Avainsana: laukun sisältö

Maanikon käsilaukussa

Kuvassa näkyvä isompi kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Tiedättekö sen tunteen, kun kalenteri väistämättä vaihtuu ja sitten saattaa tulla eteen käsilaukun kokoinen pulma. No, ehkä se on vähän tekaistu syy himota tietynlaista käsilaukkua, mutta sillä tavalla minulle nyt kävi. Esittelen itse kalenterin myöhemmin tarkemmin, mutta avauslive löytyy jo meidän ryhmästä. Tälläinen teddylaukku kävi jo keväällä himotuslistalla, mutta tiesin silloin sen jäävän käyttämättömäksi kesän aikana.

En tiedä teistä, mutta kesä on minulle sellaista huithapeli-aikaa ja mukana on lähinnä lompakko ja avaimet, toki lasten tarpeet on otettava huomioon kun kulkee. Henkilökohtainen omaisuus vain typistyy pienenpieneen olkalaukkuun. Käytössäni oleva Note Mini on ollut loistava pikkuolkalaukkukalenteri, siksi harkitsenkin sen ostamista myös ensi vuodeksi tulevan Paint 2024 -kalenterini rinnalle.

Meillä on alkamassa päiväkotiarki ja syksy tekee tuloaan joten tuntuu luonnolliselta siirtyä taas organisoidumpaan suuntaan. Käsilaukustani löytyy silloin ainakin

  • vaippoja
  • wet wipes -paketti
  • tuttipullo ja maitotetra
  • tutti, tai kaksi tai kolme!
  • nopeaa pientä purtavaa taaperolle hädän hetkellä
  • kahvilasta mukaan tempaistuja servettejä hädän hetkelle
  • kolmijalka-selfietikku
  • tarrakirja
  • kalenteri ja muutama irtokynä
  • kangaskassi takavasemmalta yllättävän tarpeen varalle
  • lompakko, jonka vetoketju todennäköisesti repsottaa
  • laukun pohjalla pyörii pari kolikkoa, koska lompakon vetoketju repsottaa
  • lasten neuvolakortit
  • kuukautisside tai pari
  • irtolippusia ja lappusia, jotka kuulemma voisi bujoilemalla välttää
  • huulirasva, josta on saattanut irrota korkki (hyi v….)
  • joku huulimaali, jotta voi tuntea itsensä silloin tällöin voimaantuneeksi
  • termari täynnä kylmää mehua

Mitä sun käsilaukusta mahtaa löytyä? Olisi mukava jutella aiheesta ryhmässä.

Kassialmanne, Suvi

Kurkistus Suvin laukkuun

Kamu-kalenteri on saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Iloista maanantaita juuri sinulle! Tänään ajattelin päästää teidät löytöretkelle käsilaukkuuni, joten katsotaan mitä minulla kulkee mukana juuri nyt. Itse laukku, että rahapussini ovat löytyneet kirpputoreilta. Laukku sekä kalenteri kulkee mukanani kaikkialle, mutta kaikki muu saattaa joskus vähän yllättää. Kassista toki löytyy myös minigripillinen Buranaa sekä autonavaimet, mutta ketä kiinnostaa? Nyt äkkiä penkomaan maniatarvikkeita!

Oman kalenterini lisäksi olin pakannut mukaan päiväkotiryhmäni käytössä olevan Kamu-kalenterin (saatu aiemmin kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta) sekä työmuistiinpanoille pyhitetyn keltaisen, pehmeäkantisen Leuchtturmin. Niiden väliin olin tunkenut muutaman arkin talvisia tarroja sekä Mambin pienen budjettiaiheisen tarralehtiön, siinä toivossa tietty, että jossain välissä ehtisi tarroja johonkin liimailemaan.

Kyniähän minulla kulkee kalenterikansien lenkissä sekä muistikirjan lenkissä, mutta penaali on silti välttämättömyys.

Mäyrispenaalini on ostettu Taiteiden yön miitin aikana Suomalaisesta kirjakaupasta. Se pitää sisällään suosikkikyniäni aina lyijytäytekynästä paksuun keltaiseen Sharpie-tussiin. Rakastan kirjoittaa Pengemsin kuulakärkikynällä niin muistiinpanot kuin kalenterimerkinnätkin. Epävarmat tapahtumat on helppo kirjoittaa lyikkärillä tai Pilotin Frixion– kuitukärkikynällä. Silti olen sortunut aikamoiseen muistilappumäärään kalenterini välissä, hups… Niin ja, olipa penaaliin jäänyt vielä vähän ruotsin kruunuja viimekesäisen Ruotsin reissun jäljiltä. Mitä ne kruunut tekevät penaalissani, sitä ei mikään tarina kerro.

Myös Mirppu ja Piia ovat kertoneet aiemmin laukkunsa sisällöstä, AJ penaalinsa sisällöstä ja löytyypä aiheesta meidän Youtube-kanavaltakin video.


Mitä sinun laukustasi löytyy juuri nyt? Osallistu keskusteluun Kalenterimanian ryhmässä!

Terkuin Suvi