Avainsana: korttipaja

Kesämiitti lähestyy!

Vihdoinkin! Enää pari hassua päivää ja sitten se on täällä! Kalenterimanian 1-vuotis Kesämiitti!

Me ylläpidon kanssa olemme aivan innoissamme saadessamme huikeat 100 kalenterimaanikkoa saman katon alle tuunailemaan, seurustelemaan ja ihastelemaan kalentereita. Vieläpä koko päiväksi. Tämä miitti on tämän hetken THE MIITTI, tapahtuma, jota me ylläpitäjät olemme suunnitelleet kauan! Idea suuren suuresta 1-vuotis miitistä taisi saada alkunsa jo muutama päivä sen jälkeen, kun Mirppu perusti Kalenterimanian. Silloin toki Kesämiitti oli vain ajatuksen tasolla, ja ajatus kirjoitettiin ylös plannereihin: ”Täytyy järjestää 1vee miitti. Suuri.”

Ja nyt, reilu vuosi myöhemmin ideat toteutuvat. Ajatukset on koottu ylös selkeämmin, suunnitelmat ovat valmiita. Joten pitäkää hatuistanne kiinni, sillä 4. kesäkuuta se vihdoinkin tapahtuu!

Mitä kaikkea matkan varrella on sitten puuhattu miitin järjestämisen osalta? Armotonta brain stormingia! Koska meitä ylläpitäjiä on aika läjä, jaoimme vastuualueet. Näin emme tekisi samoja asioita, joita jo joku muu hoitaa, emmekä tiedustelisi samoista paikoista moneen kertaan samoja asioita. Koska järjestettävää oli niin paljon, tehtävien jakaminen oli luonnollinen vaihtoehto.

Yhdessä aloitimme hyvissä ajoin, jo viime vuonna, pohtimalla sopivaa ajankohtaa; Syksyllä sataa, talvella on kylmä, keväällä on muuten vain tyhmää ja kesällä juhannuksesta eteenpäin jengi on ties missä päin levällään lomailemassa. Eipä jäänyt paljon vaihtoehtoja jäljelle, joten yksissä tuumin päätimme, että 4.kesäkuuta olisi kaikista parhain vaihtoehto (tai ainakin me yp:t olisimme tuolloin kaikki maisemissa).

Turun pään ylläpito edustavana.

Seuraavaksi pähkinäksi muodostui tilat miitille. Erilaisia paikkoja tutkittiin netissä, kartoitettiin tiloja matkojen, ihmismäärien yms. asioiden valossa. Samalla piti päättää montako kalenterimanialaista kutsumme. Olisimme halunneet tietenkin teidät kaikki paikalle, n. 3 500 ihanaa jäsentä, mutta se ei meidän ylläpitäjien resursseilla tietenkään ole mahdollista. Ehkä sitten joskus. Meille oli myös erittäin tärkeää, että tämä tapahtuma olisi jäsenillemme maksuton.

Mietimme, olisiko n.20-30 ihmistä sopiva määrä, mutta koska suurin piirtein sama määrä on aina muissakin ”tavallisissa” miiteissä, tuntui se aika pieneltä. Onhan kyseessä sentään THE MIITTI! Mirppu taisikin heti hihkaista: ”Sata! Sata jäsentä”, mutta me muut haukoimme henkeämme… Sata jäsentä? Aika paljon sekin… Mirppu kuitenkin oli vakuuttava, kyllä sata jäsentä ilmoittautuu, sadalle on vielä helppo löytää tilat, jne… Joten sekin lyötiin sitten lukkoon. Sata jäsentä kutsutaan kesäkuun 4.päivä miittiin. Mutta minne?

Tiedustelimme monesta eri paikasta, kunnes yksi tila nousi ylitse muiden: Kauppa&Galleria Talli, Espoossa. Paikka oli ylivertainen monestakin syystä: Sinne olisi helppo tulla, siellä on ennenkin järjestetty suurempia tapahtumia ja mikä tärkeintä, se oli vapaa 4.kesäkuuta. Psst… Jos sinä haluat varata tämän tilan omiin juhliasi tai muuta tilaisuutta varten, ota rohkeasti yhteyttä Talliin joko puhelimitse, 040 9329 429, tai sähköpostitse [email protected]. Ja vielä suuret kiitokset, että saamme käyttää tilojanne  Kauppa & Galleria Talli. !

Miittipaikalla on aivan omanlaisensa persoonallinen tunnelma ♥

Nämä olivat oikeastaan suurimmat päänvaivat miitin järjestämisessä tähän asti. Seuraavaksi aloimme pohtia mitä kaikkea kivaa miitissä sitten tehtäisiin. Tuunattaisiin kalentereita tietysti, mutta koska sitä nyt tehdään muutenkin joka päivä, halusimme ehdottomasti jäsenillemme jotain spesiaalista. Joten sponsorointia! Arpajaiset! Joku puhumaan kalentereista! Ruokaa!

Päätimme siis hankkia sponsoreita. Paljon. Kaikkialta! Halusimme osallistujille goodie bagit täynnä ihanuuksia ja alennuskoodeja. Lisäksi halusimme arvontapalkintoja! Alun perin tarkoituksena oli järjestää vain yksi arvonta, mutta koska mukaan lähtevien sponsorien määrä yllätti meidät, päätimme sitten järjestää niitä enemmän. Kesämiitissä arvotaan ainakin Klemmarikellarista saatu ihana Color Crush personal, Chic Companylta saatu Heidi Swappin pinkki ihanuus, sekä Plum Paperin ihana kukkakuosinen kalenteri!

Sponsorien hankkiminen oli stressaavaa… Ajatus siitä, että pyytäisimme monista eri paikoista ilmaista tavaraa tapahtumaan, jota ei vielä oltu edes julkaista, tuntui… no, stressaavalta. Mutta tuumasta toimeen! Aloimme lähettää tiedusteluja ympäri Suomea, ja maailmaa – jenkkilään asti. Odottavan aika on pitkä. Kunnes ensimmäinen sponsori ilmoittautui. Sitten toinen…kolmas…neljäs… On muuten aika hauska fiilis pyytää sponsorointia tapahtumaan, jonka ajankohdaksi sanottiin ”keväälllä 2017”. Itse olin yllättynyt siitä, ettei kukaan sponsoreistamme tuossa vaiheessa pyytänyt tarkkaa päivää. Joten suuren suuret kiitokset kaikille mahtaville sponsoreillemme <3

Ajasto

Anun Putiikit

Chic Company

Freckled Fawn

Heidin Korttipaja

Karuski Paper

Klemmarikellari

Kuretake UK

Pilot Pen

Sinelli

Stabilo

Suomalainen Kirjakauppa

Teippitarha

Kustantamo S&S

Loihdi

Korson aseman puoti

Se Hämeenpuiston Vihkokauppa

Harjun Paperi

Jeminalovespaper

 

Sitten se tapahtui. Laitoimme ilmoituksen Kalenterimanian FB-sivulle: ”Kesämiitti 4.kesäkuuta. 90 ensiksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan.” Ei todella mennyt kauaa, kun miitti oli täyteen buukattu. Huikeaa! Ylläpito hengähti! Jes, me teimme sen! Se todella tapahtuu!

Olemme todella, todella innoissamme, että niin moni Kalenterimanialainen pääsee paikalle ja harmi, ettemme voineet järjestää vieläkin suurempaa miittiä.

Ehkä ensi vuonna.. 😉 Olemme kuitenkin muistaneet myös kaikkia niitä jäseniä, jotka eivät paikalle tällä kertaa pääse, ja keksimme jotain kivaa varmasti teillekin 😉

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

 

 

Kalenterituunauksen aloittaminen

Haluaisitko aloittaa kalenterin tuunaamisen? Se on paitsi hauska ja palkitseva myös hyödyllinen harrastus. Tässä muutamia vinkkejä alkuun pääsemiseksi. Tervetuloa siis Kalenterimanian maailmaan!

Ota tavaksi kirjoittaa kaikki ylös! Kun kirjoittaa asiat muistiin, jäävät ne mieleenkin paremmin. Kun sinulla on jokin meno, tavara joka pitää muistaa ostaa tai jotain mitä täytyy tehdä, kirjoita se ylös! Merkitse muistiin kaikki tapaamiset, syntymäpäivät, harrastukset, viimeksi käytettyjen hiusvärien koodit, lasten kerhojuhlat… omia vapaahetkiä unohtamatta!

 

Kaunis Color Crush

Color Crush

Happy Planner

Kalenteri / Planner

Tarvitset, totta kai, kalenterin! Alkuun riittää mikä vain kalenteri ja myöhemmin, jos sinusta tuntuu, että haluat enemmän, voit ostaa tuunaukseen sopivamman kalenterin tai jos olet todella DIY-ihminen niin miksi et tekisi kalenteria alusta asti itse. Suomeenkin olemme saaneet jo kiitettävän määrän tuunattavaksi tehtyjä kalentereita, joten hyödynnä suomalaisia nettikauppoja ulkomaisten ohella. Kalenterimania suosittelee esimerkiksi seuraavia kalenterimerkkejä: Happy PlannerHeidi SwappColor CrushCarpe Diem

Huomaa, että kalentereita on eri kokoisia ja näköisiä merkistä ja mallista riippuen. Kannattaa valita kalenteri joka miellyttää omaa silmää ollen samalla käytännöllinen juuri sinun tarpeisiisi. Tykkäätkö, että koko viikko on yhdellä aukeamalla vai tulisiko jokaiselle päivälle olla oma sivunsa? Sopiiko sinulle pysty- vai vaakasuora järjestys viikkonäkymälle? Haluatko, että numerot ja kirjoitukset ovat jo valmiina vai suositko täysin ”blancoa” kalenteria jonka voi aloittaa missä vaiheessa vuotta tahansa? Arvostatko irroitettavia sivuja? Muun muassa nämä ovat asioita joita kannattaa miettiä kun olet valitsemassa kalenteriasi.

Tuunaa ja tee kalenterin käytöstä hauskaa!

Huomaa myös, että kaikki kalenterit eivät sisällä kalenteriosiota, to do -listoja tai välilehtiä valmiina vaan ne pitää ostaa erikseen. On myös mahdollista ostaa erilaisia ”Planner-kittejä” jotka saattavat sisältää paljonkin ylimääräisiä tarvikkeita ja koristeita peruskalenterin lisäksi. Jos omistat printterin, voit tulostaa kalenteriin sisältöjä myös netistä.

To Do list kirjanmerkit paperit

Koristeluherkut

Kun sinulla on kalenteri, voit aloittaa koristelun. Moni ostaa koristeluherkkuja jo odottaessaan kalenterin saapumista! Tämä ”haalimisvaihe” on hurjan koukuttava, tuntuu kuin odottelisi uutta perheenjäsentä. Muista kuitenkin, ettei kaikkea tarvitse hankkia kerralla – tai välttämättä koskaan. Jokaisella on ne omat jutut ja mieltymykset ja meilläkin kalenterimanialaisten keskuudessa vaihdellaan usein tarvikkeita.

Näillä pääset hyvään alkuun: hanki joitakin muistilappuja, kyniä, paperiteippejä (washi-teippejä), erilaisia papereita ja tarroja. Löydät näitä monista tavarataloista, askarteluliikkeistä, nettikaupoista (Suomesta ja ulkomailta), messuilta ja myyjäisistä.

sharpie post it note stickers washitape

Sisältö

Mitä kalenteristasi tulisi löytyä? Kaikki riippuu oikeastaan sinusta. Kalentereiden sisällöt ovat erilaisia jokaisella käyttäjällä, olit sitten opiskelija, kotiäiti, bloggaaja, eläkeläinen tai työssäkäyvä aikuinen. Tee kalenteriosiot jotka sopivat sinulle ja auttavat sinua.

Tässä muutama esimerkki mitä kalenteristasi voisi löytyä:
– Omat tiedot
– Kalenteri – viikottainen / kuukausittainen / vuosittainen
– Päiväkirja
– ”To do” – tehtävälistoja
– Osoitesivuja
– Tasku tarroja ja muistilappuja varten
– Treenipäiväkirja
– Reseptivihkonen / ruokapäiväkirja
– Jonkun projektin hallintaan / suunnitteluun liittyvä osiot (häät, odotus, rakennus, painonpudotus tms.)
– Muistiinpanosivuja
– Valokuvia läheisistä ja lemmikeistä
– Mitä tahansa maan ja taivaan välillä!

Kun olet käyttänyt kalenteriasi muutaman viikon, tiedät mikä toimii sinulle ja mikä ei. Kokeilemalla onnistut parhaiten! Älä turhaan pelkää uusia juttuja, (lähes) kaikkea kannattaa kokeilla! Ennen kaikkea on tärkeää muistaa että sinä olet kalenterisi paras tietäjä ja taitaja. Sinä yksin päätät minkä kalenterin haluat ja millaisen haluat siitä tehdä. Tuunaamisessa ei ole oikeaa eikä väärää tapaa!

Kynät

Hyvä kynä on isossa roolissa kalenterintuunaamisessa ja täyttämisessä. Joten hanki ainakin yksi hyvä kynä! Toiset tykkää koristella  muuten värikkäästi, mutta käyttävät vain mustaa kynää, toiset taas tykkäävät leikkiä erilaisilla ja eri värisillä kynillä. Kaupat ovat pullollaan erilaisia, valitse mieleisesi ja sellainen kynä jota kalenterisi paperi ei päästä läpi. Jos olet epävarma päästääkö kalenterisi sivut musteen läpi, ota yksi sivu testipaperiksi. Kokeile testipaperiin erilaisia kyniä ja katso mitkä soveltuvat parhaiten kalenterisivuihin ja mikä tuntuu parhaimmalta käytössä. On todella tärkeää että pidät siitä millä kirjoitat.
Kalenterimania suosittelee: Pilot Frixion (pyyhittävät kynät), erilaiset Stabilot, Sharpiet ja Staedtlerit.

Inspiraatiota ja vertaistukea

Kalenterimania on aktiivinen suomalaisten kalenteriharrastajien yhteisö, jonka Facebook-ryhmässä jaetaan paljon vinkkejä, linkkejä, kuvia ja kokemuksia kalenterituunaukseen liittyen. Se on avoin kaikille aiheesta innostuneille, vaikket tuunausta olisi vielä aloittanutkaan! Myös ulkomaisia, varsinkin amerikkalaisia, tuunausryhmiä on paljon (monet niistä ovat kalenterimerkkikohtaisia).

Inspiroidu: Instagram, YouTube ja Pinterest ovat täynnä kuvia ja videoita planner-harrastukseen liittyen!

Kalenterimania suosittelee kalenterihankinnoissa seuraavia kotimaisia verkkokauppoja:

Klemmarikellari – Heidin Korttipaja – Chic Company – Teippitarha – Käsitellen

Ihania hetkiä kalenterimanian valtaamana!