Avainsana: leima

Kuukausi yhteiseloa Makerin kanssa

Sain Ajaston Makerin jo kesäkuun alussa, joten odottavan aika oli todella pitkä ennen kuin koitti elokuu ja pääsin käyttämään kalenteriani. Olen todella onnellinen Makerin omistaja ja se on ollut käytössäni reilun kuukauden ajan. Nyt on aika tehdä yhteenveto ensimmäisen kuukauden yhteiselostamme.

Makerin ensimmäisen viikon on tuunannut Kalenterimanian jäsen Petra, jolta sain Makerini. Tällä aukeamalla on erityinen merkitys minulle juuri siitä syystä. Aina kun selailen kalenteriani ja palaan ensimmäiseen viikkoon, sydämessäni läikähtää lämmin tunne. Oman kokemukseni perusteella suosittelen lämpimästi teitä muitakin kokeilemaan ja antamaan ystävän tuunata yhden aukeaman kalenteristanne.

Makerin sivut ovat minun makuuni ihanan paksuja, vaikka hieman leimasinmuste ghostaa läpi, niin ei haittaa. Tykkään, kun voin käyttää erilaisia tarroja, washeja ja leimoja kalenteriaukeamien koristeluun.

Elokuu huipentui loppua kohden juhlahumuun. Muun muassa elokuun viimeisellä viikolla juhlittiin saarenlopettajaisia ja tämä näkyi myös kalenterissa. Saarenlopettajaiset ovat minulle kesän huipennus, jonka jälkeen alkaa syksyn odotus.

Tykkään Makerissa siitä, että päivien sivussa on lisätilaa kirjoittaa tai lisätä päivään sopivia kuvia ja tarroja. Niillä saa kivasti elävöitettyä viikkoaukeamia. Itse tekstiosaan en halua käyttää koristeita vaan säilyttää ne sellaisenaan kirjoittamista varten.

Kalenterimanian YouTubesta löytyy videoita, joissa esitellään Makerin kalenteri sekä koristellaan sitä.

Leimaillaan!

Hilirimpsis!

Tällä kertaa leimaillaan. Moni on varmaan ryhmässä jo huomannut, että markkinoilta löytyy jos ja vaikka minkälaista plannerileimasinta. Ajattelin tällä kertaa esitellä vähän, millä tyylillä minä käytän Heidin Korttipajalta saatuja leimoja. Leimasimet sekä muste on siis saatu sponsorointina.

Jos joku ei vielä omista plannerileimoja, niin nyt äkkiä ostamaan! Heidin Korttipajalta löytyy ihan mieletön leimasinvalikoima täältä!
Myös muut tarvittavat välineet, kuten musteet (täältä näin) ja akryylipalat (täältäpä) kuuluvat Korttipajan valikoimiin.

Muste kannattaa valita sen mukaan, mihin tarkoitukseen meinaa leimailla. Videolla käytetty Ranger Dye Ink on loistava perusleimailumuste, joka kestää hyvin vettä, kuivuu nopeasti ja sopii moniin väritystekniikoihin ja suosittelen itsekin sitä!

 

Toivottavasti tykkäsitte videosta! Jos on kysymyksiä, niin kirjoitelkaa kommentteihin! Korttipajan Heidi osaa myös auttaa kaikessa leimailuun liittyvässä!

 

~Allu