Avainsana: kynäpidike

Tuunailukamat mukaan matkaan

Moni meistä tykkää kuljettaa kalenteriaan mukana matkassa niin kahvilareissuilla, mökillä kuin miiteissäkin. Useimmiten riittää, kun mukana kulkee kynä, mutta välillä mukaan tarvitsee enemmän tuunailutarvikkeita. Esittelen tässä kolme erilaista tapaa, joita itse olen käyttänyt.

Tämä on oikeastaan tarkoitettu matkalle otettavia hygieniatarvikkeita varten. Happy Planner Minini mahtui kuitenkin täydellisesti tähän kansineen ja tuunailutarvikkeineen.

Mukaan mahtui helposti kirjoitusvälineitä, sakset, liimaa, washeja ja niin edelleen tähän etupuolelle…

… ja alle itse kalenteri sekä sen alle pussukassa siististi tarra-arkkeja aikamoinen pino.

Nämä kannet Nuuna L-kokoiselle muistikirjalleni olen saanut vaihtona aikoinaan toiselta kalenterituunailijalta, taitavalta Sannalta. Nuunani lisäksi kansiin sujahtaa vaikka mitä. Olen laminoinut muutamia taskuja kansien kuminauhoihin, ja niistä sain vielä lisää säilytystilaa. Tällä mukaan pakatulla setillä tein koko lokakuun hotellireissuni aikana.

Etukannen taskut ja kynänauha mahduttavat paljon tavaraa itseensä.

Laminoituja taskuja on useampi. Takakannen isoon taskuun sujahtaa Nuuna ja pieneen taskuun washisampleja.

Tässä vielä koko mukana kulkenut tavaramäärä ja kansien paksuus pakattuna.

Minulla ei ole kotona varsinaista työpöytää, joten kaikki eniten käyttämäni tuunaustavarat ovat tässä repussa. Tämä myös lähtee mukaani yleensä miitteihin, niin ei tarvitse miettiä mitä kaikkea sitä tarvitsisikaan tai että jotain unohtui kotiin. Kyseessähän on vauvojen hoitoreppu, mutta toimii oikein mainiosti myös tuunailukamoille!

Etutasku vetää ihan älyttömästi kyniä yms. ja sisälle mahtuu todella runsaasti erilaisia tarrakansioita, washisamplekansio yms.

Miten sulla kulkee tuunauskamat mukana menossa?

-Katja

Esittelyssä – Timex (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Ostin jokin aika sitten paikallisesta Prismasta Ajaston Timex-kannet. En silloin vielä tiennyt, mihin niitä käyttäisin, mutta hankin ne varmuuden vuoksi varastoon. Perustelin ostamisen sillä, että Ajasto on suomalainen yritys ja haluan tukea kotimaista työtä.

Kokeilin keväällä Traveler’s Notebookia lompakkona, josta kirjoitin blogiin täällä ja täällä. Vaikka kuinka yritin, ei se kuitenkaan sopinut minulle. Olen henkeen ja vereen rengaskalenteri-nainen. Timexissä on standardi kuuden renkaan kiinnitysmekanismi ja kooltaan se on 13.5 x 18.5 cm eli juuri kompaktin kokoinen mukana kuljetettavaksi.

Timexin kannen saa suljettua jämäkällä nepparikiinnityksellä, joka on todella hyvä, ettei kalenteri pääse leviämään laukussa kuljetettaessa. Etukannesta löytyy vetoketjulla suljettava kolikkotasku, jossa minulla on Post-It-lappuja. Luottokorttitaskuissa minulla on koristeita piristämässä, kun avaan kalenterini. Takakannesta löytyy vielä lisää luottokorttitaskuja sekä yksi suurempi tasku. Kynäpidike on samaa materiaalia kuin kalenterin kannet, eikä täten jousta lainkaan. Minua se ei haittaa, sillä en ole tottunut kuljettamaan kynää kalenterissa, vaan minulla on aina penaali mukana matkassa.

Ostettaessani Timexin mukana tuli täydennyspaketti eli 32 viivoitettua ja 32 ruudullista sivua sekä 32 puhelinmuistiosivua. Varsinainen kalenteri Timexistä puuttui, mutta se ei minua haitannut. Ostin vuosi sitten Timex Planner -lukuvuosikalenterin, joka harmittavasti jäi kuitenkin käyttämättä. Nyt sillekin löytyi käyttöä, kun otin jäljellä olevat sivut heinäkuun alusta lähtien käyttöön. Tein päätöksen olla ostamatta yhtäkään uutta lukuvuosikalenteria lisää ja käyttää Timexiä kalenterina tämän vuoden loppuun saakka.

Timexissä oli jo valmiiksi viivoitin sekä 6 numeroitua ja aakkostetut välilehdet puhelinmuistiota varten. Tykkään todella paljon välilehtien mustasta väristä sekä niiden jämäkkyydestä. Halutessaan niitä voi koristella, mutta itse aion jättää ne sellaisiksi kuin ovat.

Ainoa asia, mitä itse jäin kaipaamaan Timexiin, on muovitaskut. Olisi kiva, kun irtoliput ja -laput saisi sujautettua sellaiseen.

– Piia