Avainsana: kotimainen kauppias

Matkani tarrojen maailmaan – My Creative Hour

Aloitin elämäni ensimmäisen bujon äitiyslomalla. Minulla oli yhtäkkiä enemmän aikaa kun vuosiin, ja hurahdin täysin koko hommaan. Vauvan varttuessa aika kävi kuitenkin vähiin ja rupesin etsimään vaihtoehtoisia tapoja tallentaa arkeamme. Pikkusiskoni suosituksesta olin löytänyt tieni Kalenterimanian Facebook-ryhmään. Siellä tuli sitten roikuttua toden teolla.

Metsästys kohti sitä kuuluisaa kalenterirauhaa alkoi. Kokeilin kaikenlaista, kunnes löytyi se oikea! Hobonichi weeks. Päädyin siihen ainoastaan siitä syystä, että löysin edullisia ja ihania tarrakittejä kyseiseen kalenteriin. Olin varma että inhoaisin sen kellertäviä, ohuita sivuja, mutta toisin kävi. Rakastuin täysin tähän höyhenenkevyeeseen, kompaktiin kalenteriin – ja ennen kaikkea tarravalikoimaan joka aukesi sen myötä.

Puoli vuotta liimailin tyytyväisenä kaiken maailman tarroja sinne tänne, kunnes yksi päivä kysyin itseltäni: ”Miksi minä ostan näitä, kun ihan hyvin osaisin piirtää tällaisia itse?” Muutaman kuukauden annoin ajatuksen muhia päässäni, latasin eri piirustusohjelmia kännykkääni, kokeilin tulostella Suomalaisesta Kirjakaupasta ostetulle tarrapaperille, tutustuin eri tarraleikkureihin ym.

Leikkimielisesti päädyin ostamaan ensimmäisen leikkurini, CAMEO 3. Olin siihen erittäin tyytyväinen ja nautin kovasti tarrojen teosta. Jonkin aikaa harjoiteltuani näin Kalenterimanian ryhmässä jonkun kyselevän voisiko joku piirtää hänelle karhu- ja peuratarrat. Laitoin heti viestiä, että minä voisin yrittää. Innostuin  ajatuksesta, että joku muukin voisi saada piirtelystäni jotakin irti. Kyseinen henkilö tykästyi kovasti piirustuksiini ja pyysi aina vain enemmän kuvituksia. Lopulta olin piirtänyt valtavan määrän kuvia, erittäin pienellä palkkiolla, joten päätin kysyä jos joku muukin olisi kiinnostunut samoista tarroista. Voisin samalla tehdä niitä vähän enemmän.

Ja hyvänen aika, kiinnostusta oli! Minun oli suljettava kommentointi seuraavana aamuna, koska kommentteja oli niin paljon. Tein kovasti hommia seuraavan viikon tilauksia toteuttaessani. Sain tarroilla maksettua leikkurini. Tästä inspiroituneena rupesin leikkimään ajatuksella että mitä jos myisinkin näitä ihan oikeasti…

Siitä se sitten lähti. Aloittaminen oli kova homma, mutta minulla onneksi oli aikaa, koska olin vielä äitiyslomalla. Kokeilin monia eri tarrapapereita, hankin uuden leikkurin ja oikean superprintterin. Olin päättänyt, että laatua oli parannettava ihan hurjasti, jotta minusta tuntuisi hyvältä myydä tarroja ihan oikealta nettisivulta. Tämä harrastus tuntuu vetävän perfektionisteja puoleensa. Halusin myös heidän olevan tyytyväisiä tuotteisiin.

Aina kun lapseni nukkui päiväunia, minä menin työhuoneeseen tarroja väkertämään. Siitä keksin firmalleni nimenkin, My Creative Hour. Poikaystäväni auttoi nettisivujen tekemisessä, onnekseni hän on kiinnostunut sellaisesta. Itse en olisi ikinä siihen pystynyt. Poikaystäväni on muutenkin firmani salainen organisoija. Hän on opettanut minulle Illustrator-ohjelman käytön, luonut kaikki arkkipohjat ja suunnitellut tuotekoodien toimivan käyttötavan. Olen hänelle suuren kiitoksen velkaa.

Nyt nettikauppani on ollut olemassa reilut kolme kuukautta. Olen tehnyt pienen tarravaraston, koska haluan lähettää tarrat asiakkaalle niin pian kuin mahdollista. Minusta tuntuu, että maailmassa ei ole ketään muuta, joka odottaa postia yhtä innokkaasti kuin kalenterituunaaja. Tilauksia ei satele ainakaan vielä kovin paljon, joten juuri nyt on sitä paitsi kova into päästä pakkaamaan tilaukset saman tien. On niin hauskaa paketoida ja katsoa millaisen valikoiman joku itselleen valitsee.

Tarrojen teko on minusta kiva harrastus, vaikka se onkin kovin aikaa vievää. On hauska tehdä asioita joita voi hyödyntää yhä uudestaan. Työ ei mene hukkaan, saman arkin voi printata useamman kerran. Olen sitä paitsi oppinut paljon uusia asioita.

Jos täällä on paljon sellaisia jotka miettivät tarrakauppiaaksi ryhtymistä, niin suosittelen sitä lämpimästi. On upeaa nähdä omat pienet piirroksensa jonkun muun kalenterissa. Jos oikein haluaa menestyä ja oikeasti tienata tarroja tekemällä, luulen, että olisi hyvä osata jotain digitaalisesta markkinoinnista. En ole itse perehtynyt siihen ainakaan vielä ollenkaan. Tällä hetkellä teen tarroja omiin tarpeisiini, ja minusta on kiva jos joku muukin haluaa niitä. Jonkin verran olen myös lisäillyt pyynnöstä erilaisia arkkeja kauppaan. Minusta on hauska toteuttaa muiden toiveita, jotta saan valikoimaan myös sellaisia tarroja joita en itse muuten piirtäisi.

-Jennie

Esittelyssä – Life planner

Kaupallinen yhteistyö Lelu- ja Askartelupuoti PikkuLeppiksen kanssa.

Life Planner (ent. Mine life planner) ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2016. Nyt, neljä vuotta myöhemmin on sen pohja ja idea pysyneet melkolailla samoina: Life planner on nimeään mukaillen juurikin elämänhallintaa tukemaan tarkoitettu kalenteri. Se on suunnattu erityisesti ruuhkavuosia elävälle, mutta miksei myös yrittäjille, opiskelijoille tai projektityökaluksi. Sain käsiini tämän vuoden 2020 version kaupallisessa yhteistyössä PikkuLeppiksen kanssa.

Ensinnäkin: tämä kalenteri on syötävän suloinen. Siinä on valkoiset, jämäkät kierteet ja kaunis, marjapuuron värinen kansi, jota koristavat marjat ja niiden oksat. Kalenterin tarkat mitat ovat 23x19cm ja sen kannet ovat vankkaa pahvia. Itse kalenterisivujen 120 gramman paksuinen paperi on tuotettu Suomessa. Koko kalenterin laajuus vuonna 2020 on 154 sivua.

Kalenterin aloittaa sivu, jolle kirjataan nimi sekä erilaisia suuntaa antavia tietoja, kuten omat unelmat, vahvuudet, mitä haluaisi tänä vuonna, jne. Seuraavaksi tulee kaksi aukeamaa selkeitä vuosinäkymiä, johon on kirjattu myös kansalliset juhla- ja muut päivät, kuten Mikael Agricolan päivä ja Minna Canthin päivä.

Itse kalenteriosuus alkaa joka kuukausi motivoivalla sivulla, johon on piirretty jokin kuva sekä painettu jokin motivoiva tai ajatuksia herättelevä teksti. Joka kuukaudelle on oma to do-lista, tavoite sekä erikseen myös kuukauden tehtävät-lista.

Viikkoaukeama on pystysuora eli vertikaalinen. Päiväkohtaisen palkin leveys on inan vajaa 4cm ja korkeus 9,9cm. Palkin alla on perhekohtainen sarakkeisto, jossa on tilaa viiden hengen merkinnöille per päivä. Lisäksi pötkön täydentää erillinen sarake päivän ruokalistalle. Aukeamalla on myös erillinen tehtävälista josta voit rastittaa jo suoritetut tehtävät, muistiinpanotilaa sekä ”Hankittavaa”-sarake. Kuukauden lopussa ei ole erillistä yhteenvetosivua vaan kuukaudet jatkavat toisiaan aina joulukuuhun 2020 saakka.

Aivan lopusta löytyy muistiinpanosivu vuodelle 2021 ja sen jälkeen alkaa aivan oma ”Suunnitelmat”- niminen osio. Sen ensimmäisellä aukeamalla on habit tracker eli tapaseuranta sekä vuosikello, jossa ovat sarakkeensa suunnittelulle, toteutukselle ja mittaamiselle. Sen jälkeen tulee yhteystieto/tunnukset-sivu, jota seuraavat viivoitetut muistiinpanosivut. Viimeisellä sivulla on niinkutsuttu bucket list – toivomuslista vuodelle 2020.

Life planner on ihana, maanläheinen työkalu tälle vuodelle, johon ainakin itse tartun luottavaisin mielin.

Terkuin, Suvi