Avainsana: kuminauha

Käyttökokemuksia Traveler’s Notebookista lompakkona

Halusin kokeilla passport-kokoista Traveler’s Notebookia (jatkossa TN) lompakkona ja tuumasta toimeen, tein sellaisen itselleni. Kirjoitin heinäkuun alussa lompakko-TN:n suunnittelupostauksen blogiin ja nyt on aika tehdä yhteenveto käyttökokemuksistani kesän ajalta.

Minulla oli lompakko-TN mukanani useilla koti- ja ulkomaan matkoilla, ja täytyy sanoa, että se toimi loistavasti. Sain kaikki tarvittavat, eli rahat, luottokortit, passin ja matkaliput samaan paikkaan talteen lopakko-TN:ään.

Etelänlomalla oli helppoa kuljettaa lompakko-TN:ää mukana rannalla, koska se mahtui hienosti aurinkorasvan ja aurinkolasien kanssa mukana kulkevaan pussukkaan.

Hotellilla oli todella hauskaa istua omalla parvekkeella ja tuunata TN:ää, kun sai nauttia auringosta ja lämmöstä, eikä tarvinnut palella, vaikka ulkona olikin. Suomessa olen kaivannut mahdollisuutta ulkona tuunaamiseen, mutta yleensä silloin, kun lämpötila on ollut sopiva, on tuullut niin lujaa, ettei tuunaamisesta ole tullut mitään.

Kävin Ruotsissa lomalla ja myös siellä lompakko-TN oli mukanani. Oli helppoa ja kätevää kuljettaa sitä pienessä käsilaukussani. Olin laittanut eurot ja Ruotsin kruunut eri paikkoihin lompakko-TN:ssäni, joten maksaminen sujui helposti, kun eri maan valuutat eivät olleet sekaisin lompakossa.

Vaikka lompakko-TN toimii itselläni hyvin matkoilla, haluan arkielämässäni käyttää tavallista lompakkoa ja kalenteria lompakko-TN:n sijaan. Koen olevani kuitenkin sydämeltäni enemmän rengasplanner-tyttö kuin TN-tyttö. Niinpä lompakko-TN saa oleskella hyllyssä, josta nappaan sen aina matkoille mukaani.

-Piia

Traveler´s Notebookista lompakko

Olin toukokuussa Brysselissä PlannerCon-tapahtumassa ja siellä parilla Kalenterimania-ryhmän jäsenellä oli Traveler’s Notebookista (jatkossa TN) tehty lompakko. Heiltä sain idean itsekin kokeilla moista.

PlannerCon-tapahtumassa oli vaihtopöytä, josta löysin itselleni täydellisen passport-kokoisen TN:n, jonka ajattelin muuttaa lompakoksi. Loput tarvittavat tuotteet lompakkoa varten löysin omista varastoistani, kuten esimerkiksi juuri sopivan kokoiset glittervihot, jotka ovat pitkään odottaneet vuoroaan päästä hyötykäyttöön.

TN:n reiät olivat hassusti päällekkäin eivätkä vierekkäin, joten toista kuminauhaa oli täysin mahdoton hyödyntää passille tai vihoille. Niinpä näppäränä pujotin hopeisesta kuminauhasta lisälenkkejä TN:n väliin.

Pienempää kuminauhaa päätin hyödyntää luottokorttikotelolle, johon voin laittaa sekä mukana kulkevat kortit että washisampleja.

Koekäytän lompakkoa tämän kesän ja teen myöhemmin tänne blogiin postauksen käyttökokemuksistani.

-Piia