Avainsana: lapsi tuunaa

Plan with kolmevuotias

Helou helou helou! Ryhmässä jo yhden kuvan tämän aukeaman aloitusvaiheesta julkaisinkin, ja täältä pesee lisää tuunaustodistusaineisto-kuvia postauksen kera. Huhtikuun alkupuolelta löytyi siis taannoin kalenteristani tyhjä viikkoaukeama, jonka annoin lapseni (liki) vapain käsin tuunata. Tarvittiin kuulemma kyniä, tarroja ja pitkiä tarroja, joten niitä kaivelin esille. Pitkien tarrojen oletin tarkoittavan washiteippejä, ja ainakin ne tuntuivat tarvikkeina taiteilijalle kelpaavan.

Alkuun oli selkeästi tärkeää aloittaa kynillä. Pohjakerrokseksi ensimmäinen sivu saikin koristeeksi muotokuvat meidän perheemme jäsenistä. Myöhemmin kaikki 3 hahmoa kyllä peittyivät liki kokonaan washin, eli siis ”laastarin”, alle. Missä lie suuronnettomuudessa olivat raukat olleet…

Washia ja kynäilyä lisäiltiinkin seuraavaksi vuorotellen sivuille, kunnes oli aika viimeistellä sivut tarroilla. Kunniapaikalle pääsi lapsen lääkäristä palkinnoksi saamista tarroista toinen, ja kieltämättä hieman meinasin liikuttua kun noin suuri aarre luovutettiinkin äidin kalenterin koristeeksi.

Tarkkaa oli se, että pilvi- ja aurinkotarrat menivät ehdottomasti yläreunaan. Eihän siitä nyt mitään tulisi jos yhtäkkiä pilvenhattarainen keikkuisi maantasossa, jestas sentään! Koristelumestari olisi halunnut palavasti saada aukeamalle norsu-tarran, mutta valitettavasti allekirjoittaneen jemmoista ei sellaista löytynyt. Päädyimme lopulta kuitenkin sovussa kompromissiin eläintarrasta ja orava kelpasi.

Tälläisissä lennokkaan runsaissa tunnelmissa siis elin kalenterin kanssa viime kuun alussa. Yllättävänkin paljon jäi vielä kirjoitustilaakin – ainakin työvuorot mahduin merkitsemään!

-Inka

Lapsi tuunaa aukeaman

Aina silloin tällöin lapset haluavat tehdä minulle kalenteriin aukeaman. Yleensä olen antanut heidän tuunailla oman synttäriviikkonsa, mutta tänä vuonna se unohtui. Onneksi viikkoja on mistä valita.

Edellisessä kalenterissa oli valmis pohja ja heti alkuun poikani huudahti, että tämähän on pelkkä vihko! Minulla on siis käytössä traveler´s notebook ja viikkovihkona pistesivuinen vihko. Katseltiin yhdessä minun tekemiäni aukeamia, ja sovittiin, että teen päivien viivat valmiiksi.

Veikko kaiveli teippejä ja tarroja, ja oli selvästi innoissaan. Kyseli välillä, miten paljon pitää jättää tyhjää tilaa. Kerroin, että boksitarroilla voi laittaa sitten tilaa kirjoituksille, jos menee sivut täyteen. Siihen pieni tuunaaja totesi, että on erittäin kätevää että on valtavat ja erilaiset tarravarastot. Eikö!

Ensimmäisenä Veikko piirsi vähän ja tämän jälkeen laittoi tarroja, sekä teippejä. Teipeistä tuli kritiikkiä, että liian kovasti pitää repiä, mutta näiden katkomisessa olin apuna. Sivun alareunaan poika suunnitteli paikan ruokalistalle, kun niitä kuulema mietin aina.

Tästä tuli niin Veikon näköinen aukeama ja niin liikkis! Tytär aikoo kuulema myös tuunata aukeaman, mutta sitä pitää suunnitella useampi viikko teeman ja tarvikkeiden osalta.. Veikolla on ehkä samanlainen tyyli minun kanssa sen suhteen, että jotain vain valitaan ja siitä lähdetään rakentamaan.

-Laura