku aamu jääkin välistä. Kuten monen muunkin asian, myös tämän saan todennäköisesti sabotoitua heti alkuunsa liiallisella ylisuorittamisella. Kirkkaamman mielen ja sisäisen rauhan lisäksi voisin siis asettaa yhdeksi aamusivujen tavoitteeksi myös armollisuuden itseäni kohtaan. Joskus tuntuu, ettei sitä voisi olla opettelemassa tarpeeksi, niin vaikeaa se välillä on.

Alkoivatko aamusivut kiinnostaa sinuakin? Käy ensin kurkkaamassa ryhmästä Ainon inspiroiva live, jossa hän avaa tarkemmin aamusivujen ajatusta ja antaa mahtavia vinkkejä aloittamista varten! Tule myös mukaan tänään ryhmässä alkavaan viikon kestävään haasteeseen, jonka tarkoituksena on kirjoittaa aamusivuja päivittäin viikon ajan! Tsempataan yhdessä toisiamme ja jaetaan ajatuksia prosessista viikon mittaan. Tämän postauksen ilmestyessä olen todennäköisesti juuri aloittanut ensimmäisten aamusivujeni kirjoittamisen. Lupaan siis tulla ryhmän haasteketjuun kertomaan ensifiilikseni tuota pikaa!

Kirjoittelemisiin,

Carita

Päiväkirjan kirjoittamisesta

Kirjoititko lapsena päiväkirjaa? Oletko suunnitellut uudestaan kirjoittamisen aloittamista? Tekee mieli kirjoittaa, mutta mistä? 

Aloita kevyesti ja  yhdellä rivillä, yhdellä virkkeellä, vaikka päivän säätilasta. Ei ole pakko, mutta se voikin olla yllättävän kivaa ja kiinnostavaa, saa kirjoittaa! Kirjoita itsellesi, ei muille. Mitä teit, missä kävit, mitä ajattelit? Mitä luit, minkä elokuvan tai sarjan katsoit? Mitä hauskaa kissasi tai lapsesi teki? Mitä muistit? Mitä kuulit, näit, haistoit? Mitä yllättävää näit?

Kun olet kirjoittanut jonkin aikaa, saatat huomata, että  tekee mieli kirjoittaa enemmän ja erilaisista asioista, joskus myös vaikeista. Kun aloitat, et välttämättä tiedä, mistä aiot kirjoittaa. Ajatukset selkiytyvät. Muisti ja muistot ovat ihmeellisiä. Jostain muistin jokin aika sitten Jan Garbarekin ja The Hilliard Ensemblen levyn Officium (1994) ja siihen liittyvän tilanteen: 

”Eräänlainen munkkien kuoro. Seesteinen. Sitä ollaan ilmeisesti kuunneltu uutenavuotena  1994 L:n luona. Olen etsinyt tätä levyä. Meitä oli 4 tyttöä. Oli hyvä seura ja ruoka. Perunavalkosipulikohokas oli kai liian kauan uunissa, siitä tuli perunalätsäkäs. Vodka jäätyi pakastimessa. Käytiin Senaatintorilla katsomassa ilotulitusta. En viihtynyt ruuhkassa.”

Toivottavasti voit kirjoittaa rauhassa ilman pelottavaa ajatusta ei-toivotuista lukijoista. Kirjoitat itsellesi. Käsialan ei tarvitse olla täydellistä, ei elämäkään ole. Vedä sotkun yli viiva tai liimaa tarra tai kuva sen päälle.

Koronakeväällä 2020 aloin kirjoittaa enemmän, pitkästä aikaa. Kirjoitin usein heti työpäivän jälkeen, istuin vähän aikaa sohvalla ja kirjoitin. Joskus kirjoitan heti aamulla, jos unen tunnelma on ollut muistettava ja voimakas. Toisinaan otan päiväkirjan mukaan, jos tiedän, että on aikaa tai innostusta kirjoittaa työmatkalla tai iltapäivällä vaikka kahvilassa.

Kirjoita sinulle parhaiten sopivana aikana ja sopivassa paikassa.

Tämän tekstin luonnoksen kirjoitin keskustan kahvilassa, työpäivän jälkeen, käsin päiväkirjaan, joka sattui olemaan mukana. Istuin pyöreässä isossa pöydässä, jonka keskellä on puu. Pöydän toisella puolella istui kaksi lukioikäistä tyttöä tekemässä läksyjä. Pöytä oli sopivan  iso, he saivat olla omassa rauhassaan ja minä omassani. Pöydissä oli kynttilöitä, läppäri-ihmisiä, kirjan lukijoita. Ihana puheensorina taustalla.

Aloita. Valitse kiva vihko tai muistikirja. Vai kirjoitatko sittenkin tabletilla tai läppärillä? 

Hyviä kirjoitustuokioita.

~ Tuulikki