Avainsana: koristeteipit

Ahaa-elämys – Bullet journal

Nykyinen bullet journalini on Victoria’s Journalsin kansiin tehty hybridibujo. Tuon Victoria’s Journalsin vihon ostin Suomalaisesta kirjakaupasta ja ihastuin siihen heti. Siinä oli niin ihanat pehmoiset kannet, mutta eihän niitä sivuja päässyt tutkimaan siellä kaupassa. Niinpä kun pääsin kotiin koin pienen pettymyksen. Vihon sivut olivat aivan liian ohuet, ne eivät olisi kestäneet minun runsasta koristelutyyliäni. Tykkään käyttää paljon kuvia, tarroja, tusseja jne.

Hybridin bujostani tekee se, että poistin kansien sisällä olleet alkuperäiset, liian ohuet sivut askarteluveitsellä ja liimasin tilalle toisesta bujosta paksummat sivut. ”Operaatiota” pohdin muutaman päivän ennen kuin uskalsin ryhtyä toimeen. Pelkäsin, että tulee joku onnettomuus ja tuhoan kauniit kanteni. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lopputuloksesta ei onneksi huomaa muutosta, ellei tiiraa aivan läheltä ja olenkin ollut todella tyytyväinen, että uskalsin tehdä sivujen vaihdon.

Aina en kuitenkaan ole ollut näin ”rohkea”, mitä bujoiluun tulee. Päinvastoin. Itseasiassa liittyessäni melkein puolitoista vuotta sitten Kalenterimaniaan, olin bujoilija – tai ennemminkin epätoivoinen bujoilija. Pidin kyllä bujoilusta, mutta se aiheutti myös hirveästi turhaa stressiä. Olin tietysti lukenut tarkkaan siitä, mitä bullet journal -menetelmä pitää sisällään ja mitä kaikkea sillä voisi mahdollisesti saavuttaa. Kuvittelin mielessäni, kuinka saavuttaisin suuria tuloksia ja elämä muuttuisi erittäin järjestelmälliseksi ja seesteiseksi ja niin edelleen. No eipä siitä tullut sitten muuta kuin pahaa mieltä ja turhautumista. Onneksi päätin silloin lopulta luopua bujoilusta ja siirtyä valmiiden kalentereiden pariin – olla poissa bujoilun maailmasta.

Mutta kuinkas kävikään…

Bujoilukärpänen puraisi yllättäen vuoden vaihteessa.
Mikä siis sai minut haaveilemaan bujoilusta uudelleen?

Uuden alkusykäyksen bujoilulle sain siitä, kun katselin muiden bujoilijoiden kuvia ja videoita. Ymmärsin (vihdoinkin), että jokainen itse määrittelee omat ”sääntönsä” bujoilulle. Ei tarvitse orjallisesti seurata halutessaan mitään bullet journal -ohjeita, vaan voi itse kasata omanlaisensa bujon, josta saa sitä mitä juuri silloin kaipaa. Oli se sitten iloa, stressittömyyttä tai järjestelmällisyyttä. Näin kauan sitten meni, kunnes unohdin turhat itse keksimäni vaatimukset ja päätin hypätä jälleen bujoilun maailmaan. Halusin, että en aiheuta itselleni lisää stressiä, kun opiskelut aiheuttavat sitä jo aivan tarpeeksi. Siispä päätin etsiä niin ihana kantisen bujon, jonka pelkkä ulkoinen katselu jo ilahduttaa ja piristää. Päätin myös, että en mieti liian tarkkaan, mitä voin laittaa tai en voi laittaa sen sivuille. Voin laittaa sinne vaikka koko elämäni tai valikoidut asiat, miltä milloinkin tuntuu.

Tykkään käyttää paljon värejä ja varsinkin näin keskellä talvea ne piristävät mukavasti harmaita talvipäiviä. Olenkin tietoisesti pyrkinyt viime aikoina käyttämään yhä enemmän lehtileikkeitä bujon koristelussa, kun niitä leikkeitä on tullut kuitenkin leikeltyä ihan hyvä varasto. Erityisesti erilaiset kukat ja kasvit tuntuvat valtaavan sivut.

En yritä matkia ketään ja en stressaa mistään turhan päiväisestä. Siellä on niin huonekasvieni hoito-ohjeita, ”taidesivuja”, washiteippiswatcheja, luku- ja kirjoitushaasteita, viikkonäkymiä, kivoja kuvia lehdistä ja kaikkea muuta mitä olen halunnut säilyttää. Ideoita pursuaa ja on kivaa, ettei niitä tarvitse jättää tekemättä, koska olisi rajannut sen mitä haluaa tarkalleen bujoonsa. Yksi ainoa stressin aihe ja murhe bujossani on ilmaantunut.

Sivuja on aivan liian vähän.
Aloitin bujoni tammikuun alussa ja aavistelen, että tällä menolla pääsen uuden bujon tekemiseen ennen kuin helmikuu vaihtuu maaliskuuksi. Sitä ei aina arvaakaan, mitä sitä keksiikään, kun karjalainen nainen pääsee vauhtiin.

Sen voin kyllä paljastaa, että uusi bujo on jo ehkä uusilla itsetehdyillä kansilla odottamassa täyttämistä ja koristelemista. Uusi bujo sitten hyppää takaisin kiekkojen maailmaan, olen nimittäin kasannut sitä Happy Plannereiden kiekkoihin. Ideaahan käyttää jo moni ja haluan itsekin kokeilla, miten ne kiekot toimivat minulla näin bujoilun merkeissä.

Kalenterointiani ja bujoiluni matkaa pääset seuraamaan Instagramissa seuraamalla tiliäni @sissucrafts. Pyrin myös aika ajoin lisäilemään tekemisiäni Kalenterimanian kansioihin katseltavaksi.

Mukavaa, mielenkiintoista ja mielikuvituksellista kevään odotusta kaikille toivottaa

Sisko

Tervetuloa 2021

Olen ollut kalenterituunaaja jo paljon ennen kuin edes tiesin mitä kalenterituunaus on. Rakastan muistikirjoja, listoja ja käsinkirjoitettuja muistiinpanoja. En osaa käyttää sähköistä kalenteria, vaan haluan nähdä viikot ja kuukaudet konkreettisesti paperilla edessäni. Olen kokeillut itse piirrettyjä bujoja, erilaisia valmiskalentereita ja näiden koristelua.

Bujoilussa olen sortunut aiemmin aina liikaan ”mahtipontisuuteen” ja tehnyt bujoon niin paljon trackereita, listoja ja taulukoita, että aikaa ja jaksamista bujon käyttämiseen ei sitten kuitenkaan arjessa ole ollut tarpeeksi. Kalentereiden koristelun kanssa on käynyt vähän samoin: muutaman ensimmäisen kuukauden jälkeen en ole ehtinyt enkä jaksanut koristella viikkoja, ja juuttunut sitten niihin koristelemattomiin viikkoihin pääsemättä eteenpäin. Yleensä näiden bujojen ja kalentereiden täyttö ja käyttö on jäänyt ensimmäisten viikkojen ja kuukausien jälkeen alkuinnostuksen laannuttua.

Aina olen silti haaveillut jostain itse tehdystä bujotyylisestä kalenteri-muistikirjasta. Olen ostanut tässä harrastuksen aikana käsittämättömät määrät teippejä, tarroja ja muita koristeita. Jokunen kuukausi sitten eksyin Prismassa kalenterihyllylle. Selasin valmiskalentereita, mutta lopulta kuitenkin pistesivuinen simppeli muistikirja huuteli mua luokseen kovimpaan ääneen. Päätin yrittää vielä kerran, tällä kertaa tavoitteena luoda oikeasti arjessa toimiva, kaunis, ja tarpeeksi simppeli bujo.

Jaoin kirjan karkeasti viiteentoista osaan: 12 kuukautta, lisäksi kalenterin alkuun vuosikatsaus, menkkaseuranta ja sivu, johon saa kätevästi merkittyä kaikki vuoden muistettavat syntymäpäivät. Kalenterisivujen jälkeen kalenterin loppuun tein osiot erilaisille listoille ja seurannoille. Listoista löytyy mm. töissä tarvittavat lukujärjestykset, listat luettavista ja luetuista kirjoista ja 90 arkiruokaa inspiraatioksi ruuanlaittorumbaan. Seurantoihin tulostelin ja tilailin pohjia mm.unta, liikkumista, veden juontia ja ulkoilua varten. Loppuun jäi vielä muutama sivu, jonne päätin koota joka kuukauden kohokohtia.

Kalenterissa on käytetty sieltä ja täältä ostettuja ja saatuja tarroja, teippejä ja tabeja, ja myös itse tulostettuja sivuja. Halusin päivämäärät, kuukaudet, numeroinnit yms. valmiina tarroina ensinnä siksi, että kalenterin kokoaminen näin oli nopeampaa kuin itse kirjoittaen ja toisaalta koska perfektionistina en oikein tahdo kestää sinne tänne kaartuvaa käsialaa, keskenään eri kokoisia numeroita ja kirjaimia jne. Jotenkin koen myös hahmotuksen helpommaksi, kun ainoastaan omat merkinnät ja muistettavat asiat on omalla käsialalla ja kalenterin pohja muuten ”valmis”.

Kalenterista kaikkine tarroineen tuli vähän pullukka, mutta hyvin tuo vielä kuminauhan avulla pysyy kiinni ja mahtuu koristeluakin. Tällä kertaa en kuitenkaan aio ottaa paineita koristelusta, viikkoaukeamista tuli jo tyhjinäkin niin kauniita, että eivät koristelua välttämättä edes kaipaa. Jonkinmoisen kynäpidikkeen ajattelin tuohon vielä hankkia, ja ihan kohta ihanuus pääsee jo käyttöön. Ensimmäistä kertaa aikoihin tuntuu siltä, että mun tulevan vuoden kalenteri on löytynyt, ja että se todella myös palvelee mua koko vuoden tammikuusta joulukuuhun. Aika mahtavaa! Tervetuloa 2021!

-Tuulia