Avainsana: koru

DIY – Kalenterikoru ja koristeklemmari karkkipapereista

Tämän diy-postauksen idea lähti ryhmästä, kun eräs jäsen pohti että karkkipapereita voisi olla veikeää hyödyntää tuunauksessa, tai vaikkapa kalenterikorussa. Tämä kuulosti omaankin korvaan niin hauskalta idealta, että pakkohan siitä oli ottaa koppi. Olenkin hyvän tovin pohtinut tätä ideaa ja sen toteuttamista, ja prosessissa uhrautunut (köh köh..) syömään kääröllisiä namusia toteutusta varten materiaaleja saadakseni. Eli jos joku on bongannut tämän Keravalaisen maanikon haahuilemassa pitkiä aikoja karkkihyllyn edessä, niin ihan vain kalenterimanian nimissä siellä luuhasin!

Pitkän maistelua sisältäneen valintaprosessin jälkeen päädyin valitsemaan tähän diy-kokeiluun Fazerin Parhain-pussin, ja tarkemmin sanottuna sen sisältämien karkkien kääröjä. Itse ainakin ra-kas-tan kiss kissejä ja jääkarhukarkkeja kyseisestä pussista, ja siksi juuri niiden suojapaperit valikoituivat ensimmäisenä askartelupöydälle.

Fiksumpaa ja helpompaa olisi ollut valita mitkä tahansa muut pussin karkeista, sillä kiss kissien ja jääkarhukarkkien kääreet ovat ainoat koko pussissa, joissa on niinsanotusti kiinteä sauma. Ensimmäiset avaamiset eivät sujuneetkaan hyvin, vaan kääröt repesivät liikaa. Tähän saattoi toki vaikuttaa myös alun malttamattomuus päästä käsiksi kääreen sisältöön.. Kun pahin makeanhimo oli taltutettu, onnistui kääreiden avaaminenkin paremmin, siististi keskisaumaa pitkin.

Kun kääreet olivat valmiita, tyhjiä ja siististi auki, oli aika täyttää ne uudelleen. Itse nappasin tähän tarkoitukseen talouspaperia, sillä ajattelin sen olevan mukavan pehmeä ja tarvittaessa joustava sisus. Mallasin karkkikäärön kanssa sopivan leveyden paperista, ja leikkasin sen mukaan suikaleen. Suikaleen käärin rulalle, enkä kiinnittänyt sitä mitenkään kiinteäksi vaan ujutin sellaisenaan sisälle karkkipaperiin.

Tässä kohtaa otin yhden kolmesta täyttämästäni karkkikääröstä, ja leikkasin siihen terävällä askarteluveitsellä pienen loven keskelle. Tästä tulisi klemmaria koristava leikkikarkki siis! Klemmarin olisi voinut liimata myös sivusauman alle, mutta halusin että klemmari uppoaa kunnolla paperin sisälle, ja olisi näin ollen mahdollisimman tukeva.

Käytin liimaamisessa kuumaliimaa. Suljin sillä koruun tulevista karkeista saumat, ja liimasin klemmarin omaan kääröönsä paikoilleen. Vahvistin klemmaria vielä lisäämällä muutaman tipan kuumaliimaa karkin ja klemmarin saumakohtaan ulkopuolelle.

Kun liimaukset olivat jäähtyneet, oli aika aloittaa korun kasaaminen. Tein kumpaankin koruun tulevaan leikkikarkkiin pienet reiät toiseen päähän, askarteluveitsen terällä pyörittäen. Saman voisi tehdä varmasti näppärämmin myös esimerkiksi neulalla. Näistä rei’istä laitoin läpi pienet hopeiset välirenkaat, ja ennen renkaiden sulkemista pujotin samaan vielä lenkkipäiset korupiikit. Tässä vaiheessa tajusin että samalla tekniikalla saisi tehtyä myös somat korvakorut! Olisivat vielä kevyetkin kun talouspaperitäyte ei tuo juurikaan painoa. En kuitenkaan vaihtanut lennosta korvakorutehtailuun, vaan pitäydyin tekemään kalenterikorua.

Korupiikkeihin valikoin helmikätköistäni muutamat helmet, jotka väreiltään sopivat mielestäni kääreisiin. Tässä kohtaa olisi vielä voinut sulkea korupiikin pään pihdeillä lenkiksi, ja yhdistää sen vielä yhdellä välirenkaalla ketjuun. Itse kuitenkin oikaisin tässä, ja taivutin piikin suoraan kiinni ketjun päähän. Ketjun olin aiemmin jo pätkäissyt valmiiksi tätä korua varten. Huomasin että se olisi kyllä voinut olla hieman lyhyempikin, pitkulaiset karkit kun toivat itsessään jo melko paljon pituutta koruun. Viimeisenä oli vuorossa ratkaista millä korun haluaa kalenteriin kiinnittää, ja itse valitsin pienehkön karabiinilukon. Sen kiinnitin ketjun keskikohdille välirenkaalla, ja tadaa – valmiina oli kalenterikoru!

Mikäli tämän postauksen jälkeen jäi vielä (makean)nälkä muille diy-klemmari ja -kalenterikorupostauksille, kannattaa kurkata seuraavien blogi- ja videolinkkien taakse;

Remake-haaste: Kalenterikoru

DIY-kalenterikoru

DIY: Kalenterikoru

DIY: vaaleanpunainen kalenterikoru

DIY Rusetti

DIY: Rusettiklemmarit

DIY Klemmarit vol. 2

Nappiklemmarit

Origamilinnuista klemmarikoristeeksi

♥, Inka

Remake-haaste: Kalenterikoru

Tämä kirjoitus oli yksi haastavimmista pitkiin aikoihin, sillä aiheena on, kuten otsikossakin jo lukee, jonkun toisen tekemä vinkkipostaus, jota minun sitten täytyy kokeilla. Tai no ei täydy, mutta mukavaa vaihteluahan se on omiin tuunausrutiineihin. Valinta oli vaikea, selasin Kalenterimanian 101 –postauksia aika kauan, kunnes sieltä valikoitui kolme sellaista, joita voisin jopa kokeillakin. Ensimmäiseksi ajattelin, testaanko AJ:n vinkkiä siitä, miten teet itse taskuston TN:ään. Mutta koska omistan vasta kaksi TN:n vihkoa, enkä kansia ollenkaan, jääköön tämä myöhempään ajankohtaan testattavaksi. Toinen kiinnostava testattava kirjoitus oli siitä, miten laittaa monta vihkoa TN:ään. Jälleen tuli sama ongelma vastaan – minulla ei ole TN:n kansia. Joten päädyin testaamaan, kuinka tehdä kalenterikoru!

Aihe ilahdutti minua siinäkin mielessä, että joskus vuosia sitten innostuin tekemään itse koruja. Tämän postauksen myötä sainkin taas kaivaa unohdetun korujentekolaatikkoni kaapista, levittää tykötarpeet pöydälle ja käydä hommiin! Enpä olisi uskonut, että vanhoista korujentekotavaroista olisi minulle vielä iloa kalenterikoruja tehdessäkin!

Ensimmäiseksi piti leikata kolme erimittaista pätkää ketjusta, ja pujottaa ne samaan välirenkaaseen. Tässä vaiheessa saa ilmeisesti itse päättää, montako pätkää haluaa, itse päädyin kahteen. Sitten piti pujottaa lukko samaan renkaaseen kuin ketjut, näin teinkin. Helppoa vielä tässä vaiheessa. Sitten pitää valita riipukset, jotka haluaa kalenterikoruun.

Valitsin kokoelmastani persikan väriset helmet ja pujotin ne korupiikkiin ja taivutin piikin pään lenkille (Vanhana koruntekijänä tämä ei ollut ollenkaan vaikeaa). Nämä helmet pitää sitten kiinnittää välirenkailla itse ketjuun, haluamilleen kohdille. Ei kuitenkaan ketjun päihin, vaan pitkin ketjua!

Ja tadaa! Valmis! En nyt ole ihan puolueeton kun sanon, että tätä Inkan tekemää vinkkipostausta oli helppo seurata ja tehdä itse perässä; samalla tyylillä olen niitä korujakin väkertänyt, mutta uskon silti, että Inkan ohjeilla jopa ihan keltanokka onnistuu tekemään itselleen mieluisan kalenterikorun!

Joko sinä kokeilit tehdä omasi?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi

Inkan kirjoittaman alkuperäisen vinkkipostauksen löydät täältä:

https://www.kalenterimania.com/category/101/page/12/