Avainsana: kovakantinen muistikirja

Lukuplanneri

Olen aiemmin esitellyt täällä blogissa bullet journal -muodossa pitämäni lukupäiväkirjan. Olen nyt pitänyt kolme vuotta lukubujoa suunnilleen samalla kaavalla Leuchtturmin muistikirjoissa. Ensi vuodeksi kaipasin jotain erilaista.

Päätin pitää samoissa kansissa myös kalenteria! Varsinainen planner on usein jäänyt lähes kokonaan vaille käyttöä, mutta joka vuodelle sellaisen hankin. Lisäksi lukubujosta olen käyttänyt sivuja alle puolet vihon kapasiteetista, mutta halunnut aina eri vihon uudelle vuodelle.

Varastossa odotti Dingbatsin muistikirja, jonka valitsin tähän uudistuneeseen käyttöön.

Lukuplanneri alkaa hyväksi todetuilla tracker-sivuilla, joillakin uusilla höysteillä.
Seuraan päivittäistä lukemistani sivumäärinä, eri formaatteja joissa luen (sarjakuvat, fyysiset kirjat sekä e- ja äänikirjat), vuoden aikana luettuja kirjoja sekä yleisiä lukutavoitteita, joita en ole vielä päättänyt. Lisäksi teen listan ensi vuonna ilmestyvistä uusista kirjoista, jotka on Pakko Saada.

Sitten on vuorossa kalenteriosuus. Aloitan kuukauden pienellä koko kuukauden näkymällä, johon suunnittelin merkkaavani esim. lukumaratonit joihin osallistun. Toiselle sivulle teen TBR-suunnitelman, eli To Be Read: kirjat joita ajattelisin lukevani siinä kuussa.

Kuun loppuun tein wrap up -aukeaman. Sinne listaan siinä kuussa luetut sekä ostetut kirjat. (Ostan paljon kirjoja!) Lisäksi kerään tilastoja luettujen kirjojen lukumäärästä, yhteenlasketusta sivumäärästä, scifi- ja fantasiakirjallisuuden prosenttiosuudesta ja keskimääräisestä tähtiarvostelusta, jonka kirjoille annan.

Lisäksi kirjoitan vuoden lopun yhteenvetoa varten ylös kuun parhaan sekä heikoimman lukukokemuksen. Ja koska rakastan sitaatteja, kirjoitan ylös suosikkisitaatin siltä kuulta luetusta kirjasta.

Viikkoaukeamat ovat vasta tällä asteella. Olen ehdottomasti vertikaalinen suunnittelija, joten koin turvalliseksi tehdä samanlaisen pohjan joka viikolle. Näitä teen sitten valmiiksi pitkin vuotta, että jää jotain tehtävää matkan varrellekin.

Joka kuukaudelle tein vähän erilaisia väriteemoja kuun alun ja lopun aukeamiin. Kantavana teemana kuitenkin ovat kirjat, revityt paperit, ja erityisesti ylimääräinen kappaleeni Naomi Novikin Uprooted-kirjaa, jonka olen ottanut askartelukäyttöön! Lisäksi osassa kirjan sivuissa on Gelli Printing -tekniikalla tekemiäni akryylivärigrafiikoita.

Instagramista löytyvät tilini, jos sinua kiinnostaa tarkemmin nähdä kalenterimatkani: @bounzydragon, lukutottumukseni: @kirjaharakka

Susanna

CupOfTherapy – #kmterapiatuokio

Kaupallinen yhteistyö CupOfTherapyn kanssa

Nyt on kulunut jo reipas viisi kuukautta siitä, kun aloitin viikottaisen #kmterapiatuokion. Tuokioita on ollut joka sunnuntai helmikuun puolivälistä saakka Kalenterimanian facebook-ryhmässä.

Tuokiossa aloimme yhdessä liveen osallistujien kanssa tehdä onnistumispäiväkirjaa. Itse toteutin päiväkirjani CupOfTherapyn blankoon muistikirjaan. Ajatuksena koko hommassa on, että mahdollisimman matalalla kynnyksellä saadaan aikaan kirjallista näyttöä omista onnistumisista.

Terapiatuokiosta ja koko onnistumispäiväkirjasta tuli hyvin nopeasti minulle tärkeä työkalu omaan mielenterveyskamppailuuni huonon itsetunnon kanssa. Matka ei silti ole ollut pelkkiä onnistumisia, sillä tuokioiden joukkoon mahtui esimerkiksi sellainenkin viikko, kun en ollut saanut aikaiseksi yhtään ainutta merkintää. Kerroin tästä avoimesti livessä ja siinä höpötellessä kirjasin sitten koko viikon yhteenvedon. Koko prosessin aikana olen pyrkinyt olemaan niin rehellinen ja suora, kuin osaan.

Nyt kun onnistumisista ja niiden kirjaamisesta on tullut osa arkeani, mietin jo kuluvan päivän aikana, mitä kirjaan illalla kansien väliin. Pikkuhiljaa olen huomannut, että kirjaan usein myös samoja onnistumisia uudelleen ja uudelleen: esimerkiksi tiskien hoitaminen toistuu yhä useammin ilman ponnisteluja. Uskon, että onnistumispäiväkirja on toiminut hyvänä kannustimena, sillä olen tuntenut hurjasti ylpeyttä kun olen saanut kirjata ylös onnistuneeni jossain minulle haasteellisessa jutussa.

Onnistumisten lomaan olen liimannut myös tarroja, tehnyt ajatuskartan alun kuluvalle vuodelle, kirjannut ylös erääseen muutokseen liittyviä mietteitä, vastannut kirjahaasteeseen ja niin edelleen. Vihossa on vielä hyvin tilaa, eli toistaiseksi jatkan terapiatuokioita, sillä niistä on muodostunut minulle ihana rutiini, ja matkalle mukaan olen saanut mitä ihanimpia ihmisiä – maniaperheen jäseniä.

Terapiatuokioon liittyvät julkaisut löytyvät ryhmästä hakusanalla #kmterapiatuokio.

Rakkautta perjantaihisi,

Suvi