Avainsana: kooste

Ylläpidon hutiostokset 2018

Useat ovat saattaneet ryhmän puolella huomata, että AJ rakastaa Hobonichiaan. Olen saattanut olla asiasta liekeissä ”ihan muutamaan otteeseen”. Mietin hutiostostani pitkään ja tulin siihen tulokseen, etten kadu juurikaan mitään ostamaani tänä vuonna. On kuitenkin yksi häiritsevä asia yhdessä rakastettavista ostoksistani: Hobonichini kannet. Kuinka kuvittelin, että minun käytölläni kannet menee tuolla kynäsysteemillä kiinni enää muutaman kuukauden jälkeen? Kalenteri on ihana itsessään, mutta haluan koko vuoden mahtuvan samoihin kansiin. Hobonichi tulee minulle myös vuodeksi 2019, mutta Traveler’s notebookin kansiin! Josko sillä lailla saisin täydellisen lopputuloksen. Tämä möhkis pääsee eläkkeelle hyvään talteen muiden kalentereiden seuraan.

-AJ

***

Tämän vuoden hutiostosta oli aavistuksen hankala miettiä, koska olen pyrkinyt ostamaan kalenteritarvikkeita enimmäkseen tarpeeseen. Pienen pohdiskelun jälkeen joudun ikävä kyllä nimeämään Paper Housen Harry Potter -washit. Niin paljon kuin Harry Potteria rakastankin ja hyvin innoissani haalin itselleni kyseiset washiteipit, joudun myöntämään, että ne ovat jääneet melko vähäiselle käytölle. Kuudesta ostamastani rullasta olisin ehkä näin jälkiviisaana tarvinnut ainoastaan kaksi. Värimaailma ja tyyli eivät loppujen lopuksi menneet kovin hyvin yksiin muiden omistamieni ja paljon käyttämieni tarvikkeiden kanssa.

– Carita

***

Mun tämän vuoden the hutiostos mahtaa olla passport-kokoinen Priman Minty Dreams Traveler’s Journal. Olihan se kaunis, ei sillä, ja siihen ostamani vihkotkin olivat mielettömän kauniita. Mulla ei vaan yksikertaisesti ollut käyttöä niin pienelle Traveler´s Notebookille. Ostin kyseisen kalenterin sen takia että se oli mielestäni niin KAUNIS, enkä pohtinut käyttötarkoitusta sen enempää. Noh, sattuuhan näitä. Myin sen lopulta Kalenterimanian kirppiksellä pois ja ostin tilalle tarroja! Niitä tulee ainakin käytettyä.

-Eija

***

Nyt täytyy ehkä vetää rasti seinään – mitään kovin isoja hutiostoksia ei nimittäin ole tullut tänä vuonna tehtyä. Alkaa ilmeisesti olla jonkinlainen käsitys siitä mitä tulee itse käytettyä ja mitä ei, jes! Kun pohdin mikä tänä vuonna tehty kalentereihin liittyvä ostos olisi jäänyt vähimmälle käytölle, jouduin ihan ottamaan asiakseni käydä tarra-, washi- ja koriste-varastoja läpi. Pienen pläräilyn jälkeen löytyi vastaus – American Craftsin Elegant-tarrakirja. Olen jokusia tarroja vihkosesta kyllä käyttänyt, mutta suurin osa on jäänyt koskemattomiksi – ja todennäköisesti jääkin, rusehtavat sävyt kun eivät omissa tuunailuissani juuri ole läsnä.

♡, Inka

***

Koko vuosi on ollut osaltani melkoista ostosmaniaa. Postiluukusta on harva se viikko tipahdellut jotain. Eikä kaikki niistä suihkaan ole ollut onnistuneita ostoksia. Sitä ei oikein edes itse tajua, vaan sokaistuu kaikesta uudesta ja ihanasta. Pian huomaa omistavansa kaikenlaista, eikä tiedä mitä puolellakaan niistä tehdä. Hutiostoksia voisin siis luetella useamman. Mukaan mahtuu epäonnistuneita kalenteriostoksia, washirullia ja tarrakittejä. Esimerkiksi tämä Happy Planner classicin Seasonal -tarrakirja joka ei ensi-ihastuksen jälkeen sitten ollutkaan mieleen. Ensi vuonna lupaan harkita tarkemmin ennen ostopäätösä.

xoxo, Nanna

***

Mietin pitkään mikä voisi olla minun kohdallani huti. Omaan sellaisen ajatusmallin, että kaikkea voi vielä tarvita! Joten onko mikään sitten huti? Kuitenkin kun jotain on valittava, jouduin miettimään asiaa. Oikeastaan tuunaustarvikkeet ovat lisääntyneet valtoimenaan, ja olen miettinyt jo jonkun aikaa osan myymistä sekä kiertoon laittoa. Loppuvuotta kohti olenkin yrittänyt ajatella, että less is more! Kävin tarvikkeita läpi ja totesin, että jos joku on huti, se on leimasimet! Niitä olen ostellut silloin tällöin, ne ovat kivoja ja kauniita, monet käyttävät niitä tosi hauskasti kalenterituunauksessa, mutta minulla ne ovat jääneet kokonaan käyttämättä. Olen leimannut kerran tai kaksi, siinä se. En minä raaski niistä vielä luopua, mutta lisääkään ei kannata ehkä hankkia.

-Laura

***

”Aina ei tarvitsisi olla hamstraamassa kaikkea”, oli ensimmäinen ajatus, kun mietin hutiostoksiani tälle vuodelle. Varsinaisia suuria huteja ei ole tullut hommattua, mutta ylimääräistä sälää tuntuu silti kertyneen nurkkiin enemmän kuin tarpeeksi. Pahin tällainen retkahtamisen kohde kalenteritavaroissa on omalla kohdallani washiteipit. Mikäli kivijalkakaupasta löytyy jotain edes ihan kivaa teippiä kohtuuhintaan, on se aika satavarmasti ostoskorissani suorastaan pelottavan nopeasti. Tämän automaattireaktion vuoksi asunnossani on rulla jos toinenkin ihan käyttämättömiä teippejä, jotka on vaan ollut pakko napata sieltä kaupasta mukaan, kun ne nyt on washeja ja ne nyt on tässä kätevästi ostettavissa. Tästä saisi oivan uudenvuodenlupauksen aikaiseksi – älä osta ylimääräisiä teippejä ruokaostostesi yhteydessä ihan vaan ”koska”, sillä ne teipit eivät todennäköisesti ole niitä tulevia lemppareita kuitenkaan.

– Milja

***

No niin, vetäkääs kaikki syvään hämmästyksestä henkeä! Minun tämän vuoden hutiostos on ollut Wonder Woman -teippisetti (Setti on ostettu Klemmarikellarista, mutta juuri nyt kirjoitushetkellä loppu, muita WW-tuotteita voi tarkastella tämän linkin kautta). Kyllä. Vaikka rakastan palavasti sarjakuvia ja erityisesti kyseistä hahmoa, niin totuus on se, ettei minulla ole kunnolla käyttöä tälle teipille. Sen kanssa samassa paketissa tuli kapea sininen tähtiwashi, jonka luovutin heti ystävälleni. Arvelin, että tälle tulisi käyttöä, mutta olin väärässä. Joten veikkaan, että tulevan vuoden kirjekuoreni on teipattu tällä teipillä. Kalenteriini sitä tuskin päätyy lyhyitä pätkiä enempää.

-Mira

***

Olen yrittänyt olla tarkkana kalenteritarvikkeita ostaessani, etten ostaisi mitään turhaa. Siitä huolimatta olen jälleen kerran sortunut ostamaan jouluwasheja. Minulta löytyy jouluwasheja jo entuudestaan todella paljon ottaen huomioon, miten lyhyen aikaa niitä voi käyttää kalentereissa, että nämä washit ovat edelleen avaamattomana paketissa.

-Piia

***

Kirjoittelin kesällä lempikynistäni, joissa nyt nämäkin hudiksi osoittautuneet Sparkle Markerit ovat. Havahduin tätä postausta miettiessäni tajuamaan, että lempikynäpostauksen kirjoittamisen jälkeen en ole koskenutkaan kyniin. Kaikki on kivaa mikä kiiltää, mutta nämä saattaisivat kiiltää kirkkaammin jonkun muun penaalissa. Elättelen tottakai nyt bujoilun kukoistavana aikakautena vielä toiveita, että jos kuitenkin.

-Suvi

 

Viimevuotisia huteja pääset tutkailemaan tästä!

Ylläpidon hittiostokset 2018

Tänä vuonna olen päässyt oikein kunnolla kalenterituunauksen makuun. Myös sen oman tyylini hakemista on ollut vähemmän kuin vuoden 2017 aikana. Piti oikein miettimällä miettiä mikä olisi nyt se ylivoimaisesti paras ostos ja kyllähän se sieltä mieleen tuli. Tilasin Heidin Korttipajalta näitä Simple Storiesin Forever Fall-diecutseja ja tarroja! Olen ollut aivan rakastunut niihin. Ongelmahan on se, etten raaskinut näitä ihanuuksia käyttää! Syksyn käytin siis muita syysjuttuja, mutta minusta nämä sopivat oikein hyvin tähän marraskuiseen aikaan! Marraskuu tulee siis olemaan näitä täynnä.
-AJ
***

Tämän vuoden hittiostokseni ovat journaling cardsit. Sain niitä joskus muutaman Happy Mailin mukana enkä silloin oikein keksinyt niille käyttöä, vaikka ne olivat mielestäni todella nättejä. Vuoden teemana on kuitenkin ollut uusien asioiden löytäminen ja kokeileminen, joten annoin korteille uuden mahdollisuuden nähtyäni niitä yhden miitin vaihtopöydässä keväällä. Tuon jälkeen tajusin vähitellen, miten monikäyttöisiä journaling cardsit ovat ja ostin kaksi erilaista itseäni miellyttävää Project Life -korttipakkausta, Inspire ja Bohemian. Niillä saa näppärästi lisää kirjoitustilaa kalenteriin ja lisäksi ne ovat hurjan kauniita! 

– Carita

***

Mun tämän vuoden hittiostos on tavallaan paluu juurilleni, siihen aikaan kun olin vasta löytänyt Kalenterimania-ryhmän. Silloin hankin Carpe Diemin A5 kokoiset Robins Egg – kalenterin kannet, jotka suuressa tyhmyydesäni menin jossain välissä myymään. Nyt ostin pitkän kaipuun ja harkinnan jälkeen Carpe Diemin Black Speckle kannet. Ja ne ovat itse täydellisyys. Koko ajan haluaisin vain hypistellä niitä ja tuunailla kaikkea kaunista niiden sisälle. Nämä ovat aivan mahtavat, jopa rakas bujoni on näiden takia jäänyt hieman hunningolle.

-Eiksu

***

Minun tämän vuoden hittiostokseni on kynäpaketti. Pitkään vannoin kirjoittamisessa ja piirtämisessä Pigman Micron-kynien nimeen, ja sen jälkeen rakastuin Mujin geelikyniin. Kummastakin edellämainitusta kynämallista löytyy tarkempaa tietoa *tästä* laajasta kynäpostauksesta. Tänä syksynä roihahti kuitenkin uusi rakkaus, nimittäin Marvyn kuitukärkikyniin! Nämä kynät ovat hyvin samankaltaiset kuin Micronit, mutta paketista löytyy yksi yhtä kokoa kapeammalla kärjellä oleva kynä kuin Micronin lajitelmasta. Näiden kynien myötä olen pitkästä aikaa kalenterimerkintöjen lisäksi saanut aikaiseksi myös hieman piirrellä!

<3, Inka

***

Mun tämän vuoden ehdoton hittiostos on Lovedokin standard-kokoinen Traveler’s Notebook. Vannoin pitkään olevani personal-koon rengasplannertyttöjä, mutta jostain syystä muutama sentti lisää tilaa tuunata vei mennessään. Traveler’s Notebookin hyvä puoli on myös siinä, että samojen kansien sisään saa mahdutettua kaiken haluamansa. Minun pullukkani kantaa sisällään viikko- ja kuukausi-insertit ja Vihkokaupasta ostamani Echo Park pocket folderin sekä muovitaskuja.

xoxo Nanna

***

Mulla on tälle vuodelle monia suosikkeja. Tuunaan paljon washiteipeillä sekä tarroilla, mutta tahdoin kuitenkin hitiksi valita jotain muuta. Pohdin tätä paljon, mietin mitä kaikkea olen ostanut vuoden aikana. Yhtäkkiä välähti – Mambin boksileikkuri! Olen leikannut tällä paljon bokseja viikkoaukeamiin sekä muuhunkin askarteluun! Tämä leikkaa Happy Planneriin sopivia bokseja, mutta ne sopivat myös aikalailla esimerkiksi Paper Housen plannereihin. Boksileikkurin tilasin Heidin Korttipajasta. Leikkuria löytyy kahta kokoa. Suosittelen lämpimästi!

Laura

***

Olen tehnyt suhteellisen vähän kalenteriostoksia tänä vuonna. Tämän faktan takia sen yhden suosikin valitseminen oli hieman hankalaa, sillä suurin osa tilauksistani on ollut aiempaa harkitumpia, joten huteja ei oikein päässyt tapahtumaan yhtälailla. Haluan kuitenkin nostaa tällä kertaa jalustalle Tim Holtzin tekstitarrasetit – tykästyin kuluneena vuonna erilaisten tekstien lisäämiseen kalenteriaukeamieni teossa, ja tällä merkillä on omalle kyyniselle olemukselleni tarpeeksi vähän siirappia ja pusipusia. Näistä tarroista löytyy mm. kirjallisuusreferenssejä, sekä sarkastisia lausahduksia. Ehdoton peukku!

– Milja

***

Voin kompata Miljaa siinä, että tämä vuosi on ollut hyvin hiljainen kalenteriostoksien osalta. Ehkä parin hamstrausvaihe on mennyt ohi? Jokatapauksessa olen ryhtynyt miettimään tarkemmin ostoksiani, enkä halua enää työpöytääni täyteen kaikkea mahdollista. Olen oppinut mistä pidän ja mikä minua oikeasti kiinnostaa. Olen myös alkanut kyseenalaistaa omat rajani ja sen mihin pystyn. Ja rohkeasti astunut itse piirtämieni rajaviivojen yli, olen tsempannut itseäni valtavasti ja yksi osa sitä tsemppausta on ollut Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta ostamani large Nuuna. Kalenterimaniaa perustaessani ja ainakin ensimmäiset puolitoista vuotta olin vakaasti sitä mieltä, että minä en bujoile. Karistin kuitenkin pelot ja epävarmuuden ja tartuin toimeen, en tiedä mitä siitä tulee, mutta kivaa minulla on ollut sitä tehdessä.

-Mirppu

***

Tämän vuoden ehdottomasti paras ostokseni on Ajaston Project365 -kalenteri. Tykkään käyttää rengaskalentereita erityisesti, koska niihin on helppo lisätä sivuja. Project365 vastaa tarpeitani monikäyttöisyydellään ja onhan se niin valtavan kauniskin. Ajaston verkkokaupasta tämä kalenteri on jo myyty loppuun, mutta Suomalaisesta Kirjakaupasta sitä vielä löytyy.

-Piia

***

Yllätini itseni ja varmaan muutamat ystävänikin aloittamalla ihan oikeasti säännöllisen bujoilun tänä vuonna. Siispä hittituotteeni on Leuchtturmin pistemuistikirja. Aloitin ensin B6-kokoisella, pehmeäkantisella harmaalla, ja aivan juuri vaihdoin isompaan, marjanpunaiseen versioon. Bujoilun oli tarkoitus olla väliaikaista ja kestää maksimissaan elokuusta joulukuuhun, mutta joulukuun lähestyessä alkoi lähestyä myös eroahdistus bujosta. Ja kun iskevää, mukana kulkevaa planneria ei tahtonut löytyä, vastaus oli jo käsissäni: bullet journal.

– Suvi

Viimevuoden hitteihin pääset tästä! Löytyikö ylläpidon suosikeista myös omia lemppareita tälle vuodelle?