Avainsana: kotimainen yrittäjä

Päivä Yrittäjänä – Sannin Helmen Paperipuoti

Kaupallinen yhteistyö Sannin Helmen Paperipuodin kanssa

Klo 7–8.30 Herätys, kuopus viety hoitoon ja isompi tekee lähtöä kouluun. Välillä päivän ensimmäinen postitusreissu on jo heti aamusta, jos olen illalla ehtinyt pakata tilauksia. Kuopus rakastaa tiputella kuoria postilaatikkoon. 

Klo 9 aamupala syöty ja tulostettu saapuneita tilauksia. Tilausten kanssa menee vaihtelevasti aikaa, riippuen niiden määrästä sekä siitä, onko tarroja tarpeeksi varastossa. Leikkaan kaikki tarrat kotitoimistossa, ja varsinkin messukauden ollessa käynnissä leikkuri on käynnissä melkein aamusta iltaan. 

Klo 12–14 odottelen koululaista kotiin ja katsotaan läksyt yhdessä. Iltapäivisin on yleensä se aika, jolloin suunnittelen uutta. Paljon tarraideoita ja toiveita tulee asiakkailta, ja tietenkin niitä pyrin toteuttamaan. Suurimman osan tarroissa käytetyistä kuvista ostan Etsystä ja valitsen vain kuvia, joita saa käyttää kaupalliseen tarkoitukseen (tai ostan lisenssin). Kuvat ovat digitaalisia, ja ne vaativat aina useamman tunnin työn, ennen kuin ovat sellaisessa muodossa, että leikkurini ne leikkaa tarroiksi. Usein yhden arkin työstämiseen menee aikaa useampana päivänä, koska siihen kuuluu niin monta vaihetta. Jokaiselle kuvalle pitää mm. erikseen käsitellä leikkauslinjat, päättää, mitä kuvia missäkin arkissa käytetään, miten ne asetellaan, mikä on hyvä koko ja vaatiiko se lisäksi jotain tekstejä, tehdä testileikkaukset jne. Tykkään lisätä kuviin tai arkkeihin nimenomaan suomenkielisiä tekstejä (tai tehdä pelkästään suomenkielisiä tekstitarroja), ja tästä nimenomaan syntyi idea tehdä tarroja pian kolme vuotta sitten. Mikäli iltapäivään jää aikaa, teen tuolloin myös tuotekuvauksia, päivitän verkkokauppaa tai somea, tai ompelen uusia tuotteita. 

Klo 15–16 on lähdettävä postireissulle. Koska päivittäin tulee istuttua todella paljon koneella tai tehtyä yksipuolista seisomatyötä tilauksia pakaten, pyrin tekemään iltapäivän postireissun kävellen. Monesti kävellessä tulee pohdittua työasioita, ja välillä siellä on saanut ihan loistaviakin ideoita. Tässä vaiheessa nappaan kotimatkalla kuopuksen hoidosta.

Klo 16–20 menee perheen kanssa.

Klo 21–23 kun talo on hiljentynyt, saatan vielä tehdä paperihommia, kuten maksaa laskuja, tehdä tukkutilauksia, jatkaa tarrojen suunnittelua tai pakata tilauksia, joita sitten päästään taas aamulla kuopuksen kanssa viemään postilaatikkoon. 

Tämmöinen on minun päiväni yrittäjänä
Terkuin Paperipuodin Sanni
www.sanninhelmi.fi

Esittelyssä – StellaPapers (Traveler`s Notebook insertit)

Jokunen viikko sitten Kalenterimanian jäsen Katri-Merita otti minuun yhteyttä ja kyseli, saako tulevaisuudessa mainostaa oman uuden merkkinsä tuotteita ryhmässä ja vastasin, että tottahan toki. Katri-Merita oli aloittanut omien inserttien, eli kalenterisivujen, tekemisen StellaPapers-nimen alla. Alunperin oli ilmeisesti tarkoitus, että firmalle tulisi oma verkkokauppa, mutta tällä hetkellä tuotteita on myynnissä kaikille maanikoille tutussa ihanassa Se Hämeenpuiston Vihokaupassa. Vihkokauppa olikin StellaPapersille mitä mainion yhteistyökumppani, sillä se sijaitsee Tampereella. StellaPapersin tuotteet nimittäin suunnitellaan ja valmistetaan alusta loppuun asti Tampereen Tampellassa. Jos siis etsit kotimaista tuotetta ja haluat, että roposesi pysyvät nimenomaan Suomessa, niin StellaPapers on mitä mainion vaihtoehto.

Katri-Merita lähetti minulle kiitokseksi kaksi traveler’s notebookin standard-kokoista inserttiä. Postiluukustani kolahti standard weekly (wo2p eli viikko kahdella sivulla), sekä standard monthly tn (eli kuukausivihko heinäkuusta joulukuuhun, päivätty vuodelle 2018). Viikkovihkoa en ole vielä ottanut käyttöön, sillä aloitin juuri vähän aikaa sitten uuden kalenterivihkoni, mutta kuukausivihko on jo traveler’s notebookini välissä.

StellaPapersin tuotteet ovat kauniita, se on ensimmäinen asia mitä haluan niistä sanoa. Pidän tuotteiden ulkonäöstä, rauhallisuudesta ja seesteisyydestä. Tulen hyvälle tuulelle kun katson niitä. Fontti on kaunis ja tottakai on mahtavaa pitkästä aikaa lukea suomenkielisiä tekstejä. Kuukausivihon päivät alkavat meille luonnollisella tavalla maanantaista ja viikkovihko samoin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin viikkovihkon ensimmäinen boxi on tyhjä. Siihen on helppo kirjata ylös esimerkiksi viikon tärkeimmät muistettavat asiat. Molemmissa vihoissa on mukana pistesivuja, pisteväli on 5 mm, joka tuntuu miellyttävän monia. Yleisilme on harmoninen. Sitten se paperi, ai että minä pidän siitä. Paperi on 4CC, 120g. 4CC tarkoittaa päällystämätöntä, sileäpintaista paperia. Se tuntuu hyvältä käteen ja pidän siitä, miten kynä liukuu sen pinnalla.

Insertit ovat nitomattomat, mikä on oikein hyvä ja ymmärrettävä pointti. Nitomattomuus laskee tuotteen hintaa ja nopeuttaa prosessia. Se mahdollistaa myös sen, että jos haluaa viikkovihkoonsa enemmän kuin viisi viikkoa, voi iskeä yhteen useamman vihon. Myös rengaskalentereiden insertit toimitetaan rei’ittämättöminä joten ne voi itse rei’ittää sopimaan mihin tahansa rengasväliin, näin ollen StellaPapersin insertit ovat mainio vaihtoehto esimerkiksi Heidi Swappiin ihastuneille, sillä kyseinen merkki ei ainakaan toistaiseksi ole myynyt inserttejä erikseen.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että StellaPapers on juuri sitä, mitä kaipasin Suomen markkinoille. Hyvä tuotevalikoima, laadukkaat tuotteet ja mikä tärkeintä: hyvä ja asiallinen asiakaspalvelu. Suosittelen lämpimästi.

 

P.S. Insertit vilahtavat myös tällä videollani